Otteita lapsistrategiasta: Miksi tarvitaan PAIKKOa?

Suomen Valtioneuvoston julkaisu Edellytykset kasvuun, oppimiseen ja osallisuuteen kaikille valottaa suomalaisen yhteiskunnan perusasiaa, suhtautumista lapsiin ja nuoriin. Paneuduin erityisesti oppimisen edellytyksiin yhteiskunnassamme ja pohdin samalla, mikä on osaamisen tunnistamisen paikka ja tarve yhteiskuntakelpoiseksi kasvamisen prosessissa. Lainaukset ovat em. julkaisusta.

Työpajan perusnuori?

”Nuorten edellytetään nykyisin osaavan toimia rationaalisesti ja itsenäisesti jo varhaisella iällä. Viimeaikaisena esimerkkinä liiallisestakin uskosta nuorten itseohjautuvuuteen on ammatillisen koulutuksen uudistus. Samaan aikaan nähdään huomattavan osan nuorista jäävän työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle. Näihin nuoriin kohdistetaan yhä enemmän erilaisia aktivointitoimenpiteitä. Usein he kuitenkin jäävät pyörimään tukijärjestelmän rattaisiin ilman, että aktivointi johtaa heidän integroitumiseensa yhteiskuntaan.”

Tässähän se on kuvattu, työpajanuorten perusproblematiikka. Edellytetään enemmän kuin on mahdollista saavuttaa ja ilman apua pudotaan sen normaaliksi katsotun kehityksen kelkasta. Vaikeudet alkavat ensimmäisestä yhteisvalinnasta, joka tehdään kaveruuden perusteella. Koska omaa osaamista tai mielenkiinnon kohteita ei tietoisesti ole mietitty eikä niitä tunnisteta, valinta on täysin sattumanvarainen. Ja, niinpä niin, sisältää aina sen putoamisen riskin.

Ongelmavyyhdin synty

Syitä putoamiseen on monia, mutta kypsymättömyys ja etäisyys opettajiin on usein yksi osa pudokkuuteen johtavista syistä. Olen usein pohtinut, miksi me usein koulutuksensa keskeyttäneiden tilannetta pohtiessamme pyrimme löytämään kaikki mahdolliset syyt keskeyttämiseen. Eikö riitä, että tunnistamme riskit – ja pyrimme ennaltaehkäisevästi vaikuttamaan niistä tärkeimpiin. Emme me korjaavassakaan työssä pysty ratkaisemaan kaikkia ongelmia kerralla, riittää kun ratkaisemme ne merkittävimmät. Minusta tuntuu, että mietimme aina, että koska emme voi auttaa kaikkia, on jotenkin parasta olla sitten auttamatta ketään. Ainakaan niin, että sillä olisi jotain vaikutusta. En ymmärrä tätä lähestymistapaa.

”Nuoren valitsema koulutusura ei läheskään aina toteudu ongelmitta. Opintojen keskeytyminen on etenkin ammatillisessa koulutuksessa yleistä. Varhaisaikuisista vailla toisen asteen tutkintoa on lähes viidennes (18 % kaikista, 21 % miehistä ja 15 % naisista 20–24-vuotiaista). Pitkittäistutkimukset osoittavat, että ammatillisen koulutuksen puuttuminen on keskeisimpiä riskitekijöitä elämäpolun häiriöille. Ammattiin valmistavan opiskelun tukeminen ja lapsuuden loppuvaiheessa olevien kehityksen ymmärtäminen edistävät opintojen loppuun saattamista. Tutkintotodistus on muodollisena dokumenttina edelleen tärkeä työtä haettaessa, mutta sillä on suuri merkitys myös itsetunnon kannalta.”

Tällaisen nuoren itsetunnon kolhiutuminen alkaa usein jo varhaiskasvatuksessa, jatkuu peruskoulussa ja on tehnyt ammatillisen koulutuksen hankkimisen erittäin haastavaksi siihen mennessä, kun sinne hakeudutaan. Keskeyttämisen syyt eivät ole yksittäisiä. Ne kasautuvat. Epäkypsä nuori, heikko itsetunto ja puuttuva perheen tuki riittävät koulutuksen keskeyttämiseen. Usein kyse ei ole yksittäisestä tapahtumasta.

”Siirtyminen asumaan ja opiskelemaan kodin ulkopuolelle on tässä ikävaiheessa vielä monelle nuorelle liian vaativa kehitystehtävä”

”Kaikilla ei ole tähän myöskään taloudellisia mahdollisuuksia”

Oppimisvaikeudet

Lisäksi samaan vyyhteen liittyvät usein oppimisvaikeudet. Jokainen ymmärtää, etteivät ne ole omiaan vahvistamaan itsetuntoa ja että ne ovat toisaalta omiaan vaikeuttamaan koulutuspolkua sen verran, että sen keskeyttäminen tulee ymmärrettäväksi. Tukea oppimisvaikeuksiin ei yleensä saa silloin, kun kokee sitä itse tarvitsevansa.

”Oppimisvaikeuksien kielteiset seurannaisvaikutukset ovat selvät.”

”Oppimisvaikeudet ovat riski oppilaan psyykkiselle hyvinvoinnille ja turvalliselle tulevaisuudelle. Lapsena todetuilla oppimisen vaikeuksilla lukemisessa ja matematiikassa on vahva yhteys aikuisiän psykiatriseen oireiluun, kouluttautumiseen ja työllistymiseen.”

”Varhaiset kielelliset vaikeudet myös alentavat myöhempään itsesäätelykykyä. Itsesäätelykyvyllä puolestaan on yhteys sosiaalisten taitojen kehittymiseen sekä siihen, miten oppimistilanteissa viriävät tunteet vaikuttavat suoriutumiseen”

Ongelmat ilmenevät useimmiten poissaoloina – ja nehän ovat omiaan vain syventämään ongelmia. Siitä on hyvin lyhyt matka lopulliseen ”suksien ristiin menemiseen” ja koulusta pois jättäytymiseen. Se johtaa useimmiten pysyvään traumaan, joka lisää hyvin monien sosiaalisten riskien toteutumisen todennäköisyyttä päihteidenkäytöstä työttömyyden kautta mielenterveysongelmiin.

Ratkaisuja etsimässä

Miten näihin ongelmiin voidaan etsiä ratkaisua, kun ongelmat tuntuvat vain syvenevän? Pitäisikö meidän keskittyä miettimään joitain todennäköisimpiä kausaalisia ketjuja koulutuksen keskeyttämisen osalta ja keskittyä niihin. Sen sijaan me tutkimme intensiivisesti kaikkia mahdollisia syitä ja niiden osuuksia kouluttamattomien kohortissa. Ongelmat me olemme jo moneen kertaan havainneet, tutkineet, dokumentoineet ja arvioineet niiden merkityksen. Kuinka pystymme siirtymään ratkaisuihin?

”Toisen asteen koulutuksessa tulee luoda ennakoiva tukijärjestelmä opintojen alusta saakka eikä vasta ongelmien ilmetessä.”

Lisäksi tässäkin selvityksessä mainittua tiedonkulkua peruskoulusta toiselle asteelle tulisi todellakin lisätä. Peruskoulussa tunnistetut riskit eivät yhteisvalinnassa häviä.

Toisaalta ongelmakeskeinen tukeminen saattaa syventää jo olemassa olevaa itsetunto-ongelmaa. Positiivinen palaute kehittävän sijaan saattaisi helpottaa tilannetta. Tämänkin raportin mukaan taide- ja taitoaineet ja niiden lisääminen saattaisi helpottaa tilannetta. Monet koulumenestykseltään heikot, etenkin pojat, voivat osoittaa käytännön työssä sellaista osaamista, jota heillä ei odoteta olevan. Siksi toiminnallisuus ja käytännön taitojen arvostaminen teoreettisen osaamisen rinnalla voisi auttaa monia.

Usein on myös niin, että katsomme ongelmaa vain yhdestä suunnasta. Kun puhutaan ennaltaehkäisystä, katse kääntyy automaattisesti varhaiskasvatukseen (joka joidenkin mielestä pitäisi olla pakollista jo kolmevuotiaana) ja alakouluun

”Tukea oppimisvaikeuksiin saadaan melko hyvin 1–2 luokilla. Sen jälkeen tuki vähenee radikaalisesti.”

Tuen tarve kasvaa radikaalisti siinä vaiheessa, kun itseohjautuvuuden vaatimukset kasvavat. Siksi tuntuu, että aloitamme kehittämistyön keskeyttämisproblematiikan osalta osittain väärästä päästä. Raportissa todetaan näin:

Opetussektorin kehittämisrahoitus kohdentuu pääosin varhaiskasvatuksen ja opetuksen järjestäjille. Rahoituksen mallit eivät mahdollista sellaista tutkimusta hyödyntävää kehittämistyötä, jota oppimisvaikeuksien tunnistamiseen ja niiden poistamiseen tähtäävä kehittämistyö edellyttää.”

PAIKKO osana ratkaisua

Oman kokemukseni mukaan oppimisvaikeuksia ei voi poistaa, mutta niiden kanssa voi oppia elämään – ja voi jopa suorittaa opintonsa loppuun niistä huolimatta. Itse lasken kirjaimia, tunnistan riskisanoja ja kiinnitän niihin kirjoittaessani enemmän huomiota ja ja… Selviytymiskeinoja on, aina. Niiden kehittämiseen tarvitaan hyvä itsetunto, hoksottimia sekä usein lähiympäristön tuen. Positiivinen palaute auttaa, aina.

PAIKKOjärjestelmän avulla havainnoidaan ja dokumentoidaan ammatillista osaamista sellaisissa valmennusympäristöissä, joissa oppimisvaikeudet ja koulutuksen keskeyttämiset ovat tavallisia. Osaamistodistuksessa annettu tutkintojen perusteiden mukainen positiivinen palaute vahvistaa itsetuntoa ja kertoo sen saajalle, etteivät tutkintotavoitteet ole (nuoren sanoin) ”totaalista hepreaa”.

Valtioneuvoston julkaisussa tuodaan esille juuri niitä asioita ja suositellaan myös sellaisia ratkaisuja, joita 10 vuotta työpajatoiminnan kehittämistä on opettanut näkemään. Mikään ratkaisu ei auta kaikkia ilman ammatillista koulutusta jääviä. Miksi emme auttaisi niitä, joilla on ollut onnea päästä valmennukseen tunnistettuihin oppimisympäristöihin. Ja joilla siten on mahdollisuus saada osaamisestaan PAIKKOtodistus. Ilman sarvia ja hampaita – sinä osaat!