Uusia toimintatapoja ja -malleja on pitkään kehitetty erilaisissa hankkeissa. Hyvällä syyllä voidaan puhua viidakosta, jossa hyvätkin mallit jäävät huomioimatta ja äänekkäin ja voimakkain korjaa potin. On luontevaa, että koulutuksen järjestäjät ja suuret toimijat dominoivat näitä hankemarkkinoita – toisaalta on iso vanhinko, kun lupaavat kokeilut jäävät kertakokeiluiksi jatkuvien resurssien puuttuessa. Jatkuvan oppimisenkin osalta on toteutettu useita lupaavia kokeiluja, joiden jatkorahoitus on jäänyt toteutumatta eri syistä.

Pienten toimijoiden suuret unelmat

Osaamisen kehittämiseen liittyvää hanketoimintaa dominoivat oppilaitokset. Kehittämistarpeita arvioidaan tavallisimmin koulutuksen järjestäjien ja virallisen koulutusjärjestelmän näkökulmasta. Vaikka kehittäminen on kaikkien osapuolten näkökulmasta tarpeellista, toiminta yksipuolistuu helposti. Tarkasteltaessa Keski-Suomessa toteutettuja ja toteutettavia oppimiseen liittyviä hankkeita voidaan vain todeta, että pienten toimijoiden hankkeet jäävät helposti marginaalisiksi.

Pienempien toimijoiden toteuttamien hankkeiden näkökulma on usein muu kuin koulutuksen järjestäjän. Molempien yhteisenä tavoitteena on osaamistason nostaminen, mutta keinojen ja toiminnan suuntaamisen osalta eroja löytyy paljon. Heikkojen signaalien havaitseminen voi olla vaikeaa koulutuksen eturintamassa ja siksi tarvitaan myös muista lähtökohdista toteutettavia hankkeita ja toimintoja. Tarvitaan uudenlaisia lähestymiskulmia, jotta oppimisen maailmaan on mahdollista kehittää ja muuttaa.

Pienempien toimijoiden kohdalla rahoituksen löytäminen hyvällekin kehittämisajatukselle on haaste. Omarahoitusosuuksien puuttuessa joudutaan pusertamaan kehittämisideat monen prässin läpi jo ennenkuin varsinaisesta rahoituksesta päästään edes keskustelemaan. Pienen toimijan osalta tämä merkitsee usein kompromisseja, jotka vaikuttavat usein merkittävästi siihen, onko mahdollista päästä asetettuihin tavoitteisiin. Suurille unelmille ja valtavirrasta poikkeavalle ajattelulle on yllättävän vaikea löytää tukijoita.

Erilaisia kehittämistoimia oppimisen eri vaiheisiin

Jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittämisen hankkeissa korkea-asteen koulutus painottuu voimakkaasti. Välillä tuntuu, että osaamis- ja koulutustason nostaminen voi tapahtua vain ja ainoastaan korkeakoulutettujen määrää lisäämällä. Myös erilaisissa hankeportfolioissa korostuvat korkeakoulujen toteuttamat hankkeet. Koulutustason nostaminen tätä kautta on kuitenkin kustannuksiltaan moninkertaista verrattuna siihen, että panostettaisiin esimerkiksi ammatilliseen peruskoulutukseen.

Tehtyjen selvitysten perusteella on viimeaikoina kiinnitetty enemmän huomiota myös jo ennen koulutukseen hakeutumista tapahtuviin toimenpiteisiin. Suomessa on selkeästi ryhmiä, jotka eivät vapaaehtoisesti hakeudu jatkuvan oppimisen palvelujen piiriin. On selkeästi todettava, että toimenpiteitä tarvitaan paitsi perinteisten jatkuvan oppimisen väylien kehittämiseen, myös sen kehittämiseen, miten esim. vailla ammatillista koulutusta olevien tilanteeseen voidaan vaikuttaa. Asiantuntijat eivät näiden ns. aliedustettujen ryhmien kohdalla välttämättä löydy oppilaitosmaailmasta.

Jatkuvan oppimisen palveluketju

Suomessa on hyvä ja kattava koulutusjärjestelmä, jonka hyvänä puolena on pidetty sitä, että jokaisella on mahdollisuus edetä koulutuspolulla. Muutokset opetuksen toteuttamisessa, opiskelijavalinnoissa ja resurssoinnissa on muuttanut tilannetta ja luonut umpiperiä, joiden olemassaolo vaikuttaa jatkuvan oppimisen toteutumiseen merkittävällä tavalla. Jos halutaan rakentaa mahdollisuuksia kouluttautua koko väestölle, pitää tunnistaa palvelujärjestelmässä olevat esteet ja sudenkuopat ja vaikuttaa niihin esim. projektitoiminnan keinoin. En usko, että tämä on mahdollista yksinomaan koulutuksen järjestäjien toimenpitein.

Mikäli peruskoulutusta pidetään itsestäänselvyytenä, on sen jälkeisellä oppimisen polulla vielä monta pullonkaulaa, joiden läpi on taisteltava voidakseen käyttää tehokkaasti hyväkseen jatkuvan oppimisen palveluja. Jos oppimisen ilo on kadonnut jo peruskoulussa, tilanne on vielä hankalampi. Jotta voisimme tarjota kaikille kansalaisille mahdollisuudet elinikäiseen oppimiseen, tarvitsemme hanke- ja kehittämistoimintaa koko prosessiin. Mikäli palveluketjua tarkastellaan ainoastaan virallisen koulutusjärjestelmän kautta ja enemmänkin korkeakoulutuksen suunnasta, jää merkittävä osa koulutusta tarvitsevista henkilöistä edelleen jatkuvan oppimisen palvelujen ulkopuolelle.

Jatkuvan oppimisen palvelujen kohdentuminen uusille kohderyhmille vaatii uusia lähestymiskulmia ja uudenlaista ajattelutapaa ja uudenlaista yhteistyötä eri toimijatahojen kesken.