PAIKKOtarinat keittiöpajalta…

Arska

Arska on koulutukseltaan keittiömestari. Hän on työskennellyt monissa Suomen parhaissa ravintoloissa kokkina ja mestarina. Työuraa hän teki 30 vuotta. Viimeisin työmaikka oli kesäravintola eräässä Suomen rannikkokaupungissa. Omistaja ilmoitti kesän loputtua, että hänellä ei ole rahaa maksaa palkkoja ja laita ovi lukkoon, kun lähdet. Arska pakkasi jääkiekkovarustekassin täyteen baarista erilaisia viinoja ja poistui yöhön. Hän otti palkkansa juomana. Siitä alkoi helvetin moinen ralli, jota kesti lähes kaksikymmentä vuotta. Välillä Arska oli niin huonossa jamassa, ettei sisällä kestänyt mikään muu kuin koskenkorva. Kirkasta oli saatava joka päivä, vaikka asuttiin veneen alla.

Sitten Arska pääsi kaverin nurkