Perustiedot Oppimisympäristön kuvaus Tutkinnon muodostuminen Tutkinnon osat

PAIKKO®
Oppimisympäristön tunnistamisraportti

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla.

Oppimisympäristön tunnistaminen

Tämän oppimisympäristön tunnistaminen on toteutettu PAIKKO®-järjestelmän mukaisesti. Tunnistustyön on suorittanut ulkopuolinen asiantuntija, jolla on riittävä asiantuntemus ammatillisen tutkinnon perusteesta.

Valtakunnallista PAIKKO®-järjestelmää hallinnoi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki. PAIKKO-järjestelmän työkaluja ovat Oppimisympäristöjen raportit ja Osaamistodistus. Toimintamallin kehittämistyö aloitettiin vuosina 2012–2018 toteutetuissa ESR–hankkeissa.

Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto 2024

Perusteen nimiMedia-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
Määräyksen diaarinumeroOPH-3424-2023
KoulutuksetMedia-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
OsaamisalatPainoviestinnän osaamisala
Julkaisutuotannon osaamisala
Kuvallisen ilmaisun osaamisala
Pelituotannon osaamisala
Audiovisuaalisen viestinnän osaamisala
TutkintonimikkeetPelituotannon toteuttaja
Mediapalvelujen toteuttaja
Kuvallisen ilmaisun toteuttaja
Voimaantulo01.01.2024
ePerusteethttps://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/9139561/tiedot

Organisaatio

SaimaanVirta ry

Toimintayksikkö

SaimaanVirta ry, Karhumäenkatu 6, 55120 Imatra

Yhteyshenkilöt

Päivi Keronen, projektiasiantuntija, 050 439 8445, paivi.keronen@saimaanvirta.fi

Marko Kaipainen, työvalmentaja, 044 797 9144, marko.kaipainen@saimaanvirta.fi

Kotisivut ja sosiaalinen media

Kotisivut: https://saimaanvirta.fi/

Facebook: https://www.facebook.com/SaimaanVirta

Instagram: https://www.instagram.com/saimaanvirtainsta/

Oppimisympäristö tunnistettu

13.10.2023

Ulkopuolinen oppimisympäristön tunnistaja

Kirsi Hiekkala, suunnittelija, KYT/PAIKKO, PAIKKO

Oppimisympäristöraportti päivitetty

28.01.2025

PAIKKO yhteyshenkilö

Kirsi Hiekkala
Koordinaattori
050 380 3022
etunimi.sukunimi@kyt.fi
www.paikko.fi

Oppimisympäristön kuvaus

Organisaation ja työ- ja toimintaympäristön kuvaus

Tietotekniikan valmennusyksikkö on yksi SaimaanVirta ry:n valmennusyksiköistä, joissa valmennus tapahtuu työpajaympäristössä. Tietotekniikan valmennusyksikössä valmentautuja saa työvalmentajalta perehdytystä työtehtäviin sekä muuta henkilökohtaista ohjausta. Valmentautujalla on mahdollisuus tehdä työtä oman kiinnostuksensa ja omien oppimisen edellytysten puitteissa. Valmentautujan yksilöllisiä tarpeita kuten erilaisia oppimisen haasteita huomioidaan työpajan arjessa. Myös SaimaanVirta ry:n yksilövalmentaja osallistuu valmennustyöhön tietotekniikan valmennusyksikössä.

Työpajaympäristö mahdollistaa työelämän kaltaisen työskentelyn, johon kuuluvat yksilöllinen motivoiminen ja osallistaminen työ- ja yksilövalmennuksen avulla. Valmennusjaksoilla opetellaan työmarkkinoilla tarvittavia pelisääntöjä ja vahvistetaan työmarkkinoilla tarvittavaa osaamista valmentautujan tavoitteiden mukaisesti. Valmennusyksiköissä valmentautujat voivat toimia sekä ryhmässä että tehdä itsenäisiä tehtäviä. Oppimista voi tapahtua myös työpajaympäristön ulkopuolella esimerkiksi valmennuksen seinätön paja -toimintamallilla ulkopuolisissa asiakastyötehtävissä.

SAIMAANVIRTA RY
SaimaanVirta ry toimii yksityisenä sosiaalipalveluiden tuottajana sekä yksityisenä työllistymispalveluiden tuottajana paikalliselle työhallinnolle. Pääasiallisena toimialueena on Imatran seutukunta. Osa yhdistyksen palveluista kattaa kuitenkin koko Etelä-Karjalan. SaimaanVirta ry:n palveluilla vahvistetaan valmennukseen osallistuvien henkilöiden työelämävalmiuksia ja lisätään heidän ammattiosaamistaan.

SaimaanVirta ry järjestää valmennus- ja työllistämistoimintaa vuosittain noin 400 henkilölle, joista noin 30 % on alle 30-vuotiaita nuoria. Toimintaan voi kiinnittyä työkokeiluun, palkkatuettuun työhön ja kuntouttavaan työtoimintaan. Toimintaan voi myös sijoittua seuraavien KELAn palvelujen kautta: TEAK/Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus ja nuorten NUOTTI-valmennus. Lisäksi ammatillisen oppilaitoksen tutkinto-opiskelija voi suorittaa SaimaanVirta ry:n tunnistetuissa oppimisympäristöissä tutkinnon osan tai osia sillä edellytyksellä, että asiasta on tehty sopimus oppilaitoksen kanssa.

Miten tunnistetut tutkinnon osat/ammattitaitovaatimukset toteutuvat käytännön työtehtävissä

Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoon liittyvän osaamisen kerryttäminen toteutuu tietotekniikan valmennusyksikön arjessa käytännön työtehtävissä sekä yksilö-, etä- ja verkkovalmennuksessa. Valmentautuja voi oman kiinnostuksensa mukaisesti opetella erilaisten media-alan ohjelmien ja koneiden käyttöä.

Tietotekniikan valmennusyksikössä valmentautujien tehtävät on jaoteltu seuraavasti: Asiakastöiden toteutus, ohjelmien opettelu, tekstinkäsittely, tietokoneen järjestelmän opettelu. Tehtävät on jaettu neljään vaativuustasoon. Esimerkkinä vaativuustasot tulosteiden tai painotuotteiden suunnitteluun ja tulostamiseen liittyvissä asiakastehtävissä:
- Vaativuustaso 4: Suunnittelu, asiakastyön vaativammat korjaukset/muutokset, tulostusasettelu, suurkuvatulostus, tulostus
- Vaativuustaso 3: Suunnittelu, asiakastyön pienimuotoiset korjaukset/muutokset
- Vaativuustaso 2: Tarrojen nylkeminen, leikkuu
- Vaativuustaso 1: Leikkuutehtävät, hintalaput, tarrat

Työtehtäviä muokataan siten, että taitojen karttuessa valmentautujaa ohjataan kohti vaativampia työtehtäviä. Tyypillisiä tietotekniikan valmennusyksikössä valmentautujalle tarjolla olevia tehtäviä ovat esimerkiksi esitteen suunnittelu ja tulostaminen sekä pienimuotoisiin videotuotantoihin osallistuminen. Lisäksi valmentautuja voi tehdä oppimistehtäviä itsenäisesti muun muassa Itslearning oppimisen ohjausjärjestelmän verkkovalmennusympäristössä.

Moniin tietotekniikan valmennusyksikön toimintoihin sisältyy asiakastöiden toteuttamista ja asiakaspalveluun osallistumista. Valmennusyksikkö voi tehdä yhteistyötä myös muiden SaimaanVirta ry:n valmennusyksiköiden kuten kierrätysmyymälän kanssa, joten valmentautujan työtehtävät voivat linkittyä myös muiden SaimaanVirta ry:n valmennusyksiköiden toimintaan.

Tietotekniikan valmennusyksikössä on mahdollista opetella pelituotannon perusteita. Tämä kuitenkin edellyttää valmentautujalta omaa kiinnostusta ja harrastuneisuutta. Valmentaja tukee oppimista ja voi esimerkiksi antaa harjoitusprojekteja taitojen vahvistamiseksi. Muun muassa yhteistyö kehittämishankkeiden kanssa tarjoaa tilaisuuksia pelien toteuttamiseen. Esimerkkinä voidaan mainita, että tietotekniikan valmennusyksikössä toteutettiin mainospeli SaimaanVirran hallinnoimalle ETKATEX Etelä-Karjalan poistotekstiilit kiertoon -hankkeelle (EAKR, 2023-2024). Pelin avulla opastetaan poistoteksiilin kierrätykseen liittyvissä kysymyksissä. Valmentautuja opetteli ohjelmointia ja pelimoottori Godotin käyttöä sekä suunnitteli pelin toiminnallisuuden. Valmentaja avusti valmentautujaa esille tulleiden ongelmakohtien ratkaisemisessa.

Toiminnan erityispiirteitä

SaimaanVirta ry:n Tietotekniikan valmennusyksikössä korostuvat tekemällä oppiminen, kokemuksellisuus, omatahtisuus, mahdollisuus ryhmässä toimimiseen ja yhteisöllisyys. Valmentautujalle on tarjolla yksilöllistä valmennusta ja tukea työntekoon ja erilaisten tehtävien opetteluun. Tämä on valmentautujan näkökulmasta yksi työpajaympäristön eduista verrattuna esimerkiksi tyypilliseen työympäristöön yrityksissä. Jokainen valmentautuja otetaan vastaan yksilönä. Keskeisiä lähtökohtia ovat valmentautujan toiminta- ja työkyvyn sekä osallisuuden vahvistaminen.

Työpajaympäristö tarjoaa yhteisön, johon valmentautuja voi kiinnittyä. Tarjolla on tukea arjenhallintaan sekä omien vahvuuksien ja tulevaisuudensuunnitelmien hahmottamiseen. SaimaanVirta on paikka, jossa on mahdollista etsiä omaa polkua ja unelmoida.

Tietotekniikan valmennusyksikön ryhmäkoko on maltillinen, joten työvalmentaja pystyy vastaamaan valmentautujan yksilöllisin tarpeisiin. Osallistujien enimmäismäärä on 18, mutta kaikilla valmentautujilla ei ole toimintapäiviä samoina päivinä. Tämä pitää ryhmäkoon pienempänä kuin maksimiosallistujamäärä. Yhdessä työvalmentajan kanssa keskustellaan myös arkipäiväisistä asioista ja mahdollisista haasteista, jotka vaikuttavat oppimiseen. Valmentautujalla on mahdollisuus edetä omassa tahdissaan.

Tietotekniikan valmennusyksikössä on käytössä tavanomaisen tulostimen lisäksi suurkuvatulostin. Sillä voidaan tulostaa julisteita ja erikokoisia tarroja. On myös mahdollista toteuttaa ajoneuvoteippauksia ja tehdä tekstiilipainatuksia muun muassa t-paitoihin tai huppareihin.

Kiertotalouden ja kestävän kulutuksen edistäminen ovat keskeisiä asioita SaimaanVirran toiminnoissa sekä yhdistyksen strategiassa. Lahjoitettuja tekstiilejä, huonekaluja ja kodintarvikkeita otetaan SaimaanVirrassa vastaan, ja niitä ohjataan uudelleenkäyttöön. SaimaanVirralla on kierrätysmyymälä ja verkkokauppa, joissa myydään muun muassa käytettyjä tekstiilejä ja vaatteita. Tietotekniikan valmennusyksikkö vastaa SaimaanVirta ry:n verkkokaupan ylläpitämisestä.

Tilat/laitteet/palvelut/menetelmät

Kaikki SaimaanVirta ry:n käytössä olevat toimitilat sijaitsevat Imatralla osoitteessa Karhumäenkatu 6. Yhteensä SaimaanVirta ry:n käytössä on 1838 m², josta tietotekniikan valmennusyksikön valmennustila on 100 m².

SaimaanVirta ry:n tietotekniikan valmennusyksikössä on käytössä kahdeksan työpistettä, joissa on mahdollista harjoitella monia piirtämisen, suunnittelun ja 3D-mallintamisen ohjelmia ja käyttää oppimiaan taitojaan sisäisten- ja asiakastöiden tekemisessä. Valmennusyksikön tilassa on myös seinämoduulilla erotettu tila ryhmä- ja koulutustyöskentelyä tai itsenäistä työskentelyä varten. Käytössä on kannettavia tietokoneita ryhmätyöskentelyä ja itsenäisiä tehtäviä varten.

Valmennusyksikkö toimii SaimaanVirran verkkokaupan ylläpitäjänä, ja tähän liittyen valmentautujilla on mahdollisuus osallistua verkkokaupan tuotteiden kuvaamiseen, verkkokauppaan liittyvien sisältöjen tuottamiseen sekä verkkokaupan ylläpitämiseen oman osaamisensa mukaisesti.

Valmennusyksikön työvälineisiin ja ohjelmistoihin kuuluvat:
- Adoben ohjelmistot muun muassa Illustrator, PhotoShop ja Premiere Pro
- 3D Mallinnus -ohjelma Blender
- Canon-järjestelmäkamera
- Kuvaamiseen ja videointiin lisävarusteita
- Suurkuvatulostin
- Piirtonäyttöjä 2 kpl
- Tekstiiliprässi lämpösiirtopainatukseen
- Godot-pelimoottori
- Visual Studio -ohjelmointiympäristö

TEKEMÄLLÄ OPPIEN - OMAA OSAAMISTA KERRYTTÄEN
Valmentautujan osaamisen ja valmiuksien mukainen tekemällä oppiminen on SaimaanVirta ry:n valmennustoiminnassa keskeistä.

Jokainen valmentautuja haastatellaan pajalle tullessaan, että saadaan käsitys hänen ammatillisesta osaamisestaan ja muista taidoistaan. Valmennusjakson alkaessa työtehtävät suunnitellaan kullekin valmentautujalle siten, että hänen osaamistaan ja mielenkiinnon kohteita huomioidaan. Työtehtävien vaativuustasoa voidaan nostaa osaamisen karttumisen ja valmentautujan toiveiden perusteella.

TYÖVALMENNUS
Työvalmennus muodostuu työtehtävien tekemisestä sekä työtehtäviin liittyvien tietosisältöjen oppimisprosessista. Keskeisiä työvalmennuksen teemoja ovat esimerkiksi työelämätaidot, työelämän pelisäännöt, työyhteisössä toimiminen, työturvallisuus ja vastuunotto omasta työstä. Keskiössä on oman osaamisen vahvistaminen, tekemällä oppiminen turvallisessa, osallistavassa ja vertaisoppimisen mahdollistavassa työpajaympäristössä.

YKSILÖVALMENNUS
Yksilövalmennuksen tavoitteet on yleensä laadittu ohjaavan tahon (esimerkiksi TYP) ja valmentautujan kanssa ennen valmennusjakson alkua. Yksilövalmentaja, valmentautuja, työvalmentaja sekä tarpeen mukaan nuoren verkosto laativat yhdessä valmentautujan tarkennetut henkilökohtaiset tavoitteet ja suunnitelmat valmennusjaksolle. Yksilövalmentaja on valmentautujan rinnallakulkija matkalla kohti jatkopolkuja. Keskeisenä tavoitteena on löytää yksilöllisiä polkuja kohti opiskelu- ja/tai työelämää.

Yksilövalmennuksen teemoja ovat muun muassa: Arjenhallinnan taidot, kokonaisvaltainen hyvinvointi, itsetuntemus, omat vahvuudet, omat mielenkiinnon kohteet, ihmissuhteet ja talouden hallinta. Keskeistä on valmentautujan osaamisen näkyväksi tekeminen sekä työ- ja koulutushakuun ohjaaminen.

RYHMÄTOIMINNAT
SaimaanVirta ry:n toimintaan kuuluvat ryhmätoiminnot perustuvat ensisijaisesti vapaaehtoisuuteen: Ryhmätoiminta voidaan liittää osaksi valmentautujan henkilökohtaista valmennusprosessia.

VERKKOVALMENNUS
SaimaanVirta ry:n valmennustoimintaa toteutetaan myös verkkovalmennuksena. Alustoina toimivat Itslearning oppimisen ohjausjärjestelmä ja Discord-sovellus. Verkkovalmennusta voidaan toteuttaa sekä yksilö- että ryhmätoimintana. Itslearning-järjestelmään palautetuista oppimistehtävistä muodostuu osa opiskelijan portfoliosta. Palautettuja oppimistehtäviä voidaan käyttää dokumenttina arvioitaessa henkilön ammatillista osaamista tutkinnon osan osaamistavoitteisiin verrattuna.

TYÖHÖNVALMENNUS
SaimaanVirta tarjoaa työhönvalmennuspalvelua, jonka tavoitteena on auttaa valmentautujaa pääsemään avoimille työmarkkinoille. Valmennus on yksilöllistä, ja se räätälöidään kunkin valmentautujan mukaan. Keskeistä on työnhaun henkilökohtainen tukeminen, sopivien työpaikkojen löytäminen, työnhakuasiakirjojen laatiminen ja haastatteluun valmistautuminen.

Työhönvalmentaja voi olla tukena ja apuna työnantajan ja työntekijän välillä työsuhteen alussa tai koulutuksen aloittamisen jälkeen. Valmentajan tehtävänä on auttaa valmentautujaa työmarkkinoilla tarvittavan osaamisen ja vahvuuksien näkyväksi tekemisessä. Valmentaja myös välittää tietoa ja kokemuksia alueen työmarkkinoista. Hänellä on tietoa eri alojen työllisyystilanteesta sekä kokemuksia, miten erilaista osaamista voidaan sovittaa työnantajien ja avoimien työpaikkojen vaatimuksiin.

Työhönvalmennuksessa voidaan tehdä havaintoja valmentautujan osaamisesta ja oppimisesta samalla tavalla kuin työpajallakin. Työhönvalmennuksen aikana valmentautuja opettelee uuden tehtävän edellyttämiä tietoja ja taitoja työssä oppimalla.

Henkilöstöresurssit

TYÖVALMENTAJA
Tietotekniikan valmennusyksikössä toimii yksi työvalmentaja. Hänellä on ammatillista ja työelämäosaamista kyseiseltä ammattialalta. Työvalmentaja todentaa valmentautujan olemassa olevaa osaamista, vastaa osaamisen kehittämisestä ja suunnittelee työpajan työtehtäviä, niin että erilaista osaamista on mahdollista havainnoida ja kehittää.

YKSILÖVALMENTAJA
Kullekin SaimaanVirta ry:n valmennusyksikölle on nimetty oma yksilövalmentaja, myös Tietotekniikan valmennusyksikölle. Yksilövalmentaja tekee tiivistä yhteistyötä työvalmentajan kanssa, jotta jokaisen valmentautujan oppimista voidaan tukea oikealla tavalla ja jokaisen osaaminen saadaan parhaalla mahdollisella tavalla näkyville. Yksilövalmentaja on mukana myös oppimisen haasteissa.

MUU HENKILÖSTÖ
SaimaanVirta ry:n muu henkilöstö tekee yhteistyötä tietotekniikan valmennusyksikössä työskentelevän työvalmentajan ja valmennusyksikön valmentautujien kanssa. Muu henkilöstö tukee omalla erityisosaamisellaan valmentautujien oppimista. Lisäksi muu henkilöstö on mukana havainnoimassa osaamista ja kehittämisen kohteita.

Tietotekniikan valmennusyksikkö voi osallistua asiakastöiden tekemiseen tai SaimaanVirta ry:n kehittämishankkeiden toteuttamiseen.

Työhönvalmennusta antaa tietotekniikan valmennusyksikössä ensisijaisesti SaimaanVirta ry:n työvalmennuspäällikkö. Lisäksi esimerkiksi työhönvalmennukseen liittyvien kehittämishankkeiden työntekijät voivat soveltuvin osin osallistua työhönvalmennuksen toteuttamiseen.

Valmentautujien/ohjattavien määrä työyksikössä (min-max)

5 - 18

Referenssit

Into ry/Sovari-vaikutusmittari, https://www.intory.fi/tyopajatoiminta/sovari/

SaimaanVirta ry:n valmentautujilta kerätään Sovari-vaikutusmittarin avulla palautetta valmennustoiminnasta ja sen vaikuttavuudesta. Sovari perustuu anonyymiin nettikyselyyn, jossa etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan asiakkaina olevat nuoret ja aikuiset arvioivat palvelun toteutusta ja muutoksia elämäntaidoissaan. Mittari on maksuton ja sitä ylläpitää Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry (Into ry). Vuonna 2023 Sovari-palautteeseen vastanneista SaimaanVirta ry:n valmentautujista 90 % kertoi kokeneensa sosiaalista vahvistumista työpajajakson aikana. Vuonna 2023 SaimaanVirta ry:n valmentautujat antoivat työpajatoiminnalle arvion 4,3 (asteikko 1-5).

Muuta

Laptuote-säätiö sr:n ja SaimaanVirta ry:n toteuttamassa Osaamisen polut – osaamisen poluilla kohti työelämää -hankkeessa (2023–2025, ESR+) toimintaan sisältyy opinnollistamisen toimenpiteitä. Osaamisen polut -hankkeessa tehdään oppimisympäristöjen tunnistamista SaimaanVirta ry:n työpajaympäristöissä sekä mahdollisuuksien mukaan ulkopuolisissa yrityksissä. Myös Laptuote-säätiössä tehdään opinnollistamiseen liittyviä toimenpiteitä osana hankkeen toteutusta. Lisäksi Osaamisen polut -hankkeessa kehitetään uutta työhönvalmennuksen ohjausmallia.
Osaamisen polut -hankkeen verkkosivu: www.saimaanvirta.fi/hankkeet/osaamisen-polut/

SaimaanVirta ry:n ja LAB-ammattikorkeakoulun toteuttaman ETKATEX Etelä-Karjalan poistotekstiilit kiertoon -hankkeen (EAKR, 2022-2023) projektipäällikkö tekee yhteistyötä myös SaimaanVirta ry:n valmentajien ja valmentautujien kanssa. Yhdessä voidaan kehittää esimerkiksi viestintää tai verkkokaupan toimintaa, että lahjoitettuja tekstiilejä saadaan hyötykäyttöön. ETKATEX-hankkeen verkkosivu: https://saimaanvirta.fi/hankkeet/etkatex/

Kuvat

  • Tietotekniikan valmennusyksikössä valmentautuja voi oman kiinnostuksensa mukaisesti opetella erilaisten media-alan ohjelmien ja koneiden käyttöä.

  • SaimaanVirta ry:n tietotekniikan valmennusyksikkö

  • Tekstiilipainatusta tietotekniikan valmennusyksikössä.

  • SaimaanVirta ry:n tietotekniikan valmennusyksikössä voidaan suunnitella ja tulostaa tarroja. Myös isompien, esimerkiksi ajoneuvotarrojen, tekeminen onnistuu.

  • SaimaanVirta ry:n tietotekniikan valmennusyksikkö suunnitteli ja toteutti hupparin painatukset Parikkalan Teatteriyhdistykselle.

Tutkinnon muodostuminen

Oppimisympäristössä on mahdollista hankkia osaamista rastitetuista tutkinnon osista.

Pakolliset tutkinnon osat

x Media-alalla toimiminen

Audiovisuaalisen viestinnän osaamisala
Mediapalvelujen toteuttaja
Pakolliset tutkinnon osat

x Audiovisuaalisessa tuotannossa toimiminen
x Mediamateriaalien tekeminen

Julkaisutuotannon osaamisala
Mediapalvelujen toteuttaja
Pakolliset tutkinnon osat

x Julkaisutuotannossa toimiminen
x Mediamateriaalien tekeminen

Painoviestinnän osaamisala
Mediapalvelujen toteuttaja
Pakolliset tutkinnon osat

- Painotuotannossa toimiminen

Kuvallisen ilmaisun osaamisala
Kuvallisen ilmaisun toteuttaja
Valinnaiset tutkinnon osat

x Graafisen suunnittelun toteuttaminen
- Kuvataiteen materiaalien ja menetelmien käyttö
x Valokuvatuotannon toteuttaminen
x Rakennetun valokuvan toteuttaminen

Pelituotannon osaamisala
Pelituotannon toteuttaja
Pakolliset tutkinnon osat

x Pelituotannossa toimiminen

Valinnaiset tutkinnon osat

x 2D-grafiikan toteuttaminen
x Animaatiotuotannossa toimiminen
x Animoinnin ja liikegrafiikan toteuttaminen
x Audiovisuaalisessa tuotannossa toimiminen
- Dokumentaarisen tuotannon toteuttaminen
- Elokuva- ja draamatuotannossa toimiminen
- Graafisen muotoilun tuotesuunnittelu
- Graafisen muotoilun tuotteistaminen
x Graafisen suunnittelun toteuttaminen
- Havainnointi ja kuvallisen ilmaisun toteuttaminen
- Havainnosta piirtäminen
x Julkaisugrafiikan toteuttaminen
x Julkaisutuotannossa toimiminen
- Konseptitaiteen toteuttaminen
- Kuvajournalistinen työskentely
- Kuvan rakentaminen
x Kuvankäsittely
- Kuvanveistäminen
- Kuvataiteen materiaalien ja menetelmien käyttö
- Maalaustaiteen toteuttaminen
x Mainos- ja ajoneuvoteippauksen toteuttaminen
- Markkinointikampanjan visuaalinen suunnittelu ja toteuttaminen
x Media-alalla työskentely
x Media-alan 3D-mallintaminen
- Media-alan 3D-tulostaminen
- Media-alan tai kuvallisen ilmaisun ammatinharjoittajana toimiminen
- Media-alan äänituotannossa toimiminen
- Media-alan äänityössä toimiminen
x Mediamateriaalien tekeminen
x Mediamateriaalien tuottaminen markkinointiin
- Mediataiteen toteuttaminen
- Monikameratuotannossa toimiminen
- Painaminen ja tulostaminen
- Painamista edeltävien työvaiheiden toteuttaminen
- Painotuotannossa toimiminen
- Painotuotantolaitteiden huolto
- Painotuotteiden painaminen
x Painotuotteiden tulostaminen
- Painotuotteiden viimeistely
- Pakkaustuotannossa toimiminen
x Pelituotannossa toimiminen
x Pelituotteen tekeminen
- Pienpainotuotteiden viimeistely
x Rakennetun valokuvan toteuttaminen
- Studiovalokuvauksen toteuttaminen
- Taidegrafiikan toteuttaminen
- Tallennetuotannossa työskentely
- Tapahtuma- ja saliäänen tuottaminen
- Tapahtumatekniikan rakentaminen
- Tapahtumatuotannossa toimiminen
- Tehostetuotannossa työskentely
- Teos- tai tuotekokonaisuuden toteuttaminen ja esille asettaminen
- Tila-aikataiteen toteuttaminen
- Valaisutuotannossa toimiminen
- Valokuvaa ja liikkuvaa kuvaa yhdistävän tuotannon toteuttaminen
- Valokuvataiteen toteuttaminen ja esille asettaminen
x Valokuvatuotannon toteuttaminen
- Verkkojulkaisutuotannon toteuttaminen
- Verkkosivuston tekeminen
- Videon esituotannossa toimiminen
- Videon jälkituotannossa toimiminen
- Videotuotannossa toimiminen
- Yhteisötaiteen toteuttaminen
- Huippuosaajana toimiminen
x Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Yrityksessä toimiminen

