Perustiedot Oppimisympäristön kuvaus Tutkinnon muodostuminen Tutkinnon osat

PAIKKO®
Oppimisympäristön tunnistamisraportti

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla.

Oppimisympäristön tunnistaminen

Tämän oppimisympäristön tunnistaminen on toteutettu PAIKKO®-järjestelmän mukaisesti. Tunnistustyön on suorittanut ulkopuolinen asiantuntija, jolla on riittävä asiantuntemus ammatillisen tutkinnon perusteesta.

Valtakunnallista PAIKKO®-järjestelmää hallinnoi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki. PAIKKO-järjestelmän työkaluja ovat Oppimisympäristöjen raportit ja Osaamistodistus. Toimintamallin kehittämistyö aloitettiin vuosina 2012–2018 toteutetuissa ESR–hankkeissa.

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto 2024

Perusteen nimiKasvatus- ja ohjausalan perustutkinto
Määräyksen diaarinumeroOPH-4389-2023
KoulutuksetKasvatus- ja ohjausalan perustutkinto
OsaamisalatVarhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala
Nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala
Kommunikaation ja viittomakielisen ohjauksen osaamisala
TutkintonimikkeetNuoriso- ja yhteisöohjaaja
Kommunikaation ja viittomakielen ohjaaja
Lastenohjaaja
Voimaantulo01.08.2024
ePerusteethttps://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/8516660/tiedot

Organisaatio

Paltamon kunta

Toimintayksikkö

Päiväkoti Saukonsilmu, Saukontie 2 - 4, 88400 Ristijärvi

Yhteyshenkilöt

Tiinaliisa, rehtori/sivistyspäällikkö, 044 7159 334, tiinaliisa.portano@ristijarvi.fi

Meeri Halonen, vs. päiväkodin johtaja, 044 7159 731, meeri.halonen@ristijarvi.fi

Kotisivut ja sosiaalinen media

Kotisivut: https://www.ristijarvi.fi/perhe-ja-hyvinvointi/varhaiskasvatus.html

Facebook: https://www.facebook.com/ristijarvenkunta

Instagram: https://www.instagram.com/ristijarvenkunta/

Oppimisympäristö tunnistettu

30.10.2023

Ulkopuolinen oppimisympäristön tunnistaja

Tiina Suoranta, ammatillinen opettaja, Edukai Oy, Oppilaitoksen edustaja

Oppimisympäristöraportti päivitetty

06.09.2024

PAIKKO yhteyshenkilöt

Susanna Uusitalo
Laatupäällikkö
0400 304 108
Kirsi Hiekkala
Suunnittelija
050 380 3022
etunimi.sukunimi@kyt.fi
www.paikko.fi

Oppimisympäristön kuvaus

Organisaation ja työ- ja toimintaympäristön kuvaus

Ristijärvi sijaitsee siis keskellä Kainuuta, sen sydämessä. Kajaaniin on Ristijärven keskustaajamasta matkaa 43 kilometriä.
Varhaiskasvatus muodostaa joustavan lasten päiväkotihoidon ja kotihoidon kokonaisuuden. Varhaiskasvatuksessa lapsilla on aikaa leikkiä, opetella ja harjoitella yhdessä uusia ikä- ja kehitystasoaan vastaavia taitoja. Kaikilla on oikeus avoimeen, rehelliseen ja toiset huomioonottavaan vuorovaikutukseen suvaitsevaisuuden ja luottamuksen ilmapiirissä. Tasa-arvoisuus, oikeudenmukaisuus ja lapsilähtöisyys ovat tärkeitä periaatteita. Lapsilla on mahdollisuus oppia ja kasvaa turvallisessa, välittävässä ja läsnäoloa korostavassa toimintaympäristössä.

Miten tunnistetut tutkinnon osat/ammattitaitovaatimukset toteutuvat käytännön työtehtävissä

Henkilö pääsee osaksi Saukonsilmun päiväkodin arkea lasten kanssa. Henkilö voi suunnitella, toteuttaa ja ohjata toimintaa, kuten retkiä, leikkejä ja ulkoilua eri ilmaisun ja liikkumisen keinoin. Henkilö toimii varhaiskasvatuksen mukaisesti vahvistaen lasten osallisuutta, vuorovaikutustaitoja sekä arjen taitoja. Lisäksi henkilö voi opetella erilaisia kommunikaatiota tukevia keinoja ja tukea tarvitsevien asiakkaiden ohjaamista käytännön työssä. Henkilö pääsee myös osaksi työyhteisöä ja oppii työyhteisö- ja työsuhdetaitoja.

Toiminnan erityispiirteitä

Tilat/laitteet/palvelut/menetelmät

Ristijärven kunnassa varhaiskasvatusta tarjotaan Päiväkoti Saukonsilmussa. Päiväkoti otettiin käyttöön keväällä 2020, joten nykyaikaiset ja päiväkodiksi suunnitellut tilat ja piha-alue vastaavat hyvin varhaiskasvatuksen tarvetta lasten oppimisympäristönä turvallisuuden, terveellisyyden sekä esteettömyyden näkökulmasta.

Henkilöstöresurssit

Päiväkodin johtajan lisäksi päiväkodin henkilökuntaan kuuluvat varhaiskasvatuksen opettaja ja viisi lastenhoitajaa sekä päiväkotiapulainen.

Valmentautujien/ohjattavien määrä työyksikössä (min-max)

1 - 1

Referenssit

Muuta

Kuvat

Tutkinnon muodostuminen

Oppimisympäristössä on mahdollista hankkia osaamista rastitetuista tutkinnon osista.

Nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala
Pakolliset tutkinnon osat

x Ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalalla
x Yksilön, ryhmän ja yhteisön ohjaaminen
- Nuoren kasvun ja hyvinvoinnin edistäminen
x Osallisuuden tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen
- Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala

Pakolliset tutkinnon osat

x Ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalalla
x Varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan toteuttaminen
- Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen

Valinnaiset tutkinnon osat

x Perheiden kanssa toimiminen ja monialainen yhteistyö
- Perheiden kanssa toimiminen ja monialainen yhteistyö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien työympäristössä
- Kommunikaation ja viittomakielisen ohjauksen osaamisala
- Pakolliset tutkinnon osat
- Suomalaisella viittomakielellä toimiminen
x Kommunikointikeinojen käyttö vuorovaikutuksen edistämisessä
- Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen
x Kommunikoinnissa tukea tarvitsevan oppijan oppimisen ohjaaminen
- Valinnaiset tutkinnon osat
- Ikääntyvien toiminnan ohjaaminen
x Ilmaisun ohjaaminen
x Kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen ohjaaminen
- Kommunikoinnissa tukea tarvitsevan aikuisen itsenäisen suoriutumisen ohjaaminen
- Koulunuorisotyössä toimiminen
- Kuurosokeiden ja näkövammaisten asiakkaiden toiminnan ohjaaminen
x Liikkumisen ohjaaminen
x Luonto- ja elämystoiminnan ohjaaminen
x Tukea tarvitsevien ohjaaminen
- Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan ohjaaminen
- Huippuosaajana toimiminen
x Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Yrityksessä toimiminen

Tutkinnon osat

Osaamisen arviointi

Perustutkintojen yleiset arviointikriteerit

Henkilö
  • toteuttaa työn ohjeiden mukaisesti
  • toimii yhteistyökykyisesti
  • tarvitsee joissakin tilanteissa lisäohjeita
  • hyödyntää työssä tarvittavaa perustietoa
  • muuttaa toimintaansa saamansa palautteen mukaisesti

Ammattitaitovaatimukset

Ammattitaitovaatimukset voidaan saavuttaa seuraavilta osin (rastitettu):

Ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalalla

Toimintaa ohjaavan lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa kasvatus- ja ohjausalan lainsäädäntöä, määräyksiä ja ohjeita
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita
x noudattaa lastensuojelulain mukaista ilmoitusvelvollisuutta
x tuntee ja osaa toimia sosiaalihuoltolain huoli-ilmoituksen mukaisesti
x noudattaa ammattieettisiä ohjeita ja sopimuksia
x noudattaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakia sekä lastenoikeuksien sopimusta
x kohtaa moninaisuutta kunnioittavasti ja luontevasti
x ottaa toiminnassaan huomioon yksilön itsemääräämisoikeuden

