Perustiedot Oppimisympäristön kuvaus Tutkinnon muodostuminen Tutkinnon osat

PAIKKO®
Oppimisympäristön tunnistamisraportti

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla.

Oppimisympäristön tunnistaminen

Tämän oppimisympäristön tunnistaminen on toteutettu PAIKKO®-järjestelmän mukaisesti. Tunnistustyön on suorittanut ulkopuolinen asiantuntija, jolla on riittävä asiantuntemus ammatillisen tutkinnon perusteesta.

Valtakunnallista PAIKKO®-järjestelmää hallinnoi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki. PAIKKO-järjestelmän työkaluja ovat Oppimisympäristöjen raportit ja Osaamistodistus. Toimintamallin kehittämistyö aloitettiin vuosina 2012–2018 toteutetuissa ESR–hankkeissa.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 2024

Perusteen nimiSosiaali- ja terveysalan perustutkinto
Määräyksen diaarinumeroOPH-4417-2023
KoulutuksetSosiaali- ja terveysalan perustutkinto
OsaamisalatSuunhoidon osaamisala
Sairaanhoidon osaamisala
Ikääntyneiden hoidon ja kuntoutumisen osaamisala
Perustason ensihoidon osaamisala
Vammaistyön osaamisala
Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala
Mielenterveys- ja päihdetyön osaamisala
TutkintonimikkeetPerustason ensihoitaja
Lähihoitaja
Voimaantulo01.08.2024
ePerusteethttps://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/8531450/tiedot

Organisaatio

Laptuote-säätiö sr

Toimintayksikkö

Laptuote-säätiö sr, Kivenkatu 2-4, 53600 Lappeenranta

Yhteyshenkilöt

Susanna Sipari, Työ- ja yksilövalmentaja, 040 5306590, susanna.sipari@laptuote.fi

Marjo Viitanen, Työ-ja yksilövalmentaja, vammaisten henkilöiden työtoimintayksikön päällikkö, 040 8434155, marjo.viitanen@laptuote.fi

Kotisivut ja sosiaalinen media

Kotisivut: https://www.laptuote.fi

Facebook: https://www.facebook.com/laptuote

Instagram: https://www.instagram.com

Oppimisympäristö tunnistettu

09.04.2024

Ulkopuolinen oppimisympäristön tunnistaja

Susanna Uusitalo, Laatupäällikkö, KYT, PAIKKO, PAIKKO

Kirsi Hiekkala, Suunnittelija, KYT,PAIKKO, PAIKKO

Oppimisympäristöraportti päivitetty

23.09.2024

PAIKKO yhteyshenkilöt

Susanna Uusitalo
Laatupäällikkö
0400 304 108
Kirsi Hiekkala
Suunnittelija
050 380 3022
etunimi.sukunimi@kyt.fi
www.paikko.fi

Oppimisympäristön kuvaus

Organisaation ja työ- ja toimintaympäristön kuvaus

Laptuote-säätiö on yleishyödyllinen työpajatoimija ja yhteiskunnallinen yritys. Toimintamme tähtää kestävän hyvinvoinnin rakentamiseen ja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen valmennuksen, kuntoutuksen ja koulutuksen keinoin. Tuotamme palveluja yksityiselle ja julkiselle sektorille. Vuosittain toimintamme piirissä on noin 500 asiakasta, joille tuotamme noin 30 000 työllistymiseen ja koulutukseen pääsemiseen tähtäävää valmennuspäivää.
Toimimme asiakkaidemme hyväksi koko Etelä-Karjalan alueella. Toimipisteemme sijaitsevat Lappeenrannassa ja Parikkalassa.
Työskentelemme Laptuote-säätiössä ihmistä vahvistavalla työotteella, nojautuen ratkaisukeskeisyyteen ja dialogisuuteen. Valmennustyössä meille on tärkeää luottamuksen rakentaminen, onnistumiset ja ilon aiheet sekä yhteistyö asiakkaan verkoston kanssa. Näin saavutetaan luottamusta elämään, joka antaa myös suuntaa tulevaan.

Toimintaamme ohjaavat seuraavat arvot:
Yhteisöllisyys:
Työtapamme Laptuote-säätiössä perustuu avoimeen vuorovaikutukseen ja verkostoyhteistyöhön. Annamme asiakkaillemme mahdollisuuden vertaistukeen sekä olemme osa kumppanuusverkostoa.
Yksilöllisyys:
Toimimme asiakaslähtöisesti ja kunnioitamme erilaisuutta. Tuemme yksilön kasvua ja etsimme ratkaisuja yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.
Osaaminen:
Panostamme jatkuvaan kehittämiseen. Työmme perustuu laaja-alaiseen osaamiseen. Olemme luotettava yhteistyökumppani.
Vaikuttavuus:
Toimimme tavoitteiden mukaisesti. Vastaamme yksilön ja yhteiskunnan tarpeisiin. Toimintamme tuottaa lisäarvoa. Olemme toiminnassamme tilintekovastuullisia.

Yhteiskumppaninamme toimivat mm. Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Lappeenrannan kaupunki, Parikkalan kunta, Kansaneläkelaitos (KELA), Etelä-Karjalan työ- ja elinkeinotoimisto, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Etelä-Karjalan työvoiman palvelukeskus, Oktetti Ry, STEA, Valtakunnallinen työpajayhdistys INTO ry ja Vates-säätiö
Laptuote-säätiö sr:n valmennusyksiköt muodostavat monipuolisen oppimisympäristön, jossa huomioidaan valmentautujan yksilöllisiä tarpeita.
Valmennusyksiköiden työympäristöt mahdollistavat työelämän kaltaisen työskentelyn ja työympäristön. Laptuote-säätiö sr:n valmennusyksiköissä valmentautujat saavat työvalmentajalta perehdytyksen työtehtäviin ja opastusta päivittäisiin työhön liittyviin toimintoihin. Lisäksi yksilövalmennus tukee valmennettavaa henkilökohtaisten haasteiden ratkaisemisessa ja tavoitteiden saavuttamisessa. Valmentautujalle on myös tarjolla erilaisia ryhmätoimintoja, joihin hän voi vapaavalintaisesti osallistua toimintapäivien aikana. Valmentautujalla on mahdollisuus tehdä työtä oman kiinnostuksensa ja omien oppimisen edellytystensä puitteissa.
Laptuote-säätiössä kehitämme aktiivisesti omaa toimintaamme ja toimintaympäristöämme hankkeiden avulla. Kehitämme työllisyyttä edistäviä tukimuotoja ja palveluja huomioiden TE-palveluiden sekä sosiaali-ja terveydenhuollon muuttuvan palvelurakenteen ja toimintaympäristön. Meille on tärkeää tasa-arvoisuus ja erilaisuuden kunnioittaminen. Haluammekin olla edistämässä yhdenvertaista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa, joka tarjoaa työllistymismahdollisuuksia ja työllisyyden polkuja kaikenlaisille ihmisille heidän erilaiset taustansa ja tarpeensa huomioiden.

Miten tunnistetut tutkinnon osat/ammattitaitovaatimukset toteutuvat käytännön työtehtävissä

Vammaisten henkilöiden työtoiminta SOTE-pajalla on yksi Laptuote-säätiön toteuttamista palvelukokonaisuuksista. Käytännön työssämme työ- ja yksilövalmentajan tehtävän keskiössä ovat vammaisten henkilöiden työtoiminnan tehtävien suunnittelu ja asiakkaidemme yksilölliset tuen tarpeet huomioiva ohjaaminen tehtävissä. Tärkeänä toiminnan sisältöön kuuluvana tavoitteena on asiakkaidemme osallisuuden tukeminen.
Lisäksi olemme tiiviisti yhteistyössä asiakkaidemme lähipiirin sekä eri yhteistyöverkostojen kanssa. Näihin tehtäviin sisältyen ammattitaitovaatimusten toteutuminen tulee esiin useissa eri tehtäväkokonaisuuksissa ja yksittäisissä työtehtävissä.
Ohjaamme asiakkaitamme esim. erilaisissa käsityö-, pakkaus- ja kokoonpano- sekä askartelutehtävissä. Ohjaamisessa käytämme asiakkaan tarpeiden mukaisesti niin selkeäkielistä sanallista ohjausta kuin esim. kuvien tai käytännön mallin näyttämistä. Tilanteen mukaan teemme uutta tehtävää asiakkaan kanssa yhdessä niin kauan kunnes hän on oppinut tehtävän. Kannustamme asiakkaitamme luovuuteen yksilöllisesti heitä kiinnostavilla tavoilla esim. teatterin, maalaustöiden, asujen suunnittelun ja toteutuksen sekä liikunnan kautta. Ohjaamisessa ja käytännön työskentelyssä on merkityksellistä huomioida asiakkaan erityispiirteet ja tukea häntä aktiiviseen toimintaan niiden asettamissa puitteissa.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon osat, joihin sisältyviä tehtäviä henkilö voi suorittaa työpajallamme:

Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen
Henkilö kohtaa asiakkaan ja hänen lähiverkostonsa yksilöllisesti arvostaen ja asiakkaan vuorovaikutusaloitteita ja - tapoja vahvistaen. Hän huomioi asiakkaan hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä seikkoja ja ohjaa / tukee asiakasta niissä.

Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
Henkilö työskentelee tiiviissä vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa. Hän käyttää yksilöllisesti asiakkaiden toimintakykyä edistävää ja voimavaralähtöistä työotetta. Hän käyttää selkeää kieltä sekä tarvittaessa puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja. Tarpeen mukaan henkilö kohtaa asiakkaan läheisiä sekä palveluverkoston jäseniä. Henkilö ohjaa asiakasta toiminnallisuuteen ja mahdollistaa esim. työtoimintapäiviin sisältyvää ulkoilua ja liikuntaa.

Mielenterveys- ja päihdetyö
Henkilö edistää asiakkaan vaikutusmahdollisuuksia hänen omassa elämässään. Hän seuraa asiakkaan hyvinvointia, tukee asiakkaan positiivista mielenterveyttä sekä työskentelee sukupuolisensitiivisesti.

Osallisuuden edistäminen vammaistyössä
Henkilö suunnittelee asiakkaan työtehtävät hänen toimintakykynsä, tarpeidensa ja tavoitteidensa mukaisesti sekä tukee asiakasta itsemääräämisoikeuden toteutumisessa sekä tavoitteiden saavuttamisessa asiakkaalle soveltuvin keinoin ja voimavaralähtöistä työotetta käyttäen.

Toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen vammaistyössä
Henkilö käyttää tietoa vammaisuuden erityispiirteistä sekä tukee asiakkaan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä ohjaa asiakasta oman työkykynsä huomioimiseen ja ylläpitämiseen.

Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen
Henkilö huomioi toiminnassaan asiakkaan perusliikkumisen sekä kognitiivisen ja psykososiaalisen toimintakyvyn voimavarat. Hän ohjaa asiakkaita yksilöinä ja ryhminä toiminnallisia menetelmiä käyttäen sekä tukee asiakasta erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.

Selkoviestintä asiakastyössä
Henkilö käyttää selkeää viestintää puheena, kuvina ja havainnollistaen. Hän käyttää ja tuottaa itse asiakaslähtöisesti selkeäkielistä materiaalia sekä avustaa asiakasta esim. kommunikoinnissa sähköistä viestintälaitetta apuna käyttäen.

Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä
Henkilö edistää asiakkaan hyvinvointia voimavaralähtöisesti toiminnallisia menetelmiä, soveltavaa taidetta ja luontoa hyödyntäen. Hän ohjaa asiakkaita yksilöllisin vuorovaikutuksen keinoin ja kommunikoi vuorovaikutustilanteissa asiallisesti luoden luovuutta sallivan ilmapiirin. Hän rohkaisee asiakasta tutustumaan ja kokeilemaan luonnon ja lähiympäristön tarjoamia mahdollisuuksia huomioiden esteettömyyden tarpeen mukaan. Hän mahdollistaa taide- , kulttuuri- ja luontotoimintaa asiakkaan saavutettavaksi.

Toiminnan erityispiirteitä

Työskentelymme pohjautuu laajaan yhteistyöhön niin omassa yksikössämme (vammaisten henkilöiden työtoiminta) toimivien työ- ja yksilövalmentajien kuin Laptuote-säätiön eri työpajojen (esim. puupaja, Goodwill-myymälä, tekstiilipaja, pesula, keittiö) kesken. Yhteistyöllä voimme tarjota asiakkaillemme laajemmat mahdollisuudet tutustua erilaisiin tehtäviin ja mahdollistaa erilaisten tuotteiden ja toimintojen suunnittelun ja toteuttamisen yhdessä esim. puu- tai tekstiilialan ammattilaisen kanssa. Eri pajojen yhteistyönä saamme myös tarvittavia materiaaleja esim. erilaisten rooliasujen tai teatterirekvisiitan toteuttamista varten.

Tilat/laitteet/palvelut/menetelmät

Vammaisten henkilöiden työtoiminnan palvelu toteutuu Laptuote-säätiön Lappeenrannan yksikössä. Lappeenrannassa säätiön toimitilat sijaitsevat työpajoittain kahdessa eri rakennuksessa toistensa välittömässä läheisyydessä.
Vammaisten henkilöiden työtoiminnan työtilat ovat ainoastaan kyseisessä palvelussa olevien henkilöiden käytössä vaikka yhteistyötä muiden Laptuote-säätiön pajojen kanssa tehdään aktiivisesti.
Vammaisten henkilöiden työtoiminnan työtiloissa on viisi erillistä ryhmätilaa, joissa tehdään esim. kokoonpano-, pakkaus-, kudonta- ja tekstiilitöitä. Tiloissa on työtehtävien mukaiset laitteet ja työvälineet huomioiden kohderyhmän erityistarpeet sekä ergonomian. Tiloissa on lisäksi erilliset pukeutumistilat sekä WC-tilat miehille ja naisille, inva-wc sekä yhteinen taukotila. Ruokailu tapahtuu Laptuote-säätiön yhteisessä ruokalassa.
Vammaisten henkilöiden työtoiminnassa on neljä asiakasryhmää, joissa on yhteensä noin 40 henkilöä. Asiakkaiden työtoimintapäivien lukumäärä viikossa vaihtelee 1-5 välillä niin, että heitä on yhtäaikaisesti paikalla työtoiminnassa max. 8 hlö / työ- ja yksilövalmentaja.

Vammaisten henkilöiden työtoiminta on tehtäviltään sekä muulta sisällöltään monipuolista ja asiakkaan yksilöllisistä tavoitteista ja toiveista lähtevää työskentelyä. Palvelun järjestämisessä noudatetaan osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerejä. Asiakkaalla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen. Hänen itsemääräämisoikeuttaan, vakaumustaan sekä henkilökohtaista elämäntyyliään kunnioitetaan palvelun sisällön suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Työtoimintaa toteutamme työvalmennuksen kautta asiakasta yksilöllisesti tukevalla ja rohkaisevalla työotteella. Toiminnassamme painotamme ratkaisukeskeisyyttä. Valmennustyössä meille on tärkeää yhteisen luottamuksen rakentaminen sekä asiakkaan onnistumiset ja ilon aiheet juuri hänen taitotasonsa ja tuen tarpeensa huomioiden. Panostamme työskentelyssämme myös tiiviiseen ja avoimeen yhteistyöhön asiakkaalle tärkeiden henkilöiden ja verkostojen kanssa.

Henkilöstöresurssit

Neljä työ- ja yksilövalmentajaa, joista yksi on yksikön päällikkö.
Henkilökunnalla on erilaisia sote-alan koulutuksia: sosionomi, sairaanhoitaja, kehitysvamma-alan ammattitutkinto, fysioterapeutti

Valmentautujien/ohjattavien määrä työyksikössä (min-max)

1 - 40

Referenssit

Muuta

Teemme tiivistä ja jatkuvaa yhteistyötä esim. LAB-ammattikorkeakoulun ja Saimaan ammattiopisto Sampon kanssa ja tarjoamme opiskelijoille työssäoppimismahdollisuuksia yksikössämme. Olemme osallistuneet työpaikkaohjaajan koulutuksiin ja pidämme yllä sekä kehitämme taitojamme ohjata opiskelijoita heitä parhaiten eteen päin vievällä tavalla.

Kuvat

Tutkinnon muodostuminen

Oppimisympäristössä on mahdollista hankkia osaamista rastitetuista tutkinnon osista.