Tutkinnon osat

Osaamisen arviointi

Perustutkintojen yleiset arviointikriteerit

Henkilö
  • toteuttaa työn ohjeiden mukaisesti
  • toimii yhteistyökykyisesti
  • tarvitsee joissakin tilanteissa lisäohjeita
  • hyödyntää työssä tarvittavaa perustietoa
  • muuttaa toimintaansa saamansa palautteen mukaisesti

Ammattitaitovaatimukset

Ammattitaitovaatimukset voidaan saavuttaa seuraavilta osin (rastitettu):

Media-alalla toimiminen

Media-alan ja kuvallisen ilmaisun toimintaympäristön tunteminen

Henkilö

x tuntee media-alan ja kuvallisen ilmaisun toimintaympäristöjä, yrityksiä ja toimijoita
x tuntee erilaisia media-alaan ja kuvalliseen ilmaisuun liittyviä toimenkuvia ja työtehtäviä
x tuntee mediamateriaalien käyttötarkoituksia
x ymmärtää journalistisen ja markkinointiviestinnän eroja
x tuntee keskeisimpiä viestinnän ilmaisukeinoja sekä yleisiä periaatteita
x tuntee yleisimpien julkaisukanavien vaatimuksia ja mahdollisuuksia
x ymmärtää tilaajalähtöiseen tuotantoprosessiin vaikuttavia tekijöitä

Media-alan ja kuvallisen ilmaisun työtehtävissä toimiminen

Henkilö

x suunnittelee ja valmistaa mediamateriaaleja eri käyttötarkoituksiin
x suunnittelee ja valmistaa digitaalista grafiikkaa
x kuvaa ja käsittelee valokuvia
x tallentaa ja käsittelee videokuvaa ja ääntä
x suunnittelee, toteuttaa ja tulostaa pienimuotoisen painotuotteen
x julkaisee mediamateriaalia verkkojulkaisualustalla tai digitaalisella julkaisualustalla
x julkaisee mediamateriaalia sosiaalisen median kanavilla
x kirjoittaa erilaisiin käyttötarkoituksiin ja julkaisukanaviin soveltuvaa tekstiä
x valitsee ja käyttää tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä, materiaaleja, välineitä ja ohjelmistoja
x hyödyntää soveltuvia ilmaisukeinoja sekä huomioi typografian, sommittelun, väriopin ja kuvakerronnan yleisiä periaatteita
x suunnittelee ajankäyttöään ja noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Audiovisuaalisessa tuotannossa toimiminen

Audiovisuaalisen tuotannon työprosessin tunteminen

Henkilö

x tuntee audiovisuaalisen tuotannon eri vaiheet ja keskeiset työroolit
x ymmärtää audiovisuaalisen tuotannon kaluston ja ohjelmistojen toimintaperiaatteita ja käyttöä
x tuntee audiovisuaalisen kerronnan ja ilmaisun keinoja
x ymmärtää audiovisuaalisen tuotannon suunnittelun ja toteutuksen dokumentteja

Audiovisuaalisessa tuotannossa työskentely

Henkilö

x työskentelee audiovisuaalisen tuotannon eri työrooleissa ja -tehtävissä
x valitsee ja käyttää tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä, materiaaleja, välineitä ja ohjelmistoja
x valmistaa, tallentaa ja käyttää kuva- ja äänimateriaalia
x koostaa audiovisuaalisesta materiaalista kuva- ja äänikerronnallisen kokonaisuuden
x suunnittelee ajankäyttöään ja noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Mediamateriaalien tekeminen

Mediamateriaalien työprosessin tunteminen

Henkilö

x tuntee mediamateriaalien valmistamisen keskeiset työvaiheet
x ymmärtää mediamateriaalien valmistamisessa käytettävän kaluston ja ohjelmistojen keskeiset toimintaperiaatteet
x tuntee sommittelun, värin, kuvakerronnan, valaistuksen sekä typografian viestinnällisiä ja ilmaisullisia keinoja
x ymmärtää mediamateriaalien suunnittelun ja toteutuksen dokumentteja
x tuntee kuvan ja äänen tekniseen julkaisukelpoisuuteen vaikuttavia tekijöitä

Mediamateriaalien valmistaminen ja julkaisu

Henkilö

x suunnittelee ja valmistaa mediamateriaaleja eri käyttötarkoituksiin
x kuvaa järjestelmäkameralla valokuvia ja käsittelee valokuvia
x tallentaa videokuvauksessa kuvaa ja ääntä sekä koostaa videomateriaalista kuva- ja äänikerronnallisen kokonaisuuden
x valmistaa digitaalisia graafisia elementtejä, animoi niitä ja yhdistää grafiikkaa ja typografiaa videomateriaaliin
x julkaisee reaaliaikaisesta videomateriaalia suoratoistopalvelun kautta käyttäen graafisia elementtejä
x valitsee ja käyttää tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä, materiaaleja, välineitä ja ohjelmistoja
x käyttää esteettisesti ja viestinnällisesti tarkoituksenmukaista typografiaa, värejä, kuvia ja sommittelun keinoja
x käyttää alan yleisiä suunnitteludokumentteja työtehtäviensä edellyttämässä laajuudessa huomioiden jakelukanavan vaatimukset
x huomioi kuvan ja äänen teknisen ja ilmaisullisen julkaisukelpoisuuden
x suunnittelee ajankäyttöään ja noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Julkaisutuotannossa toimiminen

Julkaisutuotannon työprosessin tunteminen

Henkilö

x tuntee keskeisimmät digitaalisen julkaisutuotannon käyttötavat, julkaisukanavat ja tuotantoprosessin vaiheet
x tuntee yleisimmät painotuotannon ja tulostuksen käyttötavat sekä tuotantoprosessin vaiheet
x tuntee sommittelun, värin, kuvakerronnan sekä typografian viestinnällisiä ja ilmaisullisia keinoja
x tuntee verkkosivuston käytettävyyteen ja tekniseen toimivuuteen vaikuttavia tekijöitä

Julkaisutuotannossa työskentely

Henkilö

x valmistaa aineiston digitaaliseen ja painettavaan tai tulostettavaan julkaisuun
x tekee ja julkaisee sisältöä verkkosivustolle ja hyödyntää verkkosivujen kuvauskieltä työtehtäviensä edellyttämässä laajuudessa
x valitsee ja käyttää tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä, materiaaleja, välineitä ja ohjelmistoja
x käyttää sommittelun, värin, kuvakerronnan sekä typografian viestinnällisiä ja ilmaisullisia keinoja tarkoituksenmukaisesti
x huomioi tehtävissään tuotannon, tuotteen tai palvelun laatuvaatimukset
x suunnittelee ajankäyttöään ja noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Graafisen suunnittelun toteuttaminen