Ammatillinen vuorovaikutus

Henkilö

x noudattaa hyviä käytöstapoja ja kunnioittavaa kohtaamista
x kommunikoi asiallisesti ja selkeästi huomioiden asiakkaan tarpeet
x käyttää dialogisuutta vuorovaikutuksessa
x käyttää ja huomioi sanatonta viestintää tilanteen edellyttämällä tavalla
x ottaa toiminnassaan huomioon asiakkaan erilaisia tunteita
x hyödyntää tietoa tunteiden merkityksestä vuorovaikutustilanteissa
x luo myönteistä, kannustavaa ja turvallista ilmapiiriä
x kannustaa asiakkaita yhteistyöhön
x antaa ja ottaa vastaan kannustavaa ja kehittävää palautetta
x ottaa vuorovaikutustilanteessa huomioon asiakkaan kielellisen, kulttuurisen ja katsomuksellisen taustan
x keskustelee työyhteisössä arvojensa ja ennakko-oletustensa vaikutuksista vuorovaikutustilanteissa

Hyvinvoinnista ja turvallisuudesta huolehtiminen

Henkilö

x noudattaa turvallisuutta ja hyvinvointia koskevia määräyksiä, suosituksia ja ohjeita
x toimii ensiaputilanteissa
x toimii hygieniaohjeistuksen mukaisesti
x huomioi asiakkaiden fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia tarpeita
x ottaa toiminnassaan huomioon asiakkaiden ruokavaliot
- toteuttaa lääkehoitosuunnitelmaa työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti

Kasvatus- ja ohjausalan työtehtävissä työskentely

Henkilö

x työskentelee kestävän elämätavan periaatteiden mukaisesti
x työskentelee työpaikan arvojen ja tavoitteiden mukaisesti
x käyttää työssään tietoa suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta
x työskentelee työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x huomioi työskentelyssään työympäristön muita ammattiryhmiä ja heidän vastuualueitaan
x työskentelee työpaikan työsuunnitelman ja päiväjärjestyksen mukaisesti
x osallistuu kokoukseen työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x käyttää työssään kasvuun, kehitykseen ja elämäkulkuun liittyvää tietoa
x suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellista päivittäistä toimintaa
x käyttää kasvatus- ja ohjausalan välineitä ja ohjaustapoja
x ottaa työssään huomioon asiakkaan vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita sekä mahdollistaa onnistumisen kokemuksia
x mahdollistaa työssään asiakkaiden osallisuuden

Työelämätaidot

Henkilö

x toimii työpaikan sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti
x noudattaa työaikoja
x huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan
x pukeutuu työpaikan ohjeiden mukaisesti
x noudattaa työntekijän oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuita
x noudattaa työympäristön työsuojelumääräyksiä
x huolehtii työkyvystään ja työhyvinvoinnistaan
x kertoo ammatillisen kasvun tavoitteistaan

Yksilön, ryhmän ja yhteisön ohjaaminen

Ohjaajana toimiminen

Henkilö

x noudattaa ajantasaista työtään ohjaavaa lainsäädäntöä ja työympäristön toimintaohjeita
x toimii työympäristön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti
x toimii ohjattavien kanssa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteiden mukaan
x kohtaa ohjattavat yksilöinä ja ryhmän jäseninä kuunnellen ja kunnioittaen
x laatii ohjattavien kanssa toiminnalle periaatteita ja sääntöjä
x työskentelee ohjattavien kanssa osallisuuden periaatteiden mukaisesti
x edistää ohjattaviensa sosiaalisten taitojen kehittymistä
x toimii kestävän kehityksen toimintaperiaatteiden mukaisesti
x hyödyntää tietoa ohjattavan ryhmän kehitysvaiheesta
x soveltaa ohjaustilanteissa tietoa ryhmädynamiikasta
x käyttää tietoa yhteisöohjaamiseen liittyen
x toimii hyödyntäen tietoa yleisimmistä kasvun ja tuen tarpeista

Ohjauksen menetelmien käyttäminen

Henkilö

x käyttää toiminnallisia ohjauksen menetelmiä
x suunnittelee ja toteuttaa retken työyhteisön käytänteiden mukaan
x suunnittelee ja toteuttaa tapahtuman työyhteisön käytänteiden mukaan
x huomioi esteettömyyden ja saavutettavuuden
x suunnittelee ja toteuttaa toimintaa huomioiden esteettisyyden ja viihtyvyyden
x osaa valita ohjaustyössään keskeiset välineet ja materiaalit ja laatii ohjaussuunnitelman
x ottaa toiminnassaan huomioon ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia ja toimijoita
x edistää ohjattavien omaehtoista harrastamista ja innostaa heitä hyvinvointia edistävään vapaa-ajan toimintaan
x hyödyntää tietoa leiri- ja retkitoiminnan keskeisistä periaatteista
x ehkäisee kiusaamista, häirintää, syrjintää ja väkivaltaa sekä puuttuu niihin
x käyttää digitaalisia toimintaympäristöjä työyhteisön käytänteiden mukaisesti

Projektityössä toimiminen

Henkilö

x laatii projektille suunnitelman
x suunnittelee ja toteuttaa projektimaisen työn työpaikan käytänteiden mukaan
x osaa valita tarkoituksenmukaiset ja monipuoliset menetelmät, välineet ja materiaalit projektimaiseen työhön
x hyödyntää tietoa projektityöhön liittyvästä talouden suunnittelusta
x arvioi projektin onnistumista asetettujen tavoitteiden mukaan

Turvallisuus ohjaustyössä

Henkilö

x huomioi toiminnassaan ohjattavien ruokavaliot
x huomioi toiminnassaan ohjattavien tavallisimmat sairaudet
x huomioi toiminnassaan ohjattavien tuen tarpeet
x osaa toimia ennaltaehkäisevästi liittyen turvallisuuteen
x osaa nimetä työhön liittyviä fyysisiä ja psyykkisiä riskejä
x hyödyntää tietoa turvallisuusmääräyksistä ja työturvallisuudesta työpaikan säädösten ja määräysten mukaisesti
x hyödyntää tietoa pelastussuunnitelmasta
x laatii suunnittelemaansa ohjauskokonaisuuteen turvallisuussuunnitelman
x hyödyntää tietoa työkyvyn ylläpitämisestä

Osallisuuden tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen

Toimintaohjeiden mukaan toimiminen

Henkilö

x noudattaa ajantasaista työtään ohjaavaa lainsäädäntöä ja työympäristön toimintaohjeita
x kirjaa tarvittavat asiat työympäristön dokumentointijärjestelmään työpaikan käytänteiden mukaan
x hyödyntää tietoa kirjaamisen ja dokumentoinnin merkityksestä työssään
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita

Yhteisöllisyyden tukeminen

Henkilö

x järjestää yhteisöllisyyttä tukevaa toimintaa
x hyödyntää tietoa yhteisöllisyyden merkityksestä
x toimii ohjattavien kanssa tasapuolisesti, oikeudenmukaisesti ja moninaisuutta kunnioittaen
x käyttää tietoa ennaltaehkäisyn merkityksestä ohjaustyössä ja työskentelee ennaltaehkäisevällä työotteella
x työskentelee edistäen ohjattavien arjen- ja elämänhallintaa
x ehkäisee ohjauksellisin keinoin yksinäisyyttä
x käyttää tietoa ohjattavan lähiverkoston merkityksestä
x hyödyntää tietoa syrjäytymiskehityksestä ja syrjäytymisestä
- hyödyntää tietoa radikalisoitumisen prosessiin liittyen

Sosiaalinen vahvistaminen ja osallisuus ohjaustyössä

Henkilö

x käyttää työssään tietoa mielenterveydestä
x hyödyntää tietoa erilaisista riippuvuuksista
x suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellisen ohjauskokonaisuuden sosiaalisen vahvistamisen sekä osallisuuden näkökulmasta
x työskentelee hyödyntäen tietoa osallisuudesta
x käyttää puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja sekä selkokieltä
x hyödyntää vertaistoiminnan mahdollisuuksia
x työskentelee vahvistaen ohjattavien itsetuntemusta ja sosiaalisia taitoja
x antaa kasvatuksellista palautetta ohjattavilleen
x toimii ohjaustyössä tunnistaen epäasiallista käyttäytymistä ja puuttuu siihen toimintaohjeiden mukaisesti
x hyödyntää tietoa kotouttamisen merkityksestä ja maahanmuutosta