Ikääntyneiden hoidon ja kuntoutumisen osaamisala
Lähihoitaja
Pakolliset tutkinnon osat

x Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen
x Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
- Lääkehoito lähihoitajan vastuualueella
- Ikääntyneen osallisuuden edistäminen
- Kotihoidossa toimiminen

Valinnaiset tutkinnon osat

x Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen
- Haavanhoito
- Ikääntyneiden akuuttitilanteissa toimiminen
- Jalkojenhoitotyössä toimiminen
- Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen
- Lastensuojelutyössä toimiminen
- Mielenterveys-, päihde- ja riippuvuustyö eri asiakasryhmille
- Näytteenotto hoitotyössä
- Palliatiivisessa hoidossa toimiminen
- Perioperatiivisessa hoitotyössä toimiminen
x Selkoviestintä asiakastyössä
- Suun terveyden edistäminen eri asiakasryhmille
- Terveys- ja hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessä
x Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä
- Vastasyntyneen ja imeväisikäisen hoitotyö
- Huippuosaajana toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Yrityksessä toimiminen

Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala
Lähihoitaja
Pakolliset tutkinnon osat

x Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen
x Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
- Lääkehoito lähihoitajan vastuualueella
- Lapsen, nuoren ja perheen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
- Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen

Valinnaiset tutkinnon osat

x Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen
- Haavanhoito
- Ikääntyneiden akuuttitilanteissa toimiminen
- Jalkojenhoitotyössä toimiminen
- Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen
- Lastensuojelutyössä toimiminen
- Mielenterveys-, päihde- ja riippuvuustyö eri asiakasryhmille
- Näytteenotto hoitotyössä
- Palliatiivisessa hoidossa toimiminen
- Perioperatiivisessa hoitotyössä toimiminen
x Selkoviestintä asiakastyössä
- Suun terveyden edistäminen eri asiakasryhmille
- Terveys- ja hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessä
x Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä
- Vastasyntyneen ja imeväisikäisen hoitotyö
- Huippuosaajana toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Yrityksessä toimiminen

Mielenterveys- ja päihdetyön osaamisala
Lähihoitaja
Pakolliset tutkinnon osat

x Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen
x Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
- Lääkehoito lähihoitajan vastuualueella
x Mielenterveys- ja päihdetyö

- Sairaanhoitotyössä toimiminen
- Kotihoidossa toimiminen

Valinnaiset tutkinnon osat

x Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen
- Haavanhoito
- Ikääntyneiden akuuttitilanteissa toimiminen
- Immobilisaatiohoitotyössä toimiminen
- Jalkojenhoitotyössä toimiminen
- Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen
- Lastensuojelutyössä toimiminen
- Mielenterveys-, päihde- ja riippuvuustyö eri asiakasryhmille
- Monipotilas- ja suuronnettomuustilanteissa toimiminen
- Näytteenotto hoitotyössä
- Palliatiivisessa hoidossa toimiminen
- Perioperatiivisessa hoitotyössä toimiminen
x Selkoviestintä asiakastyössä
- Suun terveyden edistäminen eri asiakasryhmille
- Terveys- ja hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessä
x Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä
- Vastasyntyneen ja imeväisikäisen hoitotyö
- Huippuosaajana toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Yrityksessä toimiminen

Suunhoidon osaamisala
Lähihoitaja
Pakolliset tutkinnon osat

x Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen
x Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
- Lääkehoito lähihoitajan vastuualueella
- Suun hoitotyössä toimiminen
- Suun terveyden edistämisessä toimiminen

Valinnaiset tutkinnon osat

x Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen
- Haavanhoito
- Ikääntyneiden akuuttitilanteissa toimiminen
- Jalkojenhoitotyössä toimiminen
- Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen
- Lastensuojelutyössä toimiminen
- Mielenterveys-, päihde- ja riippuvuustyö eri asiakasryhmille
- Näytteenotto hoitotyössä
- Palliatiivisessa hoidossa toimiminen
- Perioperatiivisessa hoitotyössä toimiminen
x Selkoviestintä asiakastyössä
- Suun erikoishoidossa toimiminen
- Suun terveyden edistäminen eri asiakasryhmille
- Terveys- ja hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessä
x Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä
- Vastasyntyneen ja imeväisikäisen hoitotyö
- Huippuosaajana toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Yrityksessä toimiminen

Vammaistyön osaamisala
Lähihoitaja
Pakolliset tutkinnon osat

x Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen
x Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
- Lääkehoito lähihoitajan vastuualueella
x Osallisuuden edistäminen vammaistyössä
x Toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen vammaistyössä

Valinnaiset tutkinnon osat

x Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen
- Haavanhoito
- Ikääntyneiden akuuttitilanteissa toimiminen
- Jalkojenhoitotyössä toimiminen
- Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen
- Lastensuojelutyössä toimiminen
- Mielenterveys-, päihde- ja riippuvuustyö eri asiakasryhmille
- Näytteenotto hoitotyössä
- Palliatiivisessa hoidossa toimiminen
- Perioperatiivisessa hoitotyössä toimiminen
x Selkoviestintä asiakastyössä
- Suun terveyden edistäminen eri asiakasryhmille
- Terveys- ja hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessä
x Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä
- Vastasyntyneen ja imeväisikäisen hoitotyö
- Huippuosaajana toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Yrityksessä toimiminen

Tutkinnon osat

Osaamisen arviointi

Perustutkintojen yleiset arviointikriteerit

Henkilö
  • toteuttaa työn ohjeiden mukaisesti
  • toimii yhteistyökykyisesti
  • tarvitsee joissakin tilanteissa lisäohjeita
  • hyödyntää työssä tarvittavaa perustietoa
  • muuttaa toimintaansa saamansa palautteen mukaisesti

Ammattitaitovaatimukset

Ammattitaitovaatimukset voidaan saavuttaa seuraavilta osin (rastitettu):

Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen

Ammattieettisyys ja lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
x noudattaa lainsäädäntöä, määräyksiä, suosituksia ja ohjeita
x toimii laatusuositusten ja omavalvontasuunnitelman mukaisesti
x toimii sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kasvatuksen ohjaus-, yhteydenotto- ja ilmoitusvelvollisuuden mukaisesti
x tukee ja noudattaa asiakkaan itsemääräämisoikeutta
x toimii asiakasturvallisesti
x noudattaa salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta
x noudattaa tietosuoja- ja tietoturvallisuusohjeita
x työskentelee työpaikan turvallisuussuunnitelman mukaisesti
x työskentelee hygieniavaatimusten ja aseptisten periaatteiden mukaisesti
x työskentelee ergonomisten periaatteiden mukaisesti
x työskentelee kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti
x käyttää näyttöön perustuvaa tietoa

Työyhteisössä toimiminen

Henkilö

x noudattaa työyhteisön aikatauluja, ohjeita ja sopimuksia
x toimii tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti
x toimii osana moniammatillista työyhteisöä ja verkostoa
x ylläpitää osaltaan hyvää työilmapiiriä
x käyttää tietoa työkykyä edistävistä tekijöistä
x tunnistaa kiusaamista, häirintää ja syrjintää ja toimii työyksikön ohjeiden mukaisesti
x antaa ensiapua tapaturmissa ja henkeä uhkaavissa ensiaputilanteissa

Ammatillinen vuorovaikutus

Henkilö

x kohtaa asiakkaan ja hänen lähiverkostonsa yksilöllisesti arvostaen
x toimii aloitteellisesti vuorovaikutustilanteissa
x kuuntelee ja on läsnä vuorovaikutustilanteissa
x tunnistaa vuorovaikutustilanteissa oman ilmaisunsa ja käyttäytymisensä vaikutukset
x mukauttaa ilmaisuaan asiakkaan kommunikointitaitoja vastaavaksi
x vahvistaa asiakkaan vuorovaikutusaloitteita ja tapoja ilmaista itseään
x käyttää tilanteen vaatimalla tavalla kosketusta sanallisen viestinnän tukena
x keskustelee ja toimii yhteistyössä asiakkaan ja hänen lähiverkostonsa kanssa
x käyttää puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja
x käyttää työssään tietoa asiakkaan kielestä, kulttuurista ja katsomuksesta
x ennaltaehkäisee työssään väkivallan uhkaa

Suunnitelmallinen toiminta ja arviointi

Henkilö

x osoittaa ymmärtävänsä asiakassuunnitelman merkityksen
x havainnoi ja selvittää asiakkaan vahvuuksia, voimavaroja ja tarpeita
x suunnittelee työtehtävänsä asiakkaiden tarpeiden mukaan
x suunnittelee asiakkaan kehitystä ja osallisuutta edistävää toimintaa yhdessä asiakkaan kanssa
x suunnittelee päivittäiset työtehtävät ja työkokonaisuudet yhdessä työryhmän kanssa
x havainnoi asiakkaan kehitykseen ja osallisuuteen vaikuttavia tekijöitä
x dokumentoi asiakkaan kehitykseen ja osallisuuteen vaikuttavia tekijöitä
x tiedottaa havainnoistaan työryhmälle
x osallistuu asiakastyön toteutumisen arviointiin