Graafisen suunnittelun tuotantoprosessin tunteminen

Henkilö

x tuntee graafisen suunnittelun mahdollisuuksia ja käyttötapoja eri medioissa
x tuntee yleisimpiä tuotantoprosesseja ja julkaisukanavia
x tuntee typografian tyylipiirteitä, traditioita ja kehityssuuntia
x tuntee keskeiset tuotantoprosessien vaatimukset, tallennusmuodot ja erilaiset värijärjestelmät
x suunnittelee ajankäyttöä huomioiden alan tuotantoprosessien vaatimukset

Graafisen suunnittelun tuotantoprosessissa työskentely

Henkilö

x työskentelee graafisen suunnittelun tuotantoprosessissa ottaen huomioon tilaajan ja kohderyhmän
x tekee ja esittelee luonnoksia
x toteuttaa käyttöön soveltuvaa kuvamateriaalia
x valitsee ja käyttää graafisen suunnittelun keskeisiä ohjelmia, menetelmiä ja välineitä
x käyttää esteettisesti ja viestinnällisesti tarkoituksenmukaista typografiaa, värejä, kuvia ja sommittelun keinoja
x varmistaa tiedostojen teknisen käyttökelpoisuuden, tallennusmuodot ja värijärjestelmät
x noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Valokuvatuotannon toteuttaminen

Valokuvatuotannon suunnittelu

Henkilö

x tuntee valokuvatuotannon työprosesseja, keskeisiä menetelmiä sekä yleisimpiä julkaisuympäristöjä
x ymmärtää valokuvien yleisimmät käyttötarkoitukset ja tarkentaa toimeksiannon tilaajan kanssa
x tuntee kuvakerronnan, sommittelun ja valaisun ilmaisullisia keinoja
x tekee kuvaussuunnitelman ottaen huomioon kuvausvälineet ja valaisun ilmaisun välineinä

Valokuvatuotannossa työskentely

Henkilö

x valokuvaa, käsittelee, tulostaa ja julkaisee kuvamateriaalia huomioiden kuvien käyttötarkoitukset, kerronnalliset vaatimukset ja julkaisukanavat
x valitsee ja käyttää tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä, materiaaleja, välineitä ja ohjelmistoja
x käyttää kuvausvälineitä tarkoituksenmukaisesti ilmaisun ja kerronnan välineinä
x kalibroi digitaaliseen työnkulkuun liittyvät laitteet ja huomioi värinhallinnan työnkulussa
x huomioi työtehtävissään tekijänoikeudet, sopimukset, kuvaus-­ ja julkaisuluvat sekä ammattieettiset näkökohdat
x suunnittelee ajankäyttöään ja noudattaa sovittuja aikatauluja
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Rakennetun valokuvan toteuttaminen

Rakennetun valokuvan työprosessin tunteminen

Henkilö

x tuntee erilaisia rakennetun valokuvan käyttötarkoituksia
x tuntee kuvakerronnan, sommittelun ja valaisun ilmaisullisia keinoja
x ideoi ja suunnittelee toimeksiannon pohjalta rakennettuja valokuvia sisältävän kokonaisuuden
x tekee aikataulutetun kuvaussuunnitelman ja valitsee tarkoituksenmukaiset työmenetelmät ja kaluston

Rakennetun valokuvan tekeminen

Henkilö

x toteuttaa rakennettuja valokuvia kuvaussuunnitelman mukaisesti
x tekee tarvittavat kuvausjärjestelyt sekä varmistaa kuvaus- ja julkaisuluvat tuotannon toteuttamiseksi
x suunnittelee ja toteuttaa kuvauksien taustat ja asetelmat
x valokuvaa kuvaus- ja valaisukalustoa hyödyntäen studiossa ja muussa kuvauslokaatiossa
x hyödyntää kuvausvälineitä tarkoituksenmukaisesti ilmaisun ja kerronnan välineinä
x ohjaa mallia kuvaustilanteessa
x viimeistelee kuvat kuvankäsittelyohjelmaa käyttäen
x toteuttaa työnkulussa tarvittavan värinhallinnan
x suunnittelee ajankäyttöään ja noudattaa sovittuja aikatauluja
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Pelituotannossa toimiminen

Pelituotannon työprosessin tunteminen

Henkilö

x tunnistaa erityyppisten pelien ja pelialustojen kehityskaaren sekä niiden vaatimukset ja rajoitukset
x määrittelee pelin kohderyhmän
x tekee pelin prototyypistä pelisuunnitelman ottaen huomioon eri lajityypit ja pelimekaniikat
x tekee aikataulutetun työsuunnitelman
x tunnistaa peliprojektien erilaiset työskentelytavat
x suunnittelee pelien sisältöä käytettävissä olevilla ohjelmilla ja toimeksiannon mukaisilla ohjeilla
x etsii tietoa ja ratkaisuja ongelmatilanteisiin

Peliprototyypin tekeminen

Henkilö

x toteuttaa pelistä prototyypin
x valitsee ja käyttää työn suorittamiseen tarkoituksenmukaisia ohjelmia
x soveltaa ohjelmakoodia pelituotteen tarpeisiin ja tuottaa yksinkertaista ohjelmakoodia
x käyttää visuaalisen suunnittelun keskeisiä ilmaisukeinoja
x muotoilee sisällön tarkoituksenmukaiseksi ja kohderyhmälle soveltuvaksi
x käyttää audiovisuaalista materiaalia pelituotannon tarpeisiin
x huomioi pelituotteen keskeiset laatukriteerit
x viestii ja kommunikoi englannin kielellä
x noudattaa työsuunnitelmaa ja tuotannon aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin, arkistoinnin ja varmuuskopioinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

2D-grafiikan toteuttaminen

2D-grafiikan suunnitteleminen

Henkilö

x tunnistaa 2D-grafiikan työprosessin eri vaiheet ja ymmärtää sen etenemisen
x tuntee sommittelun, värin, kuvakerronnan sekä typografian viestinnällisiä ja ilmaisullisia keinoja
x suunnittelee ja tekee luonnoksia tai soveltaa työssään muiden tekemiä suunnitelmia
x tunnistaa erilaisia 2D-grafiikan käyttökohteita ja julkaisuympäristöjä

2D-grafiikan tekeminen ja julkaiseminen

Henkilö

x tekee suunnitelmien pohjalta 2D-grafiikkaa bittikartta- ja vektorigrafiikan periaatteita hyödyntäen
x valitsee ja käyttää tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä, välineitä ja ohjelmistoja
x käyttää sommittelun, värin, kuvakerronnan sekä typografian viestinnällisiä ja ilmaisullisia keinoja tarkoituksenmukaisesti
x huomioi tehtävissään tuotannon, -tuotteen tai -palvelun laatuvaatimukset ja julkaisukelpoisuuden
x suunnittelee ajankäyttöään ja noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Animaatiotuotannossa toimiminen

