Aina välillä on pakko miettiä sitä, mitä tuo ”tunnistettu oppimisympäristö” meillä oikein tarkoittaa. Oppimistahan tapahtuu joka paikassa, kaikissa ympäristöissä. Jonkun asian voi oppia vahingossa, jonkun ihan vaikka kiusallaan, kuten minä virkkaamisen. Opittava taito voi jossakin elämän vaiheessa osoittautua hyvinkin arvokkaaksi, vaikuttimista huolimatta. Kaikkea osaamista ei tunnisteta koskaan, joku taito voi jäädä kokonaan hyödyntämättä pitkiksi ajoiksi.
Ammatillisen osaamisen näkökulmasta moni pienikin taito voi olla merkittävä. Kuten vaikka ihmisten puhutteleminen kohteliaasti. Usein kohteliaat ihmiset eivät pidä sitä edes taitona. Asiakaspalvelun näkökulmasta se taas on ehkä koko palveluprosessin tärkein komponentti! Etenkin me suomalaiset olemme tottuneet siihen, ettei tämmöisillä jokapäiväisillä jutuilla elämöidä. Eikä ainakaan kehuta, että muka osataan jotain. Moni taito jää piiloon – ja käyttämättä.
Kun itse puhun tunnistetusta oppimisympäristöstä tarkoitan, että tässä ympäristössä tehdyn työn kautta tai avulla voidaan tehdä johtopäätöksiä työtä tekevän henkilön oppimista asioista ja ne voidaan luotettavasti kirjata tai dokumentoida. Näin voidaan tunnistetun toimintaympäristön avulla kirjoittaa todistus henkilön osaamisesta jonkin tietyn alan tai tutkinnon osalta.
PAIKKOprosessissa oppimisympäristön tunnistaminen tehdään jonkin ammatillisen perustutkinnon tutkinnonperusteiden avulla. Opetushallituksen julkaisemat ammattitaitovaatimukset on laadittu pitkässä prosessissa alan ammattilaisten ja työnantajien kanssa. Tämän prosessin aikana on tarkoin mietitty ne sisällöt, mitä kunkin ammattialan työssä tarvitaan. Kun dokumentoimme osaamista näin tunnistetussa oppimisympäristössä, on pienempi vaara siihen, että itsestään selvyytenä pidetty osaaminen tai jokin erikoistaito pääsisi unohtumaan.
Kysymys on työpaikan työprosessien kuvaamisesta tutkintojen kielellä. Koko tutkintoa harvassa paikassa ilman erillisjärjestelyjä voidaan tehdä (harvassa yrityksessäkään muuten). Perustehtävistä on kuitenkin selvästi havainnoitavissa ne taidot ja se osaaminen, joka työpaikan työntekijöiltä löytyy. Osaamisen dokumentoinnissa nuo samat ammattitaitovaatimukset toimivat muistilistan tavoin: kyllähän meillä näin toimitaan ja nämä asiathan meillä osataan. Näin syntyy luotettava dokumentti siitä, millaista osaamista työssä on havaittavissa.
Ammatillisen koulutuksen osaamisperusteisuus periaatteen mukaisesti tässäkään ei ratkaise se, onko taito opittu täällä vai vuosia sitten, onko se opeteltu vai tullut opittua vahingossa. Ratkaisevaa on se, että osataan. Näin suuri määrä käytännön osaamista, joka muutoin jäisi piiloon, voidaan tehdä näkyväksi.
Vaikka oppimista tapahtuu joka paikassa ja oppimisympäristö on kaikkialla, näiden tunnistettujen oppimismahdollisuuksien ja niissä osoitetun osaamisen merkitys on suuri. Se on iso ammatillisen koulutuksen näkökulmasta, kun kirjattuja asioita ei enää tarvitse erikseen opettaa. Mutta kaikista suurin se on inhimillisestä näkökulmasta, kun alamme itse kukin tiedostaa oman osaamisemme ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet. Erityisen tärkeää se on sellaisen henkilön kohdalla, joka on pitkään kokenut vähättelyä ja pitää itseään sen vuoksi toisia huonompana.
Olen toiminut ammatillisessa koulutuksessa opettajana vuosia – viimeksi olen ollut opetustyössä työvoimakoulutuksissa, jotka ovat täynnä henkilöitä, joiden osaaminen ei ole työnantajille kelvannut. Siihen mennessä. Tärkeää on ollut kaivaa se osaaminen esille. Vielä toistaiseksi en ole tavannut ketään, joka ei olisi osannut jotain asiaa paremmin kuin monet muut! Se osaaminen ansaitsee tulla näkyväksi.