Kehityksen ja osallisuuden edistäminen

Henkilö

x käyttää työssään tietoa ihmisen kehityksestä elämänkulun eri vaiheissa
x käyttää työssään tietoa fyysisen, psyykkisen, kognitiivisen ja sosiaalisen toimintakyvyn vaikutuksesta osallisuuteen
x tukee asiakkaan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kehitystä
x tukee ja kannustaa asiakasta tekemään itseään koskevia valintoja
x tukee ja kannustaa asiakasta toimimaan itsenäisesti
x huomioi asiakkaiden elämäntilanteiden moninaisuuden
x käyttää työssään tietoa asiakkaiden moninaisuudesta ja niiden mahdollisista vaikutuksista kehitykseen, toimintakykyyn ja osallisuuteen
x käyttää työssään tietoa seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta
x ohjaa asiakasta sosiaaliseen kanssakäymiseen
x kannustaa asiakasta osallistumaan yhteiseen toimintaan
x käyttää ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia toiminnan ohjauksessa
x käyttää työympäristön välineitä ja materiaaleja asiakkaan ohjauksessa
x käyttää toiminnallisia menetelmiä asiakkaan ja asiakasryhmän ohjauksessa
x mahdollistaa asiakkaalle onnistumisen kokemuksia
x tukee asiakkaan myönteistä käsitystä itsestään
x tukee asiakkaan mielen hyvinvointia
x hyödyntää taiteen ja kulttuurin mahdollisuuksia asiakkaiden osallisuuden edistämisessä

Arjen tilanteissa ohjaaminen

Henkilö

x käyttää työssään tietoa ihmisen toimintakyvystä elämänkulun eri vaiheissa
x käyttää työssään tietoa terveyden edistämisestä
x käyttää voimavaralähtöistä työotetta
x edistää asiakkaan omatoimisuutta arjen tilanteissa
x käyttää työyksikön digitaalista teknologiaa
x käyttää apuvälineitä asiakkaan tarpeiden mukaisesti
x ohjaa ja avustaa asiakasta apuvälineiden ja teknologian käytössä
x ohjaa ja avustaa ruokailussa
x tietää ravitsemussuositusten pääperiaatteet
x huomioi asiakkaan erityisruokavaliot, katsomukselliset ja eettiset ruokavaliot
x ohjaa ja avustaa asiakasta eritystoiminnoissa ja peseytymisessä
x ohjaa ja avustaa asiakasta siisteydessä ja pukeutumisessa
x ohjaa asiakasta suun terveyden edistämisessä ja hyvinvoinnissa
x ohjaa asiakasta jalkojen terveyden edistämisessä ja hyvinvoinnissa
x avustaa asiakasta liikkumisessa ja ohjaa liikkumaan
x huomioi ympäristön turvallisuuden ja esteettömyyden
x ohjaa asiakasta ja tarvittaessa huolehtii yhdessä asiakkaan kanssa ympäristön siisteydestä, viihtyisyydestä ja vaatehuollosta
x huolehtii asiakkaan levosta ja unesta
x osaa tunnistaa ja arvioida asiakkaan hoitoon liittyvät riskit ja kuormitustekijät
x osaa suhteuttaa riskit ja kuormitustekijät omaan osaamiseen ja voimavaroihin

Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen

Ammattieettisyys ja lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
x noudattaa lainsäädäntöä, määräyksiä, suosituksia ja ohjeita
x toimii laatusuositusten ja omavalvontasuunnitelman mukaisesti
x toimii sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus-, yhteydenotto- ja ilmoitusvelvollisuuden mukaisesti
x tukee ja noudattaa asiakkaan itsemääräämisoikeutta
x toimii asiakas- ja potilasturvallisesti
x noudattaa salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta
x noudattaa tietosuoja- ja tietoturvallisuusohjeita
x työskentelee työpaikan turvallisuussuunnitelman mukaisesti
x työskentelee hygieniavaatimusten ja aseptisten periaatteiden mukaisesti
x työskentelee ergonomisten periaatteiden mukaisesti 
x työskentelee kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti 
x käyttää näyttöön perustuvaa tietoa

Työyhteisössä toimiminen  

Henkilö

x noudattaa työyhteisön aikatauluja, ohjeita ja sopimuksia
x kuuntelee, keskustelee ja toimii yhteistyössä työyhteisön jäsenten kanssa
x toimii tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti
x toimii osana moniammatillista työyhteisöä ja verkostoa
x tunnistaa kiusaamista, häirintää ja syrjintää ja toimii työyksikön ohjeiden mukaisesti
x tunnistaa perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhkan ja kaltoinkohtelun ja ottaa sen puheeksi työryhmässä
x käyttää tietoa työkykyä edistävistä tekijöistä
x käyttää työyksikön digitaalista teknologiaa
x antaa ensiapua tapaturmissa ja henkeä uhkaavissa ensiaputilanteissa

Ammatillinen vuorovaikutus 

Henkilö

x kohtaa asiakkaan ja hänen lähiverkostonsa arvostavasti
x kuuntelee asiakasta ja käyttää selkeää kieltä
x mukauttaa ilmaisuaan asiakkaan kommunikointitaitoja vastaavaksi
x vahvistaa asiakkaan vuorovaikutusaloitteita ja tapoja ilmaista itseään  
x käyttää puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja
x käyttää kosketusta vuorovaikutuksen tukena
x käyttää tietoa asiakkaan kulttuurista, kielestä ja katsomuksesta
x keskustelee ja toimii yhteistyössä asiakkaan ja hänen lähiverkostonsa kanssa 
x ennaltaehkäisee ja ennakoi työssään väkivallan uhkaa

Työn suunnittelu

Henkilö

x ymmärtää potilaan ja asiakkaan hoitotyön- ja palveluohjausprosessin
x ymmärtää hoito- ja palvelusuunnitelman merkityksen asiakkaan hoidossa ja palveluissa
x käyttää asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaa oman työn suunnittelussa
x suunnittelee työtehtävät asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaan
x suunnittelee päivittäiset työtehtävät ottaen huomioon työpaikan päivittäisen ja viikoittaisen suunnitelman
x käyttää työyhteisön asiakastietojärjestelmiä
x käyttää tietoa asiakkaan sosiaali- ja terveyspalveluista, etuuksista sekä kolmannen sektorin palveluista

Toimintakyvyn tukeminen

Henkilö

x tunnistaa asiakkaan voimavarat ja avun tarpeet sekä huomioi toimissaan voimavaralähtöisyyden
x kannustaa asiakasta omatoimisuuteen
x käyttää toimintakykymittareita työyksikössä sovitun käytännön mukaan
x käyttää työssään terveys- ja hyvinvointiteknologiaa
x arvioi asiakkaan toimintakykyä
x ohjaa asiakasta terveys- ja hyvinvointiteknologian käytössä
x ohjaa ja tukee asiakasta perusliikkumisessa
x ohjaa ja tukee asiakasta siirtymisissä
x ohjaa ja tukee asiakasta apuvälineiden käytössä
x toteuttaa asiakkaan asento- ja liikehoitoa
x ohjaa asiakasta sosiaaliseen toimintaan ja tarjoaa osallistumisen mahdollisuuksia
x hyödyntää kulttuuria ja luontoa terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä

Päivittäisissä toiminnoissa ohjaaminen

Henkilö

x ohjaa ja auttaa asiakasta puhtauteen liittyvissä tilanteissa
x tunnistaa asiakkaan ihon ja jalkojen hoitoon liittyviä ongelmia
x ohjaa ja auttaa asiakasta ihon ja jalkojen hoidossa
x tunnistaa asiakkaan suun terveyteen liittyviä ongelmia
x ohjaa ja avustaa asiakasta suun terveyden hoidossa
x käyttää tietoa erityisruokavalioista
x havainnoi asiakkaan ravitsemusta
x havainnoi asiakkaan nestetasapainoa
x ohjaa ja avustaa asiakasta ruokailussa
x tunnistaa asiakkaan eritystoiminnan
x ohjaa ja auttaa asiakasta eritystoimintaan liittyvissä ongelmissa
x tukee asiakkaan seksuaalista hyvinvointia ja sukupuolen moninaisuutta
x tunnistaa asiakkaan unen ja levon tarvetta
x ohjaa ja auttaa asiakasta uneen ja lepoon liittyvissä ongelmissa