Animaatiotuotannon työprosessin tunteminen

Henkilö

x ymmärtää ja tuntee animaation perusperiaatteita
x tuntee animaatiotuotannon keskeiset työvaiheet ja ymmärtää tuotantoprosessin etenemisen
x tuntee animaatiotuotannon keskeiset työroolit ja tehtävät
x tuntee animaatiotuotannon suunnittelun ja toteutuksen dokumentteja

Animaatiotuotannossa työskentely

Henkilö

x työskentelee animaatiotuotannossa ja tekee animaatioita suunnitelman mukaisesti
x valitsee ja käyttää tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä, materiaaleja, välineitä ja ohjelmistoja
x käyttää animaatiotuotannon suunnittelun ja toteutuksen dokumentteja
x animoi objekteja sekä työstää ja testaa animoituja liikkeitä
x hyödyntää tarkoituksenmukaisesti ääni-ilmaisun mahdollisuuksia
x huomioi tuottamansa työn eri käyttötarkoitukset ja julkaisukanavat
x optimoi työprosessin teknisiä vaiheita
x suunnittelee ajankäyttöään ja noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Animoinnin ja liikegrafiikan toteuttaminen

Animoinnin ja liikegrafiikan työprosessin tunteminen

Henkilö

x suunnittelee, kuvakäsikirjoittaa ja esivisualisoi toteutuksen tai käyttää ja soveltaa työssään muiden tekemiä suunnitelmia
x ymmärtää animaation perusperiaatteita ja teknisiä vaatimuksia
x tunnistaa animaation ja liikegrafiikan työnkuvat sekä työprosessin eri vaiheet ja etenemisen
x laatii käsikirjoitukseen pohjautuvan, aikataulutetun työsuunnitelman
x esittelee suunnitelmansa tilaajalle ja mahdolliselle muulle tuotannon työryhmälle

Animoinnin ja liikegrafiikan tekeminen

Henkilö

x tekee animaatiota ja liikegrafiikkaa
x valitsee ja käyttää työhönsä sopivia työmenetelmiä, työvälineitä, materiaaleja ja ohjelmistoja
x työstää ja testaa animoituja liikkeitä
x käyttää erilaisia animointitapoja ja -tekniikoita työnsä edellyttämässä laajuudessa
x käyttää animoinnissaan animaation yleisiä lainalaisuuksia
x käyttää ääni-ilmaisun mahdollisuuksia animaation ja liikegrafiikan toteutuksessa
x suunnittelee ajankäyttöään ja noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Julkaisugrafiikan toteuttaminen

Julkaisugrafiikan suunnitteleminen

Henkilö

x suunnittelee kohderyhmälle soveltuvia viestintätuotteita huomioiden tilaajan tarpeet ja toiveet
x suunnittelee ja aikatauluttaa työnsä huomioiden julkaisu-, paino- tai tulostusmenetelmän, -materiaalin ja mahdollisen jälkikäsittelyn asettamia vaatimuksia
x huomioi työprosessissa seuraavien työvaiheiden erityisvaatimuksia
x suunnittelee viestintätuotteisiin värit, sommittelun sekä typografian
x laatii ja esittelee tilaajalle vaihtoehtoisia visuaalisia luonnoksia

Julkaisugrafiikan tekeminen ja julkaiseminen

Henkilö

x tekee suunnitelmien pohjalta julkaisugrafiikkaa
x valmistaa julkaisu-, tulostus- ja painoaineistoja
x muotoilee viestin tarkoituksenmukaiseksi ja kohderyhmälle soveltuvaksi
x kirjoittaa sujuvaa, oikeakielistä tekstiä
x käyttää soveltuvia visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ilmaisukeinoja
x käyttää alan keskeisiä ohjelmia, välineitä ja -menetelmiä
x käyttää soveltuvia tiedostomuotoja ja värijärjestelmiä eri tuotantoprosesseissa
x huomioi tehtävissään tuotannon, tuotteen tai palvelun laatuvaatimukset
x suunnittelee ajankäyttöään ja noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Kuvankäsittely

Kuvankäsittelyn työprosessin tunteminen

Henkilö

x tunnistaa kuvankäsittelyohjelmia ja tutustuu erilaisiin julkaisukanaviin
x ymmärtää kuvankäsittelyn työnkulut erityyppisille kuville
x tuntee kuvankäsittelyn ilmaisukeinoja ja erilaisia teknisiä ratkaisuja

Kuvankäsittelyn toteuttaminen

Henkilö

x käsittelee kuvia kuvankäsittelyohjelmilla erilaisiin käyttötarkoituksiin ja julkaisukanaviin
x toteuttaa kuvankäsittelyn työnkulut erityyppisille kuville
x käyttää tarkoituksenmukaisia ilmaisullisia ja teknisiä ratkaisuja
x huomioi ilmaisukeinojen valinnassa kuvan tarkoituksen, kontekstin, asiayhteyden ja julkaisuympäristön
x huomioi kuvien käyttötarkoituksen ja julkaisukanavan tekniset vaatimukset
x toteuttaa kuvankäsittelyn työnkulkuja erilaisiin kuvatyyppeihin
x käyttää tarkoituksenmukaisia digitaalisen kuvankäsittelyn työmenetelmiä
x huomioi värinhallinnan digitaalisessa työnkulussa
x toimii ja kommunikoi yhteistyökumppaneiden kanssa tilanteen edellyttämällä tavalla
x noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Mainos- ja ajoneuvoteippauksen toteuttaminen

Mainos- ja ajoneuvoteippauksen työprosessin tunteminen

Henkilö

x ymmärtää mainos- ja ajoneuvoteippauksen keskeiset työvaiheet ja työnkulun etenemisen
x tuntee mainos- ja ajoneuvoteippauksen yleisimmät työmenetelmät, -välineet ja materiaalit
x tuntee esivalmistelutapoja erilaisille asennuspinnoille
x tietää keskeisimmät mainos- ja ajoneuvoteippauksen aineistoja koskevat vaatimukset

Mainos- ja ajoneuvoteippauksen tekeminen

Henkilö

x suunnittelee ja valmistaa aineistoja mainos- ja ajoneuvoteippauksiin
x tekee laatimiensa työsuunnitelmien mukaisia mainos- ja ajoneuvoteippauksia
x tarkastaa aineistojen kelpoisuuden ja valmistaa tarvittaessa teipattavat aineistot
x valitsee ja käyttää tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä, materiaaleja ja välineitä huomioiden asennusympäristön olosuhteet
x tekee asennuspinnoille tarvittavat esivalmistelut
x asentaa teippaukset ohjeiden mukaan
x noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Media-alalla työskentely

Media-alan työprosessin tunteminen

Henkilö

x tunnistaa media-alan tuotannon prosessin eri vaiheet ja hahmottaa työnsä osana laajempaa media-alan työkokonaisuutta
x tuntee työtehtävissään tarvittavat keskeisimmät laitteet ja sovellukset
x tuntee tilaajalähtöiseen tuotantoprosessiin vaikuttavia tekijöitä ja laatuvaatimuksia

Media-alan työprosessissa toimiminen

Henkilö

x työskentelee media-alan osaamista edellyttävissä tehtävissä
x käyttää alan aineistoja, materiaaleja ja dokumentteja työtehtäviensä edellyttämässä laajuudessa
x valitsee ja käyttää tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä, välineitä ja ohjelmistoja
x huomioi tehtävissään tuotannon, tuotteen tai palvelun laatuvaatimukset
x noudattaa työkokonaisuuden tai tuotantoprosessin aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Media-alan 3D-mallintaminen

3D-mallintamisen suunnittelu

Henkilö

x tuntee erilaisia 3D-mallinnuksen käyttökohteita
x tuntee 3D-mallinnuksen työprosessin eri vaiheet ja työskentelyn etenemisen
x suunnittelee ja esivisualisoi työtään tai käyttää ja soveltaa työssään muiden tekemiä suunnitelmia

3D-mallintaminen ja mallinnuksen julkaiseminen

Henkilö

x tekee 3D-mallinnuksia keskeisiä perustekniikoita käyttäen
x teksturoi, valaisee ja renderöi tekemiään mallinnuksia
x käyttää keskeisiä 3D-mallinnuksen tiedostomuotoja
x julkaisee 3D-mallinnuksia huomioiden niiden käyttötarkoitukset, kerronnalliset vaatimukset ja julkaisukanavat
x suunnittelee ajankäyttöään ja noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Mediamateriaalien tuottaminen markkinointiin

Mediamateriaalien suunnittelu markkinointiin

Henkilö

x tuntee markkinoinnin keskeisiä käsitteitä sekä markkinointikanavia ja niiden toimintaperiaatteita
x tunnistaa työnsä osana laajempaa markkinointikokonaisuutta
x tunnistaa digitaalisen markkinoinnin seurannan mittaustapoja ja hyödyntää saatua tietoa
x tuntee tekstin, kuvan, grafiikan ja videon hyödyntämismahdollisuuksia markkinoinnissa
x huomioi mediamateriaalin suunnittelussa kohderyhmän, tilaajan markkinointistrategian ja julkaisukanavan vaatimukset

Mediamateriaalien toteuttaminen markkinointiin

Henkilö

x valmistaa mediamateriaalia markkinointiin kohderyhmä ja tilaajan vaatimukset huomioiden
x valitsee ja käyttää tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä, materiaaleja, välineitä ja ohjelmistoja
x käyttää markkinoinnissa tarkoituksenmukaisia sosiaalisen median työkaluja ja menetelmiä
x noudattaa tilaajan graafista ohjeistoa
x kirjoittaa lyhyitä tekstejä ja tuottaa visuaalista materiaalia markkinoinnin tarkoituksiin
x suunnittelee ajankäyttöään ja noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Painotuotteiden tulostaminen

Painotuotteiden tulostamisen työprosessin tunteminen

Henkilö

x tuntee painotuotteiden tulostamisen työvaiheet
x tunnistaa tulostuskelpoiset aineistot ja tiedostomuodot
x tuntee yleisimpien materiaalien ja menetelmien vaikutuksen tuotteen lopputulokseen

Painotuotteiden tulostamisen toteuttaminen

Henkilö

x tarkistaa tulostusaineistot ja tekee tarvittaessa korjauksia niihin
x tekee tulostimelle tarvittavat asetukset
x tulostaa erilaisille materiaaleille ohjeiden mukaan
x viimeistelee tulostamansa työn ja varmistaa sen laadun
x tekee yleisimpiä ylläpitohuoltoja tulostimille sekä tunnistaa ja ratkaisee yleisimpiä häiriö- ja vikatilanteita
x noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Pelituotteen tekeminen

Pelituotteen suunnittelu

Henkilö

x tunnistaa tuotantoprosessin eri vaiheet, työroolit ja etenemisen konseptoinnista julkaisuun
x tekee aikataulutetun työsuunnitelman
x tunnistaa pelien keskeiset ansaintalogiikat
x huomioi suunnittelussa kohderyhmän, toimeksiantajan tarpeet ja toiveet, aikataulun, julkaisualustan vaatimukset sekä kustannustekijät

Pelituotteen toteuttaminen

Henkilö

x tekee toimivan ja julkaisukelpoisen pelituotteen yhdessä työryhmän kanssa
x toimii useammassa eri työroolissa tai tehtävässä osana pelituotannon työryhmää
x käyttää sisällön tuottamisessa ja koostamisessa tarkoituksenmukaisia työvälineitä ja ohjelmistoja
x käyttää ja soveltaa audiovisuaalisen suunnittelun ja viestinnän keskeisiä ilmaisukeinoja
x testaa pelin toimivuutta ja korjaa mahdolliset virhetoiminnot
x julkaisee pelituotteen ja tuottaa julkaisemiseen vaadittavia mediamateriaaleja
x viestii ja kommunikoi englannin kielellä
x suunnittelee ajankäyttöään ja noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään
x työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannusten muodostumiseen
x toimii työryhmän jäsenenä, kommunikoi käyttäen ammattisanastoa ja perustelee ratkaisujaan
x tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin, arkistoinnin ja varmuuskopioinnin
x kuvailee työnsä keskeiset vaiheet ja kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan

Säädösten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja
x noudattaa työtehtäviinsä vaikuttavaa lainsäädäntöä ja alan eettisiä ohjeistoja
x huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita
x ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista
x huomioi työskentelyssään tietoturvallisuuden

Ilmastovastuullinen toiminta

Ilmastonmuutoksen lähtökohtien selvittäminen

Henkilö

x ymmärtää ilmastomuutoksen ilmiönä ja ihmisen toiminnan vaikutuksen siihen sekä ratkaisujen tarpeen
x tunnistaa suomalaisen toimintaympäristön erityispiirteitä ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen
x tunnistaa keskeisiä ilmastonmuutokseen vaikuttavia tekijöitä omalla alallaan
x tunnistaa vaikutusmahdollisuuksia ilmastomuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen omassa työtehtävässään.

Ilmastonmuutoksen vaikutusten ja ratkaisujen esittäminen

Henkilö

x selvittää oman työnsä, työyhteisönsä toiminnan, tuotteen tai palvelun ilmastovaikutuksia
x pohtii käytännön ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään tai siihen sopeutumiseen toimialallaan
x arvioi ja vertailee pohtimiensa ilmastoratkaisujen toteuttamiskelpoisuutta ja taloudellisuutta
x ehdottaa käytännössä toteuttavissa olevia perusteltuja ratkaisuja työnsä tai työyhteisönsä toiminnan, tuotteen tai palvelun kehittämiseen ilmastovaikutusten vähentämiseksi

Ilmastovastuullisen toiminnan vahvistaminen

Henkilö

x viestii ehdottamistaan ilmastoratkaisuista työyhteisössään
x osallistuu toimintaan, jolla kehitetään ilmastotietoisuutta ja -asioita työyhteisössä
x kannustaa omalla toiminnaltaan muita ilmastovastuuseen