Palveluohjaus ja ohjattavien tukeminen vaikeissa elämäntilanteissa

Henkilö

x käyttää tietoa palveluohjauksesta ohjaustyössään
x tuntee oman työympäristön eri ammattiryhmiä ja vastuualueita
x osallistuu työtehtävänsä mukaisesti yhteistyöverkostoon ja tiedostaa moniammatillisen työn merkityksen
x tekee palveluverkostosta kuvauksen ohjattavan näkökulmasta
x hyödyntää tietoa digitaalisista ohjaus- ja neuvontapalveluista
x käyttää tietoa äkillisen kriisin vaiheista
x osaa toimia työympäristön toimintamallien mukaisesti kriisitilanteissa

Turvallisuus ja kehittyminen ohjaustyössä

Henkilö

x hyödyntää tietoa siitä, miten uhka- ja väkivaltatilanteissa toimitaan ja ennakoi työhön liittyviä riskitilanteita
x osaa erottaa ammatilliset toimintatavat henkilökohtaisista toimintatavoista
x keskustelee työtilanteista työyhteisössä
x toimii omien voimavarojensa rajoissa ja huolehtii omasta työssä jaksamisestaan

Varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan toteuttaminen

Varhaiskasvatusta ohjaavan lainsäädännön, määräysten, suositusten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa varhaiskasvatuksen lainsäädäntöä
x noudattaa lastensuojelulain mukaista ilmoitusvelvollisuutta
x tuntee varhaiskasvatuslain mukaiseen henkilöstön ilmoitusvelvollisuuteen liittyvät periaatteet
x työskentelee varhaiskasvatuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman mukaisesti
x työskentelee varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden ja varhaiskasvatuksen arvoperustan mukaisesti
x työskentelee paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti
x toimii lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan kirjattujen tavoitteiden ja sopimusten mukaisesti
x työskentelee varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria kehittävien ja inklusiivisten periaatteiden mukaisesti
x toimii työympäristön suositusten ja ohjeiden mukaisesti
x käyttää työssään tietoa lapsen oppimisen polun jatkumosta varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja perusopetukseen
x käyttää työssään tietoa vaihtoehtoiseen pedagogiikkaan perustuvasta varhaiskasvatuksesta

Osallisuuden edistäminen

Henkilö

x kohtaa lapsen ja perheen arvostavasti ja sensitiivisesti
x huomioi toiminnassaan lapsen ja perheen kielellisen, kulttuurisen ja katsomuksellisen taustan
x rohkaisee lapsia ilmaisemaan ajatuksiaan, mielipiteitään, toiveitaan ja tunteitaan
x arvostaa lasten aloitteita, näkemyksiä ja tunteita sekä mahdollistaa lapsille myönteisiä kokemuksia kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta
x antaa lapsille mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa itseään koskevissa asioissa
x suunnittelee, toteuttaa, dokumentoi ja arvioi toimintaa yhdessä lasten ja työtiimin kanssa
x mahdollista lapsille kokemuksen vertaisryhmään ja yhteisöön kuulumisesta sekä ehkäisee lasten ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä ja syrjintää
x toteuttaa huoltajien kanssa tehtävää yhteistyötä yhdessä työtiimin kanssa
x arvostaa ja ottaa toiminnassaan huomioon huoltajien aloitteita, näkemyksiä ja mielipiteitä
x osallistuu lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laadintaan, toteuttamiseen ja arviointiin työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x käyttää pedagogista dokumentointia lapsen ja hänen huoltajansa osallisuuden edistämisessä

Pedagogisen toiminnan toteuttaminen

Henkilö

x käyttää toiminnassaan tietoa lapsen kasvusta, kehityksestä ja oppimisesta
x ohjaa lapsia huomioiden lasten osaamisen, vahvuudet, kiinnostuksen kohteet ja yksilölliset tarpeet
x osallistuu lapsen tuen toteuttamiseen työtiimin käytänteiden mukaisesti
x toimii ryhmän pedagogisen suunnitelman mukaisesti
x suunnittelee ja toteuttaa yhdessä työtiimin kanssa pedagogista toimintaa, joka yhdistää laaja-alaista osaamista ja oppimisen alueita
x käyttää varhaiskasvatuksen monipuolisia työtapoja
x hyödyntää tavoitteellisesti arjen tilanteiden pedagogisia mahdollisuuksia
x osallistuu yhdessä työtiimin kanssa pedagogisen toiminnan arviointiin ja kehittämiseen
x käyttää työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti pedagogista dokumentointia toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa, arvioinnissa ja kehittämisessä
x perustelee tekemiään pedagogisia ratkaisuja
x osallistuu pedagogiseen keskusteluun työyhteisössä
x käyttää vahvuuksiaan työssään kasvattajana
x reflektoi ja kehittää pedagogista osaamistaan sekä jakaa osaamistaan työtiimissä
x osallistuu yhteistyöhön eri tahojen kanssa työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti

Leikin tukeminen ja ohjaaminen

Henkilö

x havaitsee lasten leikkialoitteita ja vastaa niihin
x tukee ja rikastaa toiminnallaan lasten omaehtoista leikkiä
x tarjoaa mahdollisuuksia pitkäkestoiselle leikille
x suunnittelee, rakentaa ja kehittää leikkiympäristöjä yhdessä lasten kanssa
x havainnoi ja dokumentoi leikkiä sekä hyödyntää keräämäänsä tietoa toiminnassaan
x ohjaa lasten leikkitaitojen kehittymistä
x käyttää leikkiä ja leikillisyyttä toiminnassaan
x kehittää leikkiä edistäviä toimintatapoja

Oppimista ja vuorovaikutusta edistävä ympäristö

Henkilö

x käyttää työssään tietoa oppimisympäristöjen merkityksestä lapsen oppimiselle ja vuorovaikutukselle
x suunnittelee ja rakentaa oppimisympäristöjä yhdessä lasten ja työtiimin kanssa
x huomioi oppimisympäristöissä esteettömyyden ja ryhmän moninaisuuden
x hyödyntää toiminnassaan eri oppimisympäristöjä
x valitsee yhdessä lasten kanssa välineitä, materiaaleja ja ympäristöjä lasten omaehtoiseen toimintaan
x huolehtii välineiden, materiaalien ja ympäristöjen asianmukaisuudesta ja turvallisuudesta
x huolehtii yhdessä lasten kanssa oppimisympäristön viihtyisyydestä ja innostavuudesta
x ohjaa lapsia käyttämään teknologiaa sekä digitaalisia välineitä, sovelluksia ja ympäristöjä
x antaa mahdollisuuksia lapsen yksilöllisille ja lasten yhteisille toiminnoille
x kannustaa lapsia yhteistyöhön ja vertaisvuorovaikutukseen
x ohjaa ja tukee lapsia sosiaalisissa taidoissa
x ohjaa ja tukee lapsia tunteiden ilmaisussa ja itsesäätelyssä
x luo toiminnallaan myönteistä, kannustavaa ja kiireetöntä vuorovaikutusilmapiiriä
x ohjaa lapsia iloitsemaan oppimisestaan ja tunnistamaan vahvuuksiaan
x ehkäisee kiusaamista, häirintää, syrjintää ja väkivaltaa sekä puuttuu niihin työympäristön käytänteiden mukaisesti

Kielellisten taitojen vahvistaminen

Henkilö

x käyttää työssään tietoa kielen merkityksestä lapsen kehitykselle, oppimiselle ja osallisuudelle
x tunnistaa lapsen ja perheen kielellisen lähtökohdan ja toimii sen mukaisesti
x toimii aloitteellisesti vuorovaikutustilanteissa sekä vastaa lasten keskustelun aloitteisiin
x toimii kielimallina ja käyttää hyvää ja selkeää kieltä
x vahvistaa lasten vuorovaikutustaitoja
x edistää lasten kielen ymmärtämisen taitoja
x seuraa ja ohjaa lasten puheen tuottamisen taitojen kehittymistä
x vahvistaa lasten kielen käyttötaitoja
x kehittää lasten kielellistä muistia ja sanavarastoa
x käyttää monipuolisesti lastenkirjallisuutta
x ohjaa lasten kielitietoisuuden kehittymistä
x ohjaa lasten monilukutaidon kehittymistä