Asiakkaan hoitotyö ja kansantaudit

Henkilö

x käyttää työssään tietoa elimistön rakenteesta ja toiminnasta
x käyttää työssään tietoa kansantaudeista ja niiden riskitekijöistä
x käyttää työssään tietoa kansantautien aiheuttamista muutoksista elimistön normaaliin toimintaan
x havainnoi asiakkaan elintoimintoja ja kansantautien aiheuttamia oireita
x tunnistaa asiakkaan oireita ja elintoimintojen muutoksia
x käyttää erilaisia mittausmenetelmiä elintoimintojen tarkkailussa
x tulkitsee mittaustulokset ja toimii tulosten vaatimalla tavalla
x motivoi asiakasta omahoitoon
x motivoi asiakasta terveysliikuntaan sekä elämäntapamuutoksiin
x osoittaa ymmärtävänsä mielenterveysongelmia, päihteiden riskikäyttöä ja riippuvuuksia sekä niistä aiheutuvia haittoja
x kannustaa asiakasta päihteettömyyteen ja elämään ilman riippuvuuksia
x havainnoi asiakkaan kipua
x arvioi asiakkaan kivun voimakkuutta
x käyttää lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä 
- käyttää työssään tietoa elämän loppuvaiheen hoidon periaatteista
- käyttää tietoa palliatiivisen ja saattohoidon periaatteista

Työn arviointi

Henkilö

x tekee palvelutarpeen arviointia asiakkaan terveyteen ja hyvinvointiin sekä toimintakykyyn liittyvien havaintojen pohjalta
x tiedottaa asiakkaan terveyteen ja hyvinvointiin sekä toimintakykyyn liittyvistä havainnoista
x dokumentoi ja kirjaa asiakkaan terveyteen ja hyvinvointiin sekä toimintakykyyn liittyviä havaintoja
x arvioi asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelman toteutumista

Mielenterveys- ja päihdetyö

Ammattieettisyys ja lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
x noudattaa lainsäädäntöä, määräyksiä, suosituksia ja ohjeita
x toimii laatusuositusten ja omavalvontasuunnitelman mukaisesti
x toimii sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus-, yhteydenotto- ja ilmoitusvelvollisuuden mukaisesti
x tukee ja vahvistaa asiakkaan itsemääräämisoikeutta
x toimii asiakas- ja potilasturvallisesti
x noudattaa salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta
x noudattaa tietosuoja- ja tietoturvallisuusohjeita
x työskentelee työpaikan turvallisuussuunnitelman mukaisesti
x työskentelee hygieniavaatimusten ja aseptisten periaatteiden mukaisesti
x työskentelee ergonomisten periaatteiden mukaisesti
x työskentelee kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti
x käyttää näyttöön perustuvaa tietoa

Työyhteisössä toimiminen

Henkilö

x toimii moniammatillisen työryhmän jäsenenä
x kuuntelee, keskustelee ja toimii yhteistyössä työyhteisön jäsenten kanssa
x toimii tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti
x käyttää tietoa työkykyä edistävistä ja kuormittavista tekijöistä
x käyttää tietoa työnohjauksen merkityksestä mielenterveys- ja päihdetyössä
x ennaltaehkäisee kiusaamista, häirintää ja syrjintää sekä puuttuu niihin työyksikön käytänteiden mukaisesti
x toimii ensiapu- ja elvytystilanteissa työryhmän jäsenenä ja hälyttää lisäapua

Ammatillinen vuorovaikutus

Henkilö

x kohtaa asiakkaan ja hänen lähiverkostonsa arvostavasti
x kuuntelee ja on läsnä vuorovaikutustilanteissa
x keskustelee ja toimii yhteistyössä asiakkaan ja hänen lähiverkostonsa kanssa
x tukee asiakkaan vuorovaikutusaloitteita ja tapoja ilmaista itseään
x tunnistaa omien asenteiden ja ennakkokäsitystensä vaikutukset vuorovaikutustilanteissa
x tunnistaa oman ilmaisunsa ja käyttäytymisensä vaikutukset vuorovaikutustilanteissa
x mukauttaa ilmaisuaan asiakkaan tarpeiden mukaan
x ennakoi ja toimii haastavissa asiakastilanteissa
x ennaltaehkäisee ja ennakoi työssään väkivallan uhkaa
x käyttää tietoa ammatilliseen vuorovaikutukseen vaikuttavista ilmiöistä
x käyttää selkeää kieltä ja puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja
x käyttää työssään tietoa asiakkaan kielestä, kulttuurista ja katsomuksesta
x käyttää työtehtävissä kahta kotimaista kieltä (suomi, ruotsi tai saame) sekä yhtä vierasta kieltä

Työn suunnittelu

Henkilö

x arvioi asiakkaan toimintakykyä ja muutosvalmiutta
x arvioi asiakkaan voimavaroja ja tuen tarpeita
x arvioi asiakkaan somaattista vointia ja tuen tarpeita
x arvioi asiakkaan psyykkistä vointia ja tuen tarpeita
x arvioi asiakkaan sosiaalista tilannetta ja tuen tarpeita
x arvioi asiakkaan päihteiden käyttöä ja elämää riippuvuuksien kanssa
x arvioi lastensuojelulain ja sosiaalihuoltolain mukaista tuen tarvetta
x asettaa tavoitteita yhteistyössä asiakkaan, hänen lähiverkostonsa ja työryhmän kanssa
x suunnittelee asiakasprosessia yhdessä asiakkaan, hänen lähiverkostonsa ja työryhmän kanssa
x suunnittelee työtään yhdessä moniammatillisen verkoston kanssa
x käyttää tietoa eri ikäisten ja eri elämäntilanteessa olevien asiakkaiden mielenterveyshäiriöistä sekä päihde- ja riippuvuusongelmista
x osallistuu asiakassuunnitelman laatimiseen

Mielenterveyden edistäminen ja ehkäisevä päihdetyö

Henkilö

x edistää asiakkaan vaikutusmahdollisuuksia ja osallisuutta hänen omassa elämässään
x käyttää tietoa mielenterveyden suoja- ja riskitekijöistä
x käyttää tietoa päihteiden käytön ja riippuvuuksien suoja- ja riskitekijöistä
x tunnistaa ja käyttää tietoa puolustusmekanismeista
x vahvistaa mielenterveys- päihde ja riippuvuustyöhön liittyvää positiivista asennoitumista
x tukee asiakkaan positiivista mielenterveyttä
x tukee asiakkaan toipumisorientaatiota
x toteuttaa ehkäisevää ja edistävää mielenterveys-, päihde- ja riippuvuustyötä
x tukee asiakkaan seksuaalista hyvinvointia ja sukupuolen moninaisuutta
x työskentelee sukupuolisensitiivisesti
x ylläpitää asiakkaan turvallista, esteetöntä ja viihtyisää ympäristöä

Mielenterveys-, päihde- ja riippuvuustyössä toimiminen

Henkilö

x käyttää tietoa psyykkisistä sairauksista
x osoittaa ymmärtävänsä yhteistyö- ja hoitosuhteen merkityksen ja siihen liittyvät ilmiöt ja vaiheet
x osoittaa ymmärtävänsä traumaattisten kokemusten vaikutukset mielenterveyteen ja päihde- ja riippuvuuskäyttäytymiseen
x toimii yhteistyö- ja hoitosuhteen eri vaiheessa
x arvioi asiakkaan hyvinvointia
x tukee eri-ikäisten asiakkaiden elämänhallinta-, sosiaalisia- ja tunnetaitoja
x ohjaa asiakasta ja läheisiä päivittäisissä toiminnoissa ja arjen hallinnassa
x ohjaa asiakasta itsehoidollisiin menetelmiin
x käyttää motivoivia ja ratkaisukeskeisiä menetelmiä voimavaralähtöisesti
- käyttää mielenterveys-, päihde- ja riippuvuustyön arviointi- ja seurantamittareita
x käyttää luovia ja toiminnallisia menetelmiä
- käyttää ryhmä- ja yhteisöhoidon menetelmiä
- käyttää trauma- ja kriisityön menetelmiä vastuidensa mukaisesti
- käyttää verkosto- ja perhetyön menetelmiä vastuidensa mukaisesti
x käyttää digitaalisia välineitä, sovelluksia ja ympäristöjä
x toimii yhdessä asiakkaan kanssa digiturvallisesti
x käyttää tietoa sosiaali-, terveys- ja kasvatuspalveluista, etuuksista ja kolmannen sektorin palveluista
x ohjaa apuvälineiden ja hyvinvointia tukevan teknologian käytössä ja huollossa
x käyttää tietoa kokemusasiantuntijuuden ja vertaistuen merkityksestä asiakastyössä
x osoittaa ymmärtävänsä lääkehoidon merkityksen mielenterveys-, päihde-, ja riippuvuustyössä
x tekee virheettömästi annoslaskut sekä yksikönmuunnokset
x toteuttaa lääkehoitoa lähihoitajan vastuualueella
x ohjaa ja motivoi asiakasta lääkehoidon toteuttamisessa
x seuraa asiakkaan lääkehoidon vaikutuksia sekä sivu-, haitta- ja yhteisvaikutuksia

