Jyväskylässä on aloitettu osaamisen tunnistamisen työkalujen kehittäminen 2012. Kehittämistyö on aloitettu työvalmennusorganisaatioiden kanssa, joissa kehitetään ammatillista perustason osaamista monella tavalla ongelmallisten ryhmien kanssa. Tällä kentällä on tärkeää pystyä antamaan positiivista palautetta ja onnistumisen kokemuksia heille, jotka kenties eivät ole sellaista aikaisemmin saaneet tai kokeneet. Kenttää voisi kuvailla haastavaksi.
Työvalmennuksessa työ on väline elämänhallintataitojen, työelämätaitojen, sosiaalisten taitojen ja itsetunnon kehittämisessä. Onnistuneessa valmennusprosessissa perushommissa myymälässä, varastossa, puuverstaalla tai vaikka pesulassa, työn lomassa saatu ohjaus ja palaute antaa kokemuksen kuulumisesta yhteisöön. Yhteisö on turvallinen paikka opetella perusammattitaitoa.
Kuva työpajoista ja työvalmennuksesta on vääristynyt. Yleisesti ajatellaan, että siellä ne, jotka eivät muualle pääse, tekevät hanttihommia ja opettelevat olemaan ihmisiksi. Tämä ei pidä paikkaansa. Työvalmennuksessa tehdään hyvinkin vaativia hommia, joissa valmentautujien ammatillinen osaaminen ja kädentaito tulevat loistavina näkyviin. Useinkaan ei työllistymisen esteenä heidän kohdallaan ole osaamisen puute, vaan paperien… tai sitten syy löytyy jostain vallan muualta.
Ammatillisuus valmennuksessa on kasvanut ja sitä työtä ovat ammatillisten pajojen rinnalle syntyneet starttivalmennus ja yksilövalmennus. Niiden tavoitteena on paitsi ohjata ja opastaa työelämävalmiuksien ja työnhaun osalta, myös tukea monen valmentautujan kolhiintunutta itsetuntoa. Siinä riittää paikattavaa – mutta vain niin nämä elämässään yksinomaan negatiivista palautetta saaneet rohkaistuvat asettamaan itselleen tavoitteita ja hakeutumaan töihin tai kouluun. Tai ammatilliselle pajalle testaamaan oman osaamisensa tasoa.
Ellei pajoilla ole käytössään työkaluja osaamisen tunnistamiseen ja dokumentointiin, yksi osa tästä kokonaisuudesta jää toteutumatta. Valmentautujan osoittama osaaminen ja valmiudet ansaitsevat tulla näkyviksi – ja siksi käytämme osaamistodistusta. Samoin työvalmennuksen monipuoliset valmennusympäristöt ansaitsevat näkyvyyttä – ja siksi ne on dokumentoitu raporteiksi tunnistetuista oppimisympäristöistä. Nämä ovat paikkoja, joiden valmennus tapahtuu ympäristössä, jossa on ulkopuolisen asiantuntijan silmin tunnistetut mahdollisuudet hankkia ammatillista perusosaamista.
Vain tunnistetussa oppimisympäristössä voidaan antaa PAIKKOosaamistodistuksia. Raportit ja paikat kootaan kaikki nettiin www.paikko.fi sivulle, jotta tämä mahdollisuuksien meri tulisi kaikille näkyväksi. Tällä hetkellä näitä tunnistettuja mahdollisuuksia on yli 300 (vaikka kaikkia ei olekaan vielä viilattu julkaisukuntoon). Sinulla on mahdollisuus tutustua raportteihin, niiden sisältöön ja niihin erilaisiin organisaatioihin, joissa osaamisen havainnointi ja dokumentointi on mahdollista. Ole hyvä!