Perheiden kanssa toimiminen ja monialainen yhteistyö

Toimintaa ohjaavan lainsäädännön, määräysten, suositusten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa työympäristön perheiden kanssa tehtävää yhteistyötä ohjaavaa lainsäädäntöä, määräyksiä, suosituksia ja ohjeita
x toimii työympäristön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita
x noudattaa lastensuojelulain mukaista ilmoitusvelvollisuutta
x tuntee ja osaa toimia sosiaalihuoltolain huoli-ilmoituksen mukaisesti
x ottaa toiminnassaan huomioon lapsen edun ensisijaisuuden
x työskentelee turvallisuus- ja työturvallisuusohjeiden mukaisesti
x huolehtii työ- ja toimintakyvystään sekä luo osaltaan työhyvinvointia edistävää ilmapiiriä

Perheiden kanssa tehtävä yhteistyö

Henkilö

x osallistuu työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti perheiden kanssa tehtävään yhteistyöhön
x kohtaa huoltajat ja lähiverkoston arvostavasti ja yhdenvertaisesti
x toimii aloitteellisesti yhteistyössä huoltajien kanssa
x kannustaa huoltajia kasvatusyhteistyöhön, osallisuuteen ja vaikuttamiseen
x ottaa toiminnassaan huomioon perheiden moninaisuuden
x suunnittelee ja toteuttaa toimintaa lapsille ja perheille yhdessä työtiimin kanssa
x kannustaa lapsia ja huoltajia yhteisöllisyyteen ja vertaisvuorovaikutukseen
x käyttää perheiden kanssa tehtävässä yhteistyössä työympäristön menetelmiä ja välineitä
x käyttää digitaalisia välineitä, sovelluksia ja ympäristöjä työympäristön ohjeiden mukaisesti

Perheen hyvinvoinnin ja vanhemmuuden tukeminen

Henkilö

x työskentelee lapsen ja perheen elämäntilanteen ja yksilöllisten tarpeiden mukaisesti
x edistää toiminnallaan perheen voimavaroja
x tukee huoltajia lapsen kasvussa, kehityksessä, oppimisessa ja hyvinvoinnissa
x toimii mallina myönteisestä ja kannustavasta kasvatuksesta
x tukee lapsen ja huoltajan välistä vuorovaikutusta sekä vanhemmuuden iloa
x noudattaa huoltajien kanssa sovittuja käytäntöjä toimiessaan lasten kanssa
x tukee lapsen perheidentiteettiä ja perhesuhdetta
x toimii huolen puheeksi ottamisen ja varhaisen tuen käytäntöjen mukaisesti
x kohtaa ammatillisesti haastavassa elämäntilanteessa olevan lapsen ja perheen
x ehkäisee lapseen tai perheeseen kohdistuvaa kiusaamista, häirintää, syrjintää ja väkivaltaa sekä puuttuu niihin työympäristön käytänteiden mukaisesti

Perheen arvojen ja kulttuurisen osaamisen vahvistaminen

Henkilö

x edistää toiminnallaan moninaisuutta kunnioittavaa ilmapiiriä
x toimii mallina moninaisuuden myönteisessä kohtaamisessa
x edistää lapsen ja perheen kulttuurista ja katsomuksellista osaamista
x tarjoaa ideoita ja virikkeitä lapsen ja perheen arvopohdintaan

Monialaisessa yhteistyössä toimiminen

Henkilö

x toimii työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti moniammatillisessa työympäristössä
x hallitsee tiimityötaitoja työympäristön vaatimusten mukaisesti
x toimii työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti monialaisessa verkostossa
x noudattaa verkostoyhteistyön periaatteita
x käyttää työssään tietoa lapsiperhepalveluista
x hyödyntää työssään tietoa lapsen suojeluun liittyvistä käytänteistä

Kommunikointikeinojen käyttö vuorovaikutuksen edistämisessä

Asiakkaan vuorovaikutuksen tukeminen ja edistäminen esteettömän viestinnän periaatteiden mukaisesti

Henkilö

x kohtaa asiakkaan yksilöllisesti ja kunnioittavasti
x ilmaisee itseään ymmärrettävästi ja selkeästi
x edistää asiakkaan yhdenvertaisuutta, itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta käyttäen puhetta tukevia, täydentäviä ja korvaavia kommunikointikeinoja
x ottaa huomioon asiakkaan yksilölliset tarpeet ja tilanteen vuorovaikutuksessa
x kommunikoi ja on vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa tämän kommunikointikeinolla
x tukee omalla toiminnallaan asiakkaan kieli-, kommunikointi- ja vuorovaikutustaitoja ja niiden kehittymistä
x tukee työyhteisönsä kommunikointitaitoja omalla esimerkillään
x edistää vuorovaikutustilanteiden syntymistä eri ihmisten välillä

Kielen ja puheen kehityksen vaiheiden huomioon ottaminen

Henkilö

x ottaa toiminnassaan huomioon tyypillisen kielen ja puheen kehityksen vaiheita
x ottaa toiminnassaan huomioon viivästyneen tai poikkeavan kielen ja puheen sekä vuorovaikutuksen kehityksen piirteitä ja niiden vaikutuksia asiakkaan kommunikointiin
x ottaa vuorovaikutustilanteissa ja ohjaamisessa huomioon asiakkaiden erityistarpeita
x tukee ja edistää asiakkaan kielen ja puheen kehitystä

Kommunikointiin vaikuttavien syiden huomioon ottaminen

Henkilö

x ottaa työssään huomioon kielellisten taitojen häiriöt ja niiden vaikutukset asiakkaan kommunikointiin
x ottaa työssään huomioon puheen motoriset häiriöt ja niiden vaikutukset asiakkaan kommunikointiin
x ottaa työssään huomioon kuulovammaisuuden ja sen vaikutukset asiakkaan kommunikointiin
x ottaa työssään huomioon muut kommunikointiin ja kielitaitoon vaikuttavat erityiset syyt ja niiden vaikutukset asiakkaan kommunikointiin ja kielitaitoon

Olemuskielen ja eleilmaisun havainnoiminen ja käyttäminen

Henkilö

x tarkkailee ja tulkitsee yleensä oikein asiakkaan olemuskieltä ja eleilmaisua
x hyödyntää omassa viestinnässään olemuskieltä ja eleilmaisua

Selkokielen käyttö puhutussa ja kirjoitetussa muodossa

Henkilö

x puhuu rauhallisesti ja selkeästi artikuloiden
x mukauttaa puhutut viestit yksinkertaisiksi huomioiden asiakkaan tarpeet
x kirjoittaa selkokieltä käyttäen selkokielen keinoja

Kuvien, graafisten merkkien ja esineiden käyttäminen kommunikoinnissa ja asiakkaan tukeminen niiden käytössä

Henkilö

x ottaa huomioon kommunikointiympäristön esteettömyyden käyttäessään kuvia, graafisia merkkejä ja esineitä
x puhuu selkeää kieltä käyttäessään kuvia, graafisia merkkejä ja esineitä kommunikoinnissa
x käyttää kuvia ja graafisia merkkejä kommunikointitilanteissa ja tukee asiakasta niiden käytössä hänen tarpeensa huomioiden
x valitsee asiakkaan kommunikointitaitoihin soveltuvat ja niitä kehittävät kuvat ja graafiset merkit
x valitsee tilanteeseen ja asiayhteyteen soveltuvat kuvat ja graafiset merkit
x käyttää johdonmukaisesti ja säännöllisesti kuvia ja graafisia merkkejä kommunikointitilanteissa
x ottaa huomioon kommunikointikansioiden ja -taulustojen rakenteen
x käyttää esineitä kommunikointitilanteissa ja tukee asiakasta niiden käytössä
x käyttää asiakkaalle ja tilanteeseen soveltuvaa merkin osoittamistapaa
x seuraa asiakkaan kommunikaatiomerkkien osoittamista
x selvittää kuvin, graafisin merkein ja esinein tuotettujen ilmaisujen merkitykset
x suunnittelee ja toteuttaa vuorovaikutustilanteita, joissa kommunikoi asiakkaan kanssa hänen käyttämällään muulla kuin viitotulla puhetta tukevalla ja korvaavalla kommunikointikeinolla
x tukee, kannustaa ja rohkaisee asiakasta hänelle sopivien kommunikointikeinojen käytössä

Kommunikoinnin materiaalien valmistaminen

Henkilö

x valmistaa asiantuntijoiden suosittelemia kommunikoinnin kuntoutukseen ja vuorovaikutuksen oppimiseen liittyviä erilaisia materiaaleja
x tiedottaa työyhteisölle valmistamistaan materiaaleista

Piirtämisen käyttäminen puhutun viestin tukena

Henkilö

x käyttää piirtämistä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa puhutun viestin tukena
x valitsee tilanteeseen ja asiakkaan kommunikointitaitoihin hyvin soveltuvan piirtämismenetelmän ja -välineen
x puhuu selkeästi ja sujuvasti piirtäessään
x rakentaa piirretyn viestin loogisesti
x rytmittää piirtämisen ja puhumisen yhteensopivaksi
- hallitsee piirroskommunikointia niin, että ilmaisu on monipuolista ja rikasta

Kirjoittamisen, sormittamisen ja sormiaakkosviestinnän käyttäminen

Henkilö

- käyttää kirjoittamista tukemaan kommunikointia
- tuottaa selkeän kirjoitetun viestin
- tuottaa viestien keskeiset käsitteet kirjoittamalla
- käyttää sormittamista tukemaan kommunikointia
- tuottaa sormiaakkoset luontevasti ja sujuvasti
- tuottaa sormiaakkosviestintää luontevasti ja sujuvasti käyttäen selkeää huuliota

Tukiviittomien käyttäminen ja asiakkaan tukeminen niiden käytössä

Henkilö

- järjestää kommunikaatioympäristön mahdollisimman esteettömäksi käyttäessään tukiviittomia
- luo katsekontaktin keskustelukumppaniinsa ja ylläpitää sitä käyttäessään tukiviittomia
- puhuu selkeästi artikuloiden ja käyttää selkeätä huuliota sekä tuottaa viittomat samanaikaisesti puhutun sanan kanssa
- käyttää suomalaisen viittomakielen viittomia
- viittoo ja ymmärtää jokapäiväisessä elämässä ja työtehtävissä tarvittavan viittomiston
- valitsee viestin ymmärtämisen kannalta oikeat avainsanat, jotka viittoo
- valitsee asiakkaan kommunikointitaitoihin soveltuvat ja niitä kehittävät viittomat
- valitsee tilanteeseen ja asiayhteyteen soveltuvat viittomat
- käyttää johdonmukaisesti ja säännöllisesti tukiviittomia
- tukee, kannustaa ja rohkaisee asiakasta tukiviittomien käytössä

Viitotun puheen käyttäminen

Henkilö

- järjestää kommunikaatioympäristön mahdollisimman esteettömäksi käyttäessään viitottua puhetta
- luo katsekontaktin keskustelukumppaniinsa ja ylläpitää sitä käyttäessään viitottua puhetta
- käyttää viitottua puhetta tuottaen viittomat samanaikaisesti puhutun sanan kanssa
- käyttää viitotussa puheessa selkeää huuliota
- tuottaa viitottua puhetta käyttäen suomalaisen viittomakielen viittomia
- viittoo ja ymmärtää jokapäiväisen elämän ja työtehtävissä tarvittavan viittomiston käyttäessään viitottua puhetta
- valitsee tilanteeseen ja asiayhteyteen sopivat viittomat käyttäessään viitottua puhetta
- käyttää tilankäyttöä, osoituksia ja monisuuntaisia verbaaleja tuottaessaan viitottua puhetta
- käyttää johdonmukaisesti ja säännöllisesti viitottua puhetta

Kuulon ja kommunikoinnin apuvälineet

Henkilö

- käyttää kommunikoinnin teknisiä apuvälineitä ja sovelluksia kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen tukemisessa
- käyttää kommunikoinnin manuaalisia apuvälineitä kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen tukemisessa
- huolehtii asiakkaan käyttämän kommunikoinnin teknisen apuvälineen toimintakunnosta omalla vastuualueellaan
- ohjaa asiakasta huolehtimaan kommunikoinnin teknisestä apuvälineestään hänen kehitystasonsa huomioiden
- huolehtii kuulon ja kuuntelun apuvälineiden toimintakunnosta omalla vastuualueellaan
- ohjaa ja avustaa kuulon apuvälineiden käytössä
- ohjaa asiakasta huolehtimaan kuulon ja kuuntelun apuvälineistään hänen kehitystasonsa huomioiden

Pienimuotoisten viestien välittäminen

Henkilö

x välittää työtehtävien aikana ilmaantuvia pienimuotoisia viestejä asiakkaan ja jonkun toisen henkilön välillä
x ohjaa tarvittaessa tulkkauspalvelun käyttöön

Yhteistyö ja turvallisuus kommunikoinnin kuntoutuksessa

Henkilö

- tekee yhteistyötä kommunikoinnin kuntoutuksen asiantuntijoiden kanssa
x havainnoi ja havaitsee kommunikointiin liittyviä haasteita ja kertoo niistä työtiimilleen
x osallistuu ammatilliseen keskusteluun kommunikointikeinojen käytöstä työyhteisössään
x ottaa huomioon työturvallisuuden
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita

Kommunikoinnissa tukea tarvitsevan oppijan oppimisen ohjaaminen

Ammattieettisyys ja toimintaa ohjaava lainsäädäntö, määräykset, toimintaperiaatteet ja ohjeet

Henkilö

x toimii työntekijän oikeuksien ja velvollisuuksien mukaisesti sekä noudattaa alan työlainsäädäntöä
x toimii ohjaamistehtävässä omalla vastuualueellaan valtakunnallisten ja paikallisten opetus- ja toimintasuunnitelmien, ohjeiden ja suositusten mukaan
x käyttää toiminnassaan tietoa kolmiportaisen tuen periaatteista, muodoista ja toimintatavoista
x ottaa toiminnassaan huomioon inkluusion periaatteet
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita
x noudattaa lastensuojelulain mukaista ilmoitusvelvollisuutta
x toimii oppijan huoltajien valintoja kunnioittaen
x toimii oppilaitoksen ja ammatin arvojen mukaisesti ja ammattieettisesti kestävällä tavalla

Oppimis- ja toimintaympäristön tunteminen

Henkilö

x toimii oppimis- ja toimintaympäristön suunnitelmien ja määriteltyjen toimintatapojen mukaan
x toimii tuntien oppijan oppimis- ja toimintaympäristön ja tehtävänsä siellä
x toimii tuntien oppijan oppimis- ja toimintaympäristössä tapahtuvan opetuksen tavoitteita, sisältöjä ja toteuttamistapoja

Ohjaamisen suunnittelu

Henkilö

x osallistuu ohjauksen, opetuksen ja tavoitteellisen toiminnan suunnitteluun moniammatillisessa työryhmässä oman työnkuvansa mukaisesti
x ottaa ohjauksen suunnittelussa huomioon ohjaustilanteessa oppijan kommunikointiin ja kuulemiseen vaikuttavia asioita
x suunnittelee vastuullaan olevien työtehtävien toteuttamisen

Oppijan yksilöllisen kehityksen tukeminen

Henkilö

x tunnistaa oppijan kehityksen vaiheita eri osa-alueilla ja tukee häntä niissä
x huomioi ohjatessaan kehityshäiriöiden ja oppimisvaikeuksien vaikutuksia oppijaan, hänen toimintaansa ja oppimiseensa
x tukee oppijan fyysistä kehitystä, aktiivista liikkumista ja motoristen taitojen kehittymistä
x havainnoi, tunnistaa ja kertoo oppijan valmiuksista, vahvuuksista ja tuen tarpeista arjenhallinnassa, opiskelutaidoissa, oppimisessa ja yhteistyötilanteissa
x arvioi oppijan tuen tarpeita yhteistyössä oppijan, opettajan ja huoltajien kanssa

Vuorovaikutus-, kommunikointi- ja kielitaidon tukeminen

Henkilö

x havainnoi ja tunnistaa oppijan haasteita vuorovaikutuksessa ja kommunikoinnissa
x ottaa huomioon ilmaisuissaan oppijan kommunikointi- ja kielitaidon
x toimii kielimallina
x käyttää ohjatessaan puhetta tukevaa, täydentävää ja korvaavaa kommunikointikeinoa tai suomalaista viittomakieltä
x tukee oppijan vuorovaikutus- ja kommunikointi- ja kielitaidon kehittymistä
x edistää oppijan tasa-arvoista osallistumista vuorovaikutustilanteissa
x ohjaa oppijaa toimimaan vuorovaikutustilanteissa tavoitteensa mukaan puheella, viittomakielellä tai puhetta tukevalla, täydentävällä ja korvaavalla kommunikointikeinolla

Psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen sekä osallisuuden tukeminen

Henkilö

x tukee oppijan minäkäsityksen ja itsetunnon kehittymistä
x tukee oppijan tunne- ja itsesäätelytaitojen kehittymistä
x tukee oppijan ajattelun kehittymistä
x tukee oppijan itsearviointi- ja oppimaan oppimisen taitojen kehittymistä
x tukee oppijaa käyttämään vahvuuksiaan
x tukee oppijan empatian ja moraalin kehittymistä
x tukee oppijan taitoa toimia yhdessä muiden kanssa
x edistää oppijoiden sosiaalisten suhteiden syntymistä
x kysyy ja huomioi oppijan mielipiteet ja toiveet hänen ikänsä, kehitystasonsa ja muut henkilökohtaiset edellytyksensä huomioiden
x kannustaa oppijaa osallisuuteen

Oppijoiden moninaisuuden huomioiminen

Henkilö

x huomioi oppijoiden moninaisuuden työskentelyssään
x viestii omalla toiminnallaan hyväksymistä ja arvostamista monenlaisista taustoista tulevia oppijoita kohtaan
x edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa
x tukee oppijan kaksi- ja monikielisyyttä sekä identiteetin ja itsetunnon kehittymistä hänen käyttämissään kielissä
x vahvistaa viittomakielisen oppijan viittomakielistä identiteettiä ja tietoisuutta viittomakielisestä kulttuurista ja yhteisöstä

Oppimistilanteissa ohjaaminen

Henkilö

x ohjaa oppijaa eri oppimistilanteissa oppitunneilla, välitunneilla, ruokailuissa ja siirtymätilanteissa
x käyttää erilaisten oppimistilanteiden ohjaamiseen sopivia menetelmiä ja eri keinoja tukea tarvitsevan oppijan tarpeet huomioiden
x ohjaa oppijaa huolehtimaan itsestään ja oppimaan puhtauteen, ruokailuun, pukeutumiseen ja kulkemiseen liittyviä arjen taitoja
x käyttää oppijan tarvitsemia avustamisen apuvälineitä turvallisesti
x huomioi oppijan ergonomiaa
x motivoi ja ohjaa oppijaa tietotekniikan käytössä ja teknologian mahdollisuuksien hyödyntämisessä
x huolehtii osaltaan työrauhasta eri oppimisympäristöissä
x huolehtii eri tilanteissa, että oppija keskittyy tehtäviin ja toimintoihin

Ohjaajana toimiminen

Henkilö

x toimii ohjaajana luotettavasti ja vastuullisesti
x ohjaa oppimista ja opiskelua opettajan kanssa sovittujen periaatteiden mukaisesti
x kertoo oppijan edistymisestä opettajalle ja moniammatilliselle työryhmälle
x toimii yhteistyössä opetus- ja oppilas- tai opiskelijahuoltohenkilöstön kanssa
x ohjaa oppijaa hänen oppimistavoitteitaan huomioiden
x toimii niin, että oppijan yksilölliset ja erityiset tarpeet tulevat huomioiduksi
x tukee oppijan omatoimisuutta
x toimii kannustavasti ja motivoivasti
x antaa välitöntä ja rakentavaa palautetta oppijalle
x osallistuu ammatilliseen keskusteluun työyhteisössään

Oppimisympäristöstä huolehtiminen

Henkilö

x huolehtii työnkuvansa mukaisesti oppimis- ja toimintaympäristön fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta turvallisuudesta
x huolehtii työnkuvansa mukaisesti toimintavälineiden ja materiaalien kunnosta
x huolehtii työnkuvansa mukaisesti tilojen esteettömyydestä
x toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti

Oppijan turvallisuudesta huolehtiminen

Henkilö

x toimii tuntien oppimis- ja toimintaympäristön turvakäytännöt
x varmistaa omalla toiminnallaan oppijan turvallisuuden
x huomioi oppijan erityisruokavalion
x toimii ensiaputilanteissa
x toteuttaa lääkehoitosuunnitelmaa työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x ehkäisee kiusaamista, häirintää, syrjintää ja väkivaltaa sekä puuttuu niihin
x pyrkii ennaltaehkäisemään haastavia tilanteita moniammatillisessa ryhmässä sovitulla tavalla

Työturvallisuuden, ergonomian ja työhyvinvoinnin huomioiminen

Henkilö

x noudattaa työturvallisuusohjeita
x huolehtii omasta turvallisuudestaan kohdatessaan ennalta arvaamatonta käyttäytymistä
x tunnistaa työpaikkansa turvallisuuteen liittyviä vaaroja ja riskejä sekä tiedottaa niistä
x työskentelee ergonomisesti
x noudattaa hygieniavaatimuksia
x pitää huolta omasta toiminta- ja työkyvystään
x ylläpitää ja edistää hyvää työilmapiiriä

Ilmaisun ohjaaminen

Ilmaisua ohjaavien suositusten, asiakirjojen ja tavoitteiden noudattaminen

Henkilö

x työskentelee toimintaympäristön ilmaisua ohjaavien suositusten, asiakirjojen ja tavoitteiden mukaisesti
x työskentelee taloudellisesti ja kestävän elämäntavan mukaisesti
x käyttää työssään tietoa taiteen ja ilmaisun merkityksestä yksilön hyvinvoinnille
x luo turvallista ja luottamuksellista ympäristöä ja ilmapiiriä

Ilmaisullisen toiminnan suunnittelu ja ohjaaminen

Henkilö

x suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellisen ja monipuolisen ilmaisullisen kokonaisuuden
x tarjoaa kokemuksia ilmaisun eri muotoja yhdistelevästä toiminnasta
x antaa mahdollisuuksia moniaistisiin kokemuksiin
x huomioi toiminnassa asiakkaiden yksilöllisyyden ja kiinnostuksen kohteet
x kannustaa asiakkaita osallisuuteen ja vaikuttamiseen
x käyttää ilmaisun ja taiteen ohjaamiseen soveltuvia menetelmiä, välineitä, materiaaleja ja ohjaustapoja
x opastaa menetelmien, välineiden ja materiaalien käytössä
x hyödyntää ilmaisun ohjaamisessa digitaalisia välineitä, sovelluksia ja ympäristöjä

Ilmaisuun innostava ympäristö

Henkilö

x järjestää toimintaympäristöjä ilmaisuun ja luovuuteen houkuttelevaksi
x antaa tilaa ja aikaa luoville prosesseille
x tarjoaa ideoita, välineitä ja materiaaleja omaehtoiseen ilmaisulliseen toimintaan
x kannustaa ja rohkaisee luovuuteen ja mielikuvituksen käyttöön
x toimii ilmaisuun innostavana mallina ja ohjaa ilmaisun iloon

Ilmaisullisten taitojen edistäminen

Henkilö

x ohjaa asiakkaita tunnistamaan ilmaisullisia vahvuuksiaan ja hyödyntää niitä toiminnassa
x rohkaisee ja antaa mahdollisuuksia yksilölliseen ilmaisuun
x ohjaa asiakkaita ilmaisemaan havaintojaan, tunteitaan ja ajatuksiaan taiteen ja ilmaisun keinoin
x antaa asiakkaille mahdollisuuksia olla esillä ja esiintyä
x tutustuttaa asiakkaita taiteen ja kulttuurin moninaisuuteen

Vuorovaikutus ja esiintyminen

Henkilö

x toimii kannustavassa vuorovaikutuksessa asiakkaiden ja työyhteisön kanssa
x kannustaa asiakkaita vertaissuhteisiin ja yhteisöllisyyteen
x esiintyy tilanteen edellyttämällä tavalla työympäristön vuorovaikutustilanteissa
x käyttää sanatonta viestintää vuorovaikutuksensa tukena
x hyödyntää ilmaisullisia vahvuuksiaan toiminnassaan

Kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen ohjaaminen

Yhteistyö

Henkilö

x tekee moniammatillista yhteistyötä asiakkaan kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen kuntoutuksesta vastaavien erityisasiantuntijoiden kanssa
x toimii kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen kuntoutuksen erityisasiantuntijoiden ohjeiden mukaan
x toteuttaa käytännön työssään yhteisöllisen kuntoutuksen periaatteita
x havainnoi ja havaitsee asiakkaan kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen taitoja ja haasteita sekä kertoo niistä kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen kuntoutuksen erityisasiantuntijoille
x tuo esille omia ehdotuksiaan asiakkaan kommunikoinnin edistämisestä

Asiakaslähtöinen toiminta

Henkilö

x edistää asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutumista käyttäen puhetta tukevia, täydentäviä ja korvaavia kommunikointikeinoja ja tukee asiakasta niiden käytössä
x edistää ja tukee asiakkaan osallisuutta käyttäen puhetta tukevia, täydentäviä ja korvaavia kommunikointikeinoja ja tukee asiakasta niiden käytössä
x tukee asiakasta tekemään päätöksiä käyttäen puhetta tukevia, täydentäviä ja korvaavia kommunikointikeinoja ja tukee asiakasta niiden käytössä
x selvittää ja kunnioittaa asiakkaan tavoitteita ja toiveita ja toimii niiden mukaisesti
x noudattaa työssään oman alansa eettisiä periaatteita
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita

Asiakkaan ohjaaminen

Henkilö

x suunnittelee, toteuttaa ja arvioi kuntoutuksen erityisasiantuntijoiden suosittelemaa asiakkaan kommunikointi- ja vuorovaikutustaitoja ylläpitävää ja kehittymistä tukevaa toimintaa ja tilanteita jokapäiväisissä tilanteissa
x kannustaa ja aktivoi asiakasta itseilmaisuun sekä kommunikointiin ja vuorovaikutukseen
x hyödyntää työssään kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen syntymistä tukevia tilanteita ja menetelmiä
x ohjaa asiakasta puhetta tukevan, täydentävän ja korvaavan kommunikointikeinon käytössä kielitaidon rikastuttamisen menetelmien avulla

Kommunikointi- ja vuorovaikutustaitoja tukeva toimintaympäristö

Henkilö

x järjestää toimintaympäristöön materiaaleja, virikkeitä ja toimintoja, jotka tukevat asiakkaan kommunikointi- ja vuorovaikutustaitojen ylläpitoa ja kehittymistä
x järjestää eri tilanteissa kommunikointiympäristön esteettömäksi asiakkaan tarpeiden mukaiseksi
x ohjaa materiaalin hankintoihin liittyvissä asioissa

Muiden kuin viitottujen puhetta tukevien, täydentävien ja korvaavien kommunikointikeinojen käytön ohjaaminen

Henkilö

x käyttää johdonmukaisesti ja säännöllisesti muita kuin viitottuja puhetta tukevia, täydentäviä ja korvaavia kommunikointikeinoja
x mallintaa oikein ja sujuvasti muiden kuin viitottujen puhetta tukevien, täydentävien ja korvaavien kommunikointikeinojen käyttöä
x kannustaa arjen tilanteissa asiakkaan lähi-ihmisiä muiden kuin viitottujen puhetta tukevien, täydentävien ja korvaavien kommunikointikeinojen käytössä
x suunnittelee muun kuin viitotun puhetta tukevan, täydentävän ja korvaavan kommunikointikeinon käytön oppimistilanteita
x käyttää kommunikointikeinon oppimisen ohjauksessa toiminnallisia menetelmiä oppijat huomioiden
x ohjaa asiakkaan lähi-ihmisiä muun kuin viitotun kommunikointikeinon käytön oppimisessa
x ohjaa asiakkaan lähi-ihmisiä kommunikoinnin kuntoutukseen liittyvien materiaalien valmistamisessa
x arvioi toteuttamiaan ohjaustilanteita

Apuvälineiden käytön ohjaaminen

Henkilö

x käyttää sujuvasti kommunikoinnin digitaalista tai manuaalista apuvälinettä
x ohjaa asiakasta ja hänen lähi-ihmisiä kommunikoinnin digitaalisen tai manuaalisen apuvälineen käytössä omalla vastuualueellaan
x ottaa selvää, miten kommunikoinnin apuvälinettä päivitetään, ja huolehtii pienimuotoisesta päivityksestä omalla vastuualueellaan
x ottaa selvää, miten kommunikoinnin apuvälineen huollosta huolehditaan ja sen toimintakunto varmistetaan, ja toimii ohjeen mukaan omalla vastuualueellaan

Viitotun kommunikointikeinon käytön ohjaaminen

Henkilö

- käyttää johdonmukaisesti ja säännöllisesti viitottua kommunikointikeinoa sekä selkeää huuliota
- mallintaa oikein ja sujuvasti viitotun kommunikointikeinon käyttöä
- kannustaa arjen tilanteissa asiakkaan lähi-ihmisiä viitotun kommunikointikeinon käytössä
- suunnittelee viitotun kommunikointikeinon oppimistilanteita
- sopii ja tiedottaa järjestettävistä viitotun kommunikointikeinon oppimistilanteista
- kokoaa ja valmistaa materiaalit viitotun kommunikointikeinon oppimistilanteisiin
- luo viitotun kommunikointikeinon oppimistilanteeseen oppimista edistävän myönteisen ilmapiirin
- käyttää viitotun kommunikointikeinon oppimisen ohjauksessa toiminnallisia menetelmiä oppijat huomioiden
- ohjaa asiakkaan lähi-ihmisiä viitotun kommunikointikeinon oppimisessa heidän tarpeensa huomioiden
- arvioi toteuttamiaan viitotun kommunikointikeinon ohjaustilanteita

Liikkumisen ohjaaminen

Liikkumista ohjaavien suositusten, asiakirjojen ja tavoitteiden noudattaminen

Henkilö

x työskentelee toimintaympäristön liikkumista ohjaavien suositusten, asiakirjojen ja tavoitteiden mukaisesti
x noudattaa toimintaympäristön turvallisuusohjeita
x ennakoi vaaroja ja riskitekijöitä
x huolehtii liikkumisen esteettömyydestä, saavutettavuudesta ja sukupuolesta riippumattomista osallistumismahdollisuuksista työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti

Liikunnan ja liikkumisen ohjaaminen

Henkilö

x käyttää toiminnassaan tietoa motorisesta kehityksestä, liikuntataidoista ja liikunnallista perustaidoista
x suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellisen liikunnallisen kokonaisuuden
x huomioi toiminnassa asiakkaiden kehityksen ja yksilöllisiä tarpeita
x hyödyntää toiminnassa asiakkaiden toiveita ja liikunnallisia vahvuuksia
x kannustaa asiakkaita osallisuuteen ja vaikuttamiseen
x käyttää liikunnan ja liikkumisen ohjaamiseen soveltuvia menetelmiä ja ohjaustapoja
x käyttää liikuntavälineitä ja opastaa liikuntavälineiden käytössä
x valitsee yhdessä asiakkaan kanssa hänelle soveltuvia tapoja liikkua
x edistää asiakkaiden liikunnallisia taitoja
x ohjaa turvalliseen liikkumiseen
x toimii kannustavassa vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa
x antaa palautetta sekä pyytää palautetta toiminnastaan

Liikkumiseen innostava ympäristö

Henkilö

x järjestää toimintaympäristöjä liikkumiseen houkuttelevaksi
x huolehtii liikkumisen esteettömyydestä työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x kannustaa ja rohkaisee omaehtoiseen ja spontaaniin liikkumiseen
x tarjoaa toimintaideoita, välineitä ja ympäristöjä omaehtoisen liikkumisen tueksi
x käyttää digitaalisia välineitä, sovelluksia ja ympäristöjä liikkumisen innoittajana
x luo toiminnallaan liikuntaan innostavaa ja kannustavaa ilmapiiriä
x keskustelee liikkumiseen liittyvistä asenteista työyhteisössä
x osallistuu liikkumista edistävien käytäntöjen kehittämiseen yhteistyössä työyhteisön kanssa

Liikunnallisen elämäntavan ja hyvinvoinnin edistäminen

Henkilö

x ohjaa asiakkaita tunnistamaan liikunnallisia vahvuuksiaan ja oman tapansa liikkua
x tarjoaa myönteisiä kokemuksia liikkumisesta erilaisille liikkujille
x kannustaa vertaissuhteisiin ja yhteisöllisyyteen
x tarjoaa ideoita ja virikkeitä liikunnalliseen elämäntapaan
x ohjaa asiakkaita tutustumaan erilaisiin liikuntamahdollisuuksiin
x edistää asiakkaan toimintakykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia liikunnan avulla
x keskustelee asiakkaiden kanssa liikunnan hyvinvointivaikutuksista
x keskustelee asiakkaiden kanssa unen, ravinnon ja palautumisen hyvinvointivaikutuksista

Luonto- ja elämystoiminnan ohjaaminen

Toimintaa ohjaavan lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen ja turvallisuus

Henkilö

x noudattaa työtään ohjaavaa lainsäädäntöä ja työympäristön toimintaohjeita
x noudattaa työssään turvallisuuteen liittyviä ohjeita ja määräyksiä
x laatii turvallisuussuunnitelman ja toimii sen mukaisesti
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita
x ohjaa asiakkaita toimimaan jokaisenoikeuksia ja retkietikettiä noudattaen
x huomioi luonto- ja elämystoiminnan ympäristövaikutukset ja edistää luonnonsuojelua

Luonto- ja elämystoiminnan suunnitteleminen

Henkilö

x hyödyntää retki ja luonnossa liikkumisen taitoja
x toimii luontoarvoja kunnioittaen ja noudattaa kestävän kehityksen periaatteita
x valitsee monipuolisia luonto- ja elämystoiminnan menetelmiä ja välineitä huomioiden vuodenajat, sääolosuhteet, luonnon elementit ja luonnon merkityksen ihmisen hyvinvoinnille
x mukauttaa ohjauksen toimintaympäristöön ja ottaa huomioon ryhmän osallistujien psyykkiset ja fyysiset valmiudet sekä sosiaaliset tarpeet
x käyttää tietoa luonnon merkityksestä voimavarojen antajana ja hyvinvoinnin edistäjänä
x valitsee, käyttää ja opastaa käyttämään erilaisia tarkoituksenmukaisia välineitä, tarvikkeita ja varusteita
x käyttää toiminnassaan monipuolisesti luonnon oppimisympäristöjä

Luonto- ja elämystoiminnan ohjaaminen

Henkilö

x toteuttaa tavoitteellista, virikkeellistä ja yhteisöllistä luonto- ja elämystoimintaa
x ohjaa luonto- ja elämystoimintaa asiakkaiden tarpeet ja kiinnostuksen kohteet huomioon ottaen
x suunnittelee ja ohjaa osallistujan tai ryhmän kehitystasolle soveltuvaa seikkailukasvatusta
x seuraa asiakkaiden toimintakykyä ja ennakoi tilanteita
x huoltaa välineitä ja varusteita tarpeen mukaan
x valmistaa retkiruokia ohjattavien kanssa ikätason huomioiden
x käyttää suunnistus- ja paikantamisvälineitä ja opastaa ohjattavia niiden käytössä ikätason huomioiden
x ohjaa asiakkaita kasvi- ja eläinlajien tunnistamisessa

Tukea tarvitsevien ohjaaminen

Ammattieettisyys ja toimintaa ohjaavan lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa toimintaympäristön tukea tarvitsevien ohjaamiseen liittyvää lainsäädäntöä, määräyksiä ja ohjeita
x noudattaa alan arvopohjaa ja ammattieettisiä ohjeita
x toimii yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteiden mukaisesti
x ottaa toiminnassaan huomioon yksilön itsemääräämisoikeuden
x ottaa toiminnassaan huomioon inkluusion periaatteet
x edistää moninaisuutta kunnioittavaa ilmapiiriä
x noudattaa toimintaympäristön turvallisuusohjeita ja luo turvallista ilmapiiriä
x ehkäisee kiusaamista, häirintää, syrjintää ja väkivaltaa sekä puuttuu niihin työympäristön ohjeiden mukaisesti
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvallisuusohjeita
x huolehtii esteettömyydestä ja saavutettavuudesta työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti

Tukea tarvitsevien asiakkaiden hyvinvoinnin, itsetunnon ja vuorovaikutuksen vahvistaminen

Henkilö

x havaitsee ja tunnistaa tuen tarpeita sekä kertoo havainnoistaan työyhteisössä
x käyttää toiminnassaan tietoa erilaisista tuen tarpeista ja lahjakkuuksista asiakkaan tarpeiden mukaisesti
x toimii asiakkaan tuen toteuttamisen suunnitelman ja tavoitteiden mukaisesti
x edistää tukea tarvitsevien asiakkaiden osallisuutta
x ohjaa tukea tarvitsevia asiakkaita tunnistamaan vahvuuksiaan, kiinnostuksen kohteitaan ja yksilöllisiä tarpeitaan
x kannustaa tukea tarvitsevia asiakkaita vertaissuhteisiin ja yhteisöllisyyteen
x tukee ja edistää tukea tarvitsevien asiakkaiden kommunikointia ja vuorovaikutusta
x mahdollistaa tukea tarvitsevien asiakkaiden tasavertaisen osallistumisen toimintaan
x edistää tukea tarvitsevien asiakkaiden kehitystä, oppimista ja hyvinvointia päivittäisissä toiminnoissa sensitiivisesti
x ohjaa tukea tarvitsevia asiakkaita arjen taidoissa ja itsesäätelyssä
x ohjaa tukea tarvitsevia asiakkaita turvataidoissa
x edistää tukea tarvitsevien asiakkaiden mielen hyvinvointia
x mukauttaa toimintaansa ja vaatimuksiaan tukea tarvitsevan asiakkaan tarpeen ja tilanteen mukaisesti työyhteisössä sovitulla tavalla

Tavoitteellisen toiminnan suunnittelu ja toteutus

Henkilö

x suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellista toimintaa tukea tarvitseville asiakkaille yhteistyössä asiakkaiden ja työtiimin kanssa
x huomioi toiminnassa tukea tarvitsevien asiakkaiden kehityksen ja yksilölliset tarpeet
x hyödyntää toiminnassa tukea tarvitsevien asiakkaiden vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita
x mahdollistaa onnistumisen kokemuksia tukea tarvitseville asiakkaille
x toimii kannustavassa vuorovaikutuksessa tukea tarvitsevien asiakkaiden kanssa

Tuen toteuttamisen menetelmät ja välineet

Henkilö

x käyttää toiminnassaan tietoa tuen tasoista ja muodoista sekä huolen puheeksi ottamisen käytänteistä
x käyttää tuen toteuttamisen menetelmiä, välineitä ja ohjaustapoja työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x valitsee sopivia menetelmiä ja välineitä yhdessä tukea tarvitsevan asiakkaan kanssa ja työtiimin kanssa
x noudattaa toimintaympäristön struktuuria tukea tarvitsevan asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaisesti
x vahvistaa tukea tarvitsevien asiakkaiden eri aistikanavien käyttöä
x käyttää puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia

Monialainen yhteistyö

Henkilö

x toimii yhteistyössä huoltajien kanssa tukea tarvitsevien asiakkaiden tarpeiden ja toimintaympäristön käytänteiden mukaisesti
x osallistuu monialaiseen yhteistyöhön työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x osallistuu tuen tarpeen arviointiin sekä toimintatapojen suunnitteluun ja kehittämiseen yhteistyössä työtiimin kanssa
- käyttää työssään tietoa tuen palveluista työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti

Ilmastovastuullinen toiminta

Ilmastonmuutoksen lähtökohtien selvittäminen

Henkilö

x ymmärtää ilmastomuutoksen ilmiönä ja ihmisen toiminnan vaikutuksen siihen sekä ratkaisujen tarpeen
x tunnistaa suomalaisen toimintaympäristön erityispiirteitä ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen
x tunnistaa keskeisiä ilmastonmuutokseen vaikuttavia tekijöitä omalla alallaan
x tunnistaa vaikutusmahdollisuuksia ilmastomuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen omassa työtehtävässään.

Ilmastonmuutoksen vaikutusten ja ratkaisujen esittäminen

Henkilö

x selvittää oman työnsä, työyhteisönsä toiminnan, tuotteen tai palvelun ilmastovaikutuksia
x pohtii käytännön ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään tai siihen sopeutumiseen toimialallaan
x arvioi ja vertailee pohtimiensa ilmastoratkaisujen toteuttamiskelpoisuutta ja taloudellisuutta
x ehdottaa käytännössä toteuttavissa olevia perusteltuja ratkaisuja työnsä tai työyhteisönsä toiminnan, tuotteen tai palvelun kehittämiseen ilmastovaikutusten vähentämiseksi

Ilmastovastuullisen toiminnan vahvistaminen

Henkilö

x viestii ehdottamistaan ilmastoratkaisuista työyhteisössään
x osallistuu toimintaan, jolla kehitetään ilmastotietoisuutta ja -asioita työyhteisössä
x kannustaa omalla toiminnaltaan muita ilmastovastuuseen