Työn arviointi

Henkilö

x osallistuu asiakassuunnitelman toteutumisen arviointiin osana työryhmää
x arvioi asiakassuunnitelman toteutumista yhdessä asiakkaan ja työryhmän kanssa
x tiedottaa asiakkaan hyvinvointiin liittyvistä havainnoista työryhmälle
x dokumentoi lainsäädännön ja työyksikön ohjeiden mukaan

Osallisuuden edistäminen vammaistyössä

Ammattieettisyys ja lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
x noudattaa lainsäädäntöä, määräyksiä, suosituksia ja ohjeita
x toimii laatusuositusten ja omavalvontasuunnitelman mukaisesti
x toimii sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus-, yhteydenotto- ja ilmoitusvelvollisuuden mukaisesti
x tukee ja vahvistaa asiakkaan itsemääräämisoikeutta
x toimii asiakasturvallisesti
x noudattaa salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta
x noudattaa tietosuoja- ja tietoturvallisuusohjeita
x työskentelee työpaikan turvallisuussuunnitelman mukaisesti
x työskentelee hygieniavaatimusten ja aseptisten periaatteiden mukaisesti
x työskentelee ergonomisten periaatteiden mukaisesti
x työskentelee kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti
x käyttää näyttöön perustuvaa tietoa

Työyhteisössä toimiminen

Henkilö

x toimii moniammatillisen ja-alaisen työryhmän jäsenenä
x kuuntelee, keskustelee ja toimii yhteistyössä työyhteisön jäsenten kanssa
x toimii tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti
x ennaltaehkäisee kiusaamista, häirintää ja syrjintää sekä puuttuu niihin työyksikön käytänteiden mukaisesti
x käyttää tietoa työkykyä edistävistä tekijöistä
x toimii ensiapu- ja elvytystilanteissa työryhmän jäsenenä ja hälyttää lisäapua

Ammatillinen vuorovaikutus

Henkilö

x osoittaa ymmärtävänsä vammaisuuden vaikutuksia asiakkaan vuorovaikutukseen
x kohtaa asiakkaan ja hänen lähiverkostonsa arvostavasti
x toimii yhteistyössä asiakkaan ja hänen lähiverkostonsa kanssa
x havainnoi asiakkaan ilme-, ele- ja olemuskieltä
x tunnistaa oman käyttäytymisensä vaikutukset vuorovaikutustilanteissa
x hyödyntää eri aistitoimintoja ja kosketusta vuorovaikutuksessa tilanteen edellyttämällä tavalla
x kuuntelee ja on läsnä vuorovaikutustilanteissa
x mukauttaa ilmaisuaan asiakkaan kommunikointitavan ja -taidon mukaiseksi
x käyttää selkeää kieltä ja puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja
x käyttää tulkkauspalvelua asiakkaan tarpeiden mukaisesti
x käyttää tietoa asiakkaan kielestä, kulttuurista ja katsomuksesta
x käyttää työtehtävissä kahta kotimaista kieltä (suomi, ruotsi tai saame) sekä yhtä vierasta kieltä
x tukee ja avustaa asiakasta yhteydenpidossa läheisten kanssa
x vahvistaa asiakkaan myönteistä minäkuvaa ja elämänhallinnan tunnetta

Työn suunnittelu ja arviointi

Henkilö

x selvittää asiakkaan voimavarat ja tuen tarpeet
x selvittää asiakkaan kiinnostuksen kohteita ja tavoitteita
x osallistuu asiakassuunnitelman laatimiseen osana työryhmää
x käyttää tietoa sosiaali-, terveys- ja kasvatuspalveluista, etuuksista ja kolmannen sektorin palveluista
x suunnittelee työtehtävät asiakkaan toimintakyvyn, tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti
x suunnittelee työtehtävät huomioiden työyksikön päivittäisen suunnitelman
x osallistuu asiakkaan toimintakyvyn arviointiin osana työryhmää
x arvioi asiakaskohtaisen suunnitelman toteutumista
x dokumentoi ja tiedottaa lainsäädännön ja työyksikön ohjeiden mukaisesti

Omannäköinen elämä

Henkilö

x tukee asiakasta itsemääräämisoikeuden toteuttamisessa
x kunnioittaa asiakkaan yksityisyyttä
x toimii asiakas- ja palvelusuunnitelman mukaisesti
x avustaa asiakasta tavoitteiden saavuttamisessa
x avustaa asiakasta valintojen ja päätösten tekemisessä
x tukee asiakasta omannäköisen elämän ja mielekkään arjen toteuttamisessa
x tukee asiakkaan seksuaalista hyvinvointia ja sukupuolen moninaisuutta
x käyttää voimavaralähtöistä työotetta

Itsestä ja kodista huolehtiminen

Henkilö

x edistää asiakkaan kykyä huolehtia itsestään ja ympäristöstään
x suunnittelee asiakkaan kanssa päivittäiset toiminnot
x ohjaa ja avustaa asiakasta päivittäisissä toiminnoissa
x ohjaa ja avustaa asiakasta kodinhoidossa
x käyttää tietoa ravitsemussuosituksista
x ohjaa ja avustaa asiakasta elintarvikehygieniassa
x ohjaa ja avustaa asiakasta elintarvikkeiden hankinnassa, ruoan valmistuksessa ja ruokailussa
x ohjaa ja avustaa asiakasta kodin turvallisuuteen liittyvissä toiminnoissa
x huolehtii ympäristön turvallisuudesta, siisteydestä ja esteettömyydestä
x ohjaa avun saannissa ja turvallisuuden edistämisessä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa

Yhdenvertaisuuden ja osallisuuden edistäminen

Henkilö

x edistää asiakkaan vaikutus- ja toimintamahdollisuuksia oman elämänsä asioissa
x keskustelee asiakkaan kanssa asiakasta itseään koskevista asioista
x tukee asiakasta vaihtoehtojen pohtimisessa ja valintojen tekemisessä
x tukee asiakkaan osallistumista omaan palveluprosessiin
x suunnittelee ja ennakoi tulevaa toimintaa yhdessä asiakkaan kanssa
x tukee ja ohjaa asiakasta sosiaalisen verkoston luomisessa ja ylläpitämisessä
x tukee asiakkaan osallistumista harrastuksiin, opiskeluun, päivätoimintaan tai työhön
x tukee asiakkaan osallistumista yhteiskuntaan
x ohjaa asiakasta digitaalisten välineiden, sovellusten ja ympäristöjen käytössä
x ohjaa asiakkaan medialukutaitoa ja digiturvataitoja
x edistää asiakkaan medialukutaitoa ja digiturvataitoja
x luo asiakkaalle mahdollisuuksia aistikokemuksiin
x käyttää taidetta ja kulttuuria asiakkaan osallisuuden ja mielekkään arjen edistämisessä
x käyttää liikuntaa ja toiminnallisia menetelmiä asiakkaan osallisuuden ja mielekkään arjen edistämisessä
x hyödyntää luontoa ja ympäristöä asiakkaan osallisuuden ja mielekkään arjen edistämisessä
x ohjaa asiakkaita yksilöllisesti ja ryhmässä

Toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen vammaistyössä

Ammattieettisyys ja lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
x noudattaa lainsäädäntöä, määräyksiä, suosituksia ja ohjeita
x toimii laatusuositusten ja omavalvontasuunnitelman mukaisesti
x toimii sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus-, yhteydenotto- ja ilmoitusvelvollisuuden mukaisesti
x tukee ja vahvistaa asiakkaan itsemääräämisoikeutta
x toimii asiakasturvallisesti
x noudattaa salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta
x noudattaa tietosuoja- ja tietoturvallisuusohjeita
x työskentelee työpaikan turvallisuussuunnitelman mukaisesti
x työskentelee hygieniavaatimusten ja aseptisten periaatteiden mukaisesti
x työskentelee ergonomisten periaatteiden mukaisesti
x työskentelee kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti
x käyttää näyttöön perustuvaa tietoa

