PAIKKOkäyttäjiä on entistä enemmän. Jokainen uusi käyttäjä tarkoittaa uutta oppimisympäristön tunnistamista, yhtä tai useampaa. Lähes kaikilla käynneillä toistuvat samat teemat, jotka oppii nopeasti havaitsemaan.
1. Yleiskuvaukset
PAIKKOtyöversiossa esitetään oppimisympäristöä koskevia yleisiä kysymyksiä. Niiden avulla kuvataan ympäristöä yleisesti ja annetaan kuva sen toiminnasta, lisäksi kerrotaan niistä tehtävistä, joiden avulla tutkintojen perusteiden sisällöt toteutuvat. Kuvausten laatu on parantunut sitä mukaa, mun niiden merkitys on selvinnyt käyttäjille ja meille itsellemme. Tavoitteena on kuvata toiminnan erityislaatua, sitä, mikä juuri tälle työpaikalle on ominaista suhteessa oppimiseen ja valmentamiseen.
2. Ammatillinen perusosaaminen
Työvalmennuksessa syntyy useimmiten ammatillista perusosaamista. Se on yleensä kuvattu tutkintojen pakollisissa tutkinnon osissa, jotka kuitenkin usein jäävät ilman tunnistamismerkintöjä. Jostain syystä on helpompaa merkitä toteutuvaksi erikoistuvia, valinnaisia sisältöjä – jotka kuitenkin perustuvat tunnistamatta jääneeseen perusosaamiseen.
Kysymys on taatusti käsitteellinen – ammatin peruslähtökohtien konkreettinen, ymmärrettävä kuvaaminen on hankalaa, jolloin perusasioissa käsitteet ovat hyvin yleisellä tasolla. Niitä ei sitten kaikessa touhussa tunnisteta ja perusasiat jäävät helposti ilmaan. Tähän tarvitaan usein ulkopuolista asiantuntijaa.
3. Käsitteiden monimutkaistaminen
Usein käy myös niin, että asioita mietitään liian vaikeasti ja monimutkaisesti. Yksi ongelmallisista käsitteistä on asiakas, joka näiden tutkintojen kyseessä ollen on kuka tahansa, jonka puolesta asioita tehdään. Palveltavat asiakkaat voivat vallan hyvin olla työkavereita, jotka eivät osallistu juuri tähän tiettyyn työhön. Käsitteellinen epäselvyys johtaa siihen, että oppimismahdollisuuksia tunnistetaan varovasti eikä luoteta omaan tekemiseen.
4. ”tämä ei toteudu kaikkien kohdalla”
Sitä ei siis voida tunnistaa. Ei, kun nyt tunnistamme kaikki ne mahdollisuudet, joita toimintaympäristö tarjoaa. Kaikkien asioiden ei tarvitse toteutua jokaisen valmentautujan kohdalla, riittää, kun erilaisten tehtävien toteuttaminen on ympäristössä mahdollista. Oppimisympäristön tarkoitus on tarjota erilaisia tehtäviä ja mahdollisuuksia erilaisille valmentautujille – ja niin ne juuri tekevät. Tuskin koskaan kukaan toteuttaa kaikkia niitä asioita, jotka työyksikössä on mahdollisuus kokeilla.
5. Liian lähelle ei näe tarkasti
Oma toiminta on monelle valmentajalle liian lähellä, jotta olisi mahdollista havaita kaikkein arkipäiväisimpiä sisältöjä. Useimmiten tunnistamatta jäävät ne kaikista tutuimmat asiat, joita ei ikäänkuin pidetä minään. Siksi on hyvin tärkeää, että oppimisympäristön tunnistamiseen osallistuu aina ulkopuolinen asiantuntija. Hänen tehtävänsä on nähdä se jokapäiväinen rutiini, johon työpaikalla oppiminen perustuu ja josta ammattitaidon perusta syntyy. Pitää muistaa, että ammatillisten perustutkintojen ammattitaitovaatimukset ovat niitä jokapäiväisiin työtehtäviin liittyviä osaamisalueita, joista kunkin alan perustyö koostuu.
6. Tunnistaminen kannattaa aina
Niinkin on käynyt. Joskus käy niin, ettei toiminta yllä ammatillisuuden kriteereihin saakka, vaikka ammatillisten perustutkintojen vaatima taso ei olekaan rakettitiedettä. Silloin tunnistamisraporttia ei voida kirjoittaa eikä julkaista – mutta toimintaa voidaan aina kehittää. Nythän tiedetään, millaisia puutteita toiminnassa on verrattuna asetettuihin arviointikriteereihin. Oppimisympäristön tunnistamisesta on siis hyötyä, vaikka sen tulos ei olisikaan toivottu!
Kaikessa tavoitteellisessa valmennustoiminnassa voidaan tunnistaa toteutuvaksi Ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen ja/tai Yhteisten tutkinnon osien sisältöjä. Ne ovat useimmiten valmennustoiminnan perusasioita, työelämän toimintaan, tavoitteiden asettamiseen, sosiaaliseen vahvistumiseen ja arjen hallintaan liittyviä kokonaisuuksia, jotka toteutuvat lähes kaikessa valmennuksessa. Erityisesti yhteiset tutkinnon osat ovat ”kovaa valuuttaa” ammatillisen koulutuksen henkilökohtaistamisessa, koska niiden toiminnallinen toteuttaminen koulutuksessa on hankalaa. Oppimisympäristöjen tunnistaminen siis kannattaa aina!