Työikäisiä lisää?
Viikonlopun keskusteluissa työvoiman saatavuus ja maahanmuuttajien tilanne nousivat hyvin esille. Suomalaisen työikäisen väestön väheneminen aiheuttaa työvoimapulan, jonka korvaamiseksi mietitään keinoja työperäisen maahanmuuton lisäämiseen. On totta, ettei tilannetta enää ole mahdollista korjata syntyvyyttä lisäämällä – niiden lasten olisi pitänyt syntyä jo. Keinoja työvoimantarpeen tyydyttämiseen on kaksi: pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten muodostaman työvoimareservin työllisyysasteen nostaminen ja/tai työperäisen (tai miksen muunkin) maahanmuuton lisääminen.
Suomessa on puhuttu uhkaavasta työvoimapulasta jo 1980-luvulla. Nythän maamme rattaiden pitäisi jo selvästi hidastua ja kaikkien kynnelle kykenevien pitäisi jo olla töissä. Mutta eipä vainkaan, suuri osa työikäisistä on työttömänä tai työvoiman ulkopuolella. Eikä maahanmuuttajien työpanos tunnu työllisyyslukujen valossa kovin työnantajia kiinnostavan. Mikä mättää?
Ikä- ja roturasismia?
Tilastojen mukaan työllistyminen on vaikeaa yli 50-vuotiaille ja maahanmuuttajataustaisille henkilöille. Erityisen vaikeaa se on niille, joiden työkyky on vielä syystä tai toisesta muutoinkin vaikkapa sairauden tai vamman vuoksi alentunut. Tarkasteltaessa erityisesti maahanmuuttajien tilannetta suomalaisilla työmarkkinoilla voidaan todeta, että tahallista tai ei, rasismilta se vaikuttaa. Vaikka työtehtävä ei vaatisi korkeatasoista kielitaitoa, haastatteluun tai töihin on hankala päästä. Vierasperäinen nimi johtaa helposti papereiden juuttumiseen Ö-mappiin. Monet maahanmuuttaneet myös ihmettelevät suomalaista rekrytointitapaa – heillä kotona voi mennä ja näyttää mitä osaa. Täällä tarvitaan aina todistuksia ja muita papereita oman osaamisen selvittämiseksi.
Monet maahanmuuttajat kokevat, ettei sillä, mitä he ovat tehneet kotimaassaan ole Suomessa mitään arvoa. Aikaisemmin opitut asiat heitetään romukoppaan ja kaikki aloitetaan alusta – suomenkielestä. Tutkintotodistukset eivät vastaa meidän tutkintojärjestelmäämme eikä niille anneta arvoa. Käytännön osaamisen arvostus on heikkoa eikä mahdollisuutta oman osaamisen näyttämiseen käytännössä ole. Monelle tutkintotodistusten vaatiminen on täysin tuntematon asia – etenkin jos omassa kulttuurissa diplomit voi ostaa, jolloin käytännön taidot ovat paperia paljon arvokkaammat.
Maahanmuuttajien kokemukset kotoutumiskoulutuksista ovat vaihtelevia. Aina kokemukseen ei vaikuta edes koulutuksen tuottaja. Olen itse ollut vastaavana kouluttajana maahanmuuttajien asiakaspalvelukoulutuksessa, jonka yksi osallistuja sai harjoittelupaikan päivittäistavarakaupasta. Alkukeskustelu vaikutti lupaavalta, väliarvioinnissakin vielä hymyiltiin, mutta itse kyllä kauhistuin loppukeskustelussa, jossa opiskelija sai viimein kerrotuksi viettäneensä koko jakson kaupan pullohuoneessa järjestellen pulloja! Koska hän ei osannut kieltä!! Osa haki harjoittelupaikkansa niiden samaa kansalaisuutta olleiden liikkeistä, jotka olivat jo päässeet pitemmälle ja ymmärtäneet, ettei muita mahdollisuuksia työllistyä oikein ole kuin perustaa yritys. Mietin monesti noiden sopimusten kohdalla, että miten paljon siellä opeteltiin suomalaisen työelämän pelinsääntöjä ja miten paljon jotain aivan muuta….
Osaaminen esiin
Mitä jos? Kotoutumiskoulutusten ensimmäiset työelämään tutustumisjaksot voitaisiin järjestää sellaisiin työpaikkoihin tai toimialoille, joista koulutukseen osallistuvalla olisi jo ennestään koulutusta tai työkokemusta? Jos näiden jaksojen aikana pystyttäisiin havainnoimaan kotoutujan osaamista oman alansa tehtävissä suomalaisten ammatillisten tutkintojen perusteiden avulla. Ja osaamista havaittaessa siitä kirjoitettaisiin todistus. Näin maahanmuuttajan osaaminen voitaisiin tunnistaa ja niin haluttaessa koulutuksen järjestäjän toimesta näytön avulla tunnustaa. Ja osaamistodistuksen lisäksi olisi mahdollisuus tutkinnon osan todistukseen. Helpottaisiko tämä maahanmuuttajien työnhakua ja työllistymistä?
Todennäköisesti ainakin kokemuksesta aikaisemman elämän joutumisesta roskakoriin päästäisiin ja sitä kautta helpotettaisiin sopeutumista suomalaisiin vaatimuksiin. Saattaisi jopa olla, että halukkuus opiskella ja suorittaa ammatillisia tutkintoja lisääntyisi. Ne maahanmuuttajat, joiden osaamistodistusten jakoa olen päässyt seuraamaan riemuitsivat todistuksestaan, koska olivat ymmärtäneet niitä vaadittavan työhakemuksen tueksi. Lisäksi osaamistodistus antoi heille myös käytännön kokemuksen siitä, mitä suomalainen ammatillinen koulutus vaatii ja millä tasoilla liikutaan.
Luopuminen kielipainotteisesta kotoutumisesta on meillä monen mutkan takana. On selvää, että hyvän kielitaidon omaavalla on paremmat edellytykset selviytyä työelämässä ja opinnoissaan. Toisaalta maahanmuuttajilla on varmasti käytännön taitoja, joita työelämässä tarvitaan. Miksi emme vaihtaisi näkökulmaa ja suuntaisi työelämään mieluummin osaaminen kuin kielitaito edellä?