Työyhteisössä toimiminen

Henkilö

x toimii moniammatillisen työryhmän ja verkoston jäsenenä
x kuuntelee, keskustelee ja toimii yhteistyössä työyhteisön jäsenten kanssa
x toimii tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti
x ennaltaehkäisee kiusaamista, häirintää ja syrjintää sekä puuttuu niihin työyksikön käytänteiden mukaisesti
x ennaltaehkäisee ja ennakoi työssään väkivallan uhkaa
x toimii työkykyään ylläpitäen ja edistäen
x toimii ensiapu- ja elvytystilanteissa huomioiden vammaistyön erityiskysymykset ja hälyttää lisäapua

Ammatillinen vuorovaikutus

Henkilö

x kohtaa asiakkaan ja hänen lähiverkostonsa arvostavasti
x keskustelee ja toimii yhteistyössä asiakkaan ja hänen lähiverkostonsa kanssa
x hyödyntää eri aistitoimintoja ja kosketusta vuorovaikutuksessa
x tunnistaa oman käyttäytymisensä vaikutukset vuorovaikutustilanteissa
x kuuntelee ja on läsnä vuorovaikutustilanteissa
x havaitsee asiakkaan vuorovaikutusaloitteita ja tapoja ilmaista itseään
x mukauttaa ilmaisuaan asiakkaan kommunikointitaitoja vastaavaksi
x käyttää aktivoivia vuorovaikutustapoja
x käyttää puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja ja tulkkauspalvelua
x käyttää tietoa asiakkaan kielestä, kulttuurista ja katsomuksesta
x tukee ja avustaa asiakasta yhteydenpidossa läheisten kanssa
x vahvistaa asiakkaan myönteistä minäkuvaa ja elämänhallinnan tunnetta
x toimii osana monialaista työryhmää
x käyttää digitaalisia välineitä vuorovaikutuksen tukena

Työn suunnittelu ja arviointi

Henkilö

x havainnoi ja arvioi asiakkaan terveyttä ja toimintakykyä
x osoittaa ymmärtävänsä vammaispalveluiden ja tukitoimien merkityksen asiakkaan hyvinvoinnille
x suunnittelee työtehtävät asiakkaan toimintakyvyn, tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti
x suunnittelee työtehtävät huomioiden työyksikön päivittäisen suunnitelman
x osoittaa ymmärtävänsä asiakassuunnitelman merkityksen
x osallistuu asiakassuunnitelman laatimiseen
x osallistuu asiakassuunnitelman toteutumisen arviointiin osana työryhmää
x tiedottaa ja dokumentoi työryhmässä asiakkaan terveydentilasta ja toimintakyvystä
x osoittaa ymmärtävänsä toimintakyvyn arvioinnin rakenteen, periaatteet ja muodot
x arvioi asiakaskohtaisen suunnitelman toteutumista

Toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen

Henkilö

x käyttää työssään tietoa vammaisuuden erityispiirteistä
x käyttää työssään tietoa vammaisuuden vaikutuksesta asiakkaan toimintakykyyn, kommunikointiin ja käyttäytymiseen
x tukee asiakkaan osallisuutta toimintakyvyn ylläpitämisessä ja edistämisessä
x tukee asiakkaan kehon hahmottamista
x huomioi asiakkaan toimintoja ja liikkumista tukevan ympäristön ja esteettömyyden
x ohjaa ja avustaa asiakasta siirtymistilanteissa ja liikkumisessa
x ohjaa asiakasta apuvälineiden käytössä ja huollossa
x käyttää apuvälineitä asiakkaan liikkumisen avustamisessa
x ohjaa asiakasta terveyttä edistävään liikuntaan
x ohjaa ja tukee asiakasta rentoutumisessa
x toteuttaa asiakkaan asento- ja liikehoitoa
x käyttää digitaalisia välineitä, sovelluksia ja ympäristöjä

Hyvinvoinnin ylläpitäminen ja edistäminen

Henkilö

x tukee asiakasta hyvinvointiin liittyvien taitojen vahvistamisessa ja oppimisessa
x kannustaa asiakasta yhdessä toimimiseen
x tukee asiakkaan mielen hyvinvointia
x tukee asiakkaan seksuaalista hyvinvointia ja sukupuolen moninaisuutta
x tukee asiakasta ihmis- ja parisuhdeasioissa sekä vanhemmuudessa
x osoittaa ymmärtävänsä mielenterveysongelmia, päihteiden riskikäyttöä ja riippuvuuksia sekä niistä aiheutuvia haittoja
x kannustaa asiakasta päihteettömyyteen ja elämään ilman riippuvuuksia
x käyttää tietoa mielenterveys-, päihde- ja riippuvuuspalveluista
x tukee asiakasta kriisitilanteissa
x ohjaa asiakasta avunsaannissa ja turvallisuuden edistämisessä
x ennakoi ja toimii haastavissa asiakastilanteissa

Terveyden ylläpitäminen ja edistäminen

Henkilö

x havainnoi asiakkaan yleisvointia ja terveydentilaa
x edistää asiakkaan terveyttä asiakassuunnitelman mukaisesti
x ohjaa ja avustaa asiakasta päivittäisissä toiminnoissa
x käyttää tietoa kuntoutumista edistävistä ja ehkäisevistä ympäristön tekijöistä
x käyttää kuntoutumista tukevaa työotetta asiakkaan arjessa
x seuraa asiakkaan ravitsemustilaa ja nestetasapainoa
x ohjaa ja motivoi asiakasta terveyttä edistävään ravitsemukseen
x hoitaa asiakkaan ravitsemuksen erityistilanteita
x käyttää tietoa suun terveyden vaikutuksista asiakkaan hyvinvointiin
x ohjaa ja avustaa asiakasta suun terveyden hoidossa
x ohjaa ja avustaa asiakasta ihon ja jalkojen terveyden hoidossa
x toteuttaa asiakastyöhön liittyvät hoidolliset toimenpiteet
x ohjaa asiakasta edistämään omaa terveyttään
x huolehtii asiakkaan levosta ja unesta
x käyttää terveys- ja hyvinvointiteknologiaa
- käyttää työssään tietoa kuolevan asiakkaan hoidosta
x osoittaa ymmärtävänsä vammaisen asiakkaan lääkehoidon merkityksen
x tekee virheettömästi annoslaskut sekä yksikönmuunnokset
x toteuttaa lääkehoitoa omalla vastuualueellaan
x käyttää lääkkeettömiä ja lääkkeellisiä kivunlievitysmenetelmiä
x ohjaa ja motivoi asiakasta lääkehoidon toteuttamisessa
x seuraa asiakkaan lääkehoidon vaikutuksia sekä yhteis-, sivu- ja haittavaikutuksia

Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen

Ammattieettisyys ja lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa ammattieettisiä periaatteita
x noudattaa lainsäädäntöä, määräyksiä, suosituksia ja ohjeita
x noudattaa laatusuosituksia ja omavalvontasuunnitelmaa
x toimii asiakas- ja potilasturvallisesti
x noudattaa salassapito-, tietosuoja-­ ja tietoturvallisuusohjeita
x toimii työsuojelu-­ ja työturvallisuusohjeiden mukaisesti
x työskentelee hygieniavaatimusten ja aseptisten periaatteiden mukaisesti
x työskentelee ergonomisten periaatteiden mukaisesti 
x työskentelee kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti
x käyttää näyttöön perustuvaa tietoa

Vuorovaikutus ja ohjaaminen

Henkilö

x kuuntelee ja on läsnä vuorovaikutustilanteissa
x vahvistaa asiakkaan vuorovaikutusaloitteita ja tapoja ilmaista itseään
x osoittaa ymmärtävänsä aistivammojen vaikutuksia asiakkaan toimintakykyyn
x hyödyntää eri aistitoimintoja ja kosketusta vuorovaikutustilanteissa
x tunnistaa oman asenteen ja käyttäytymisen vaikutuksen vuorovaikutustilanteissa
x ohjaa yksilöitä ja ryhmiä
x ennaltaehkäisee asiakkaan haastavaa käytöstä
x toimii osana moniammatillista työryhmää
x tiedottaa ja dokumentoi asiakkaan toimintakykyyn ja arkeen liittyvistä havainnoista

Fyysisen toimintakyvyn tukeminen

Henkilö

x käyttää tietoa ihmisen perusliikkumisesta
x arvioi asiakkaan fyysisen toimintakyvyn voimavaroja ja tuen tarpeita
x tukee asiakasta kehon hahmottamisessa sekä hyvän kehosuhteen luomisessa
x muokkaa asiakkaan ympäristöä turvalliseksi ja liikkumista edistäväksi
x ohjaa asiakasta liikkumista tukevien apuvälineiden käytössä
x ohjaa ja avustaa luonnollisten liikemallien mukaisesti
x huomioi asiakkaan voimavarat ja käyttää ergonomian periaatteita asiakkaan avustamistilanteissa
x toteuttaa asiakkaan toimintoja ja liikkumista tukevaa asentohoitoa
x ohjaa ja tukee asiakasta rentoutumisessa
x ohjaa asiakasta tasapainoa ja liikkuvuutta tukevissa toiminnoissa
x käyttää tietoa työ- ja toimintakykyä edistävistä tekijöistä

Kognitiivisen ja psykososiaalisen toimintakyvyn tukeminen

Henkilö

x tunnistaa asiakkaan kognitiivisen ja psykososiaalisen toimintakyvyn voimavarat
x tunnistaa asiakkaan kognitiivisen ja psykososiaalisen toimintakyvyn tuen tarpeet
x arvioi asiakkaan kognitiivisen ja psykososiaalisen toimintakyvyn voimavarat ja tuen tarpeet
x selvittää asiakkaan kiinnostuksen kohteita
x motivoi asiakasta osallistumiseen ja yhdessä toimimiseen
x luo asiakkaalle mahdollisuuksia aistikokemuksiin
x hyödyntää ympäristöä asiakkaan osallisuuden ja mielekkään arjen edistämisessä
x käyttää toiminnallisia menetelmiä asiakkaan ohjaamisessa
x tukee asiakasta arjen hallinnassa
x tukee asiakkaan mielen hyvinvointia
x tukee asiakasta tunnetaidoissa
x ohjaa asiakasta digitaalisten välineiden, sovellusten ja ympäristöjen käytössä
x tukee ja ohjaa asiakasta yhteydenpidossa läheisten kanssa
x tukee ja ohjaa asiakasta sosiaalisen verkoston luomisessa ja ylläpitämisessä

Selkoviestintä asiakastyössä

Ammattieettisyys ja lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x toimii eettisten periaatteiden mukaisesti
x noudattaa lainsäädäntöä, määräyksiä, suosituksia ja ohjeita
x noudattaa laatuvaatimuksia
x toimii asiakasturvallisesti
x noudattaa salassapito-, tietosuoja- ja tietoturvallisuusohjeita
x toimii työsuojelu- ja työturvallisuusohjeiden mukaisesti
x toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti

 Selkoviestinnän käyttäminen

Henkilö

x käyttää tietoa eri asiakasryhmien viestintää koskevista tarpeista 
x käyttää tietoa selkokielestä ja selkeästä viestinnästä 
x käyttää selkopuhetta asiakkaan tarpeen mukaan 
x käyttää selkokuvia asiakkaan tarpeen mukaan 
x käyttää selkoviestinnän tukena havainnollistamisen keinoja 
x ohjaa asiakasta luotettavien tietolähteiden käyttöön asiakkaan kiinnostuksen kohteiden mukaisesti

Kielitietoiset työskentelytavat

Henkilö

x käyttää tietoa kielitietoisuudesta 
x viestii kielitietoisesti työyhteisön jäsenten ja muiden sidosryhmien kanssa 
x huomioi asiakkaan kielelliset valmiudet ja muokkaa omaa viestintäänsä  
x ohjaa asiakasta kielitietoisesti
x huolehtii asiakkaan ymmärtämisen

Selkeäkielisen materiaalin tuottaminen ja käyttäminen

Henkilö

x suunnittelee asiakaslähtöisiä materiaaleja huomioiden selkeän kielen ohjeet
x tuottaa selkeäkielistä materiaalia työympäristössä käytössä olevilla työvälineillä 
x käyttää suunnittelemiaan asiakaslähtöisiä materiaaleja 
x käyttää valmista selkomateriaalia asiakastyössä ja noudattaa tekijänoikeuksia 
x arvioi materiaalin toimivuutta ja muokkaa materiaalia palautteen ja havaintojensa perusteella  
x huomioi materiaalien saavutettavuuden

Teknologia kommunikaation tukemisessa 

Henkilö

x käyttää tietoa kommunikointia tukevista teknisistä laitteista ja välineistä 
x käyttää tietoa saavutettavuudesta sekä saavutettavista digipalveluista ja -työkaluista kohderyhmittäin 
x ohjaa ja avustaa asiakasta kommunikoinnissa sähköistä viestintälaitetta käyttäen 
x neuvoo asiakasta digitaalisten saavutettavuusapuvälineiden käytössä 

Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä

Ammattieettisyys ja lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa ammattieettisiä periaatteita
x noudattaa lainsäädäntöä, määräyksiä, suosituksia ja ohjeita
x noudattaa laatusuosituksia ja omavalvontasuunnitelmaa
x toimii asiakas- ja potilasturvallisesti
x noudattaa salassapito­, tietosuoja- ja tietoturvallisuusohjeita
x toimii työsuojelu- ja työturvallisuusohjeiden mukaisesti
x työskentelee hygieniavaatimusten ja aseptisten periaatteiden mukaisesti
x työskentelee ergonomisten periaatteiden mukaisesti 
x työskentelee kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti
x käyttää näyttöön perustuvaa tietoa

Työn suunnittelu ja arviointi

Henkilö

x osoittaa ymmärtävänsä taiteen, kulttuurin ja luonnon merkityksen ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen
x käyttää tietoa taidelähtöisistä menetelmistä, luonnosta, eläinavusteisesta toiminnasta ja liikkumisesta
x suunnittelee työtään työryhmän kanssa asiakasryhmän tarpeiden mukaisesti
x tukee asiakkaan osallisuutta toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa
x huomioi toiminnassaan esteettömyyden ja saavutettavuuden
x arvioi ja dokumentoi toiminnallisten menetelmien vaikutuksia asiakkaan hyvinvointiin

Vuorovaikutus ja ohjaaminen

Henkilö

x mahdollistaa omalla toiminnallaan turvallisen ja sallivan ilmapiirin
x rohkaisee asiakasta ilmaisemaan itseään
x ohjaa ja tukee sosiaalista kanssakäymistä toiminnan aikana
x ohjaa ja tukee vuorovaikutusta toiminnan aikana
x käyttää puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja
x valitsee ohjausmenetelmiä asiakkaan ja asiakasryhmien tarpeiden mukaisesti
x ohjaa yksilöitä ja ryhmiä
x toimii voimavaralähtöisesti

Liikunta ja luontolähtöiset menetelmät

Henkilö

x hyödyntää lähiympäristöä ja luontoa työssään asiakkaan kanssa eettisesti kestävällä tavalla
x antaa asiakkaalle ja lähiverkostolle tietoa luonto- ja eläinavusteisista palveluista
x rohkaisee asiakasta tutustumaan luonnon sekä ympäristön mahdollisuuksiin
x hyödyntää luonnon tarjoamia aistikokemuksia asiakastyössä
x käyttää luonnonmateriaaleja asiakastyössä
x motivoi asiakasta luonnossa liikkumiseen
x käyttää rentouttavia menetelmiä luonnossa ja lähiympäristössä
x käyttää tietoa jokaisenoikeuksista käyttää luontolähtöisiä menetelmiä

Kulttuurihyvinvointi ja taidelähtöiset menetelmät

Henkilö

x käyttää taidelähtöisiä menetelmiä työssään asiakkaan kanssa
x antaa asiakkaalle ja lähiverkostolle tietoa taide- ja kulttuuripalveluista
x rohkaisee asiakasta ja ryhmää käyttämään taide- ja kulttuuripalveluita
x ohjaa asiakasta tutustumaan kulttuuriperintöön ja kulttuurien moninaisuuteen
x ohjaa asiakasta osallistumaan harrastuksiin
x ohjaa asiakasta osallistumaan sosiaalisten verkostojen toimintaan
x ohjaa asiakasta valitsemaan soveltuvan taidemenetelmän, välineet ja materiaalit
x innostaa asiakkaita luovaan ja kokeilevaan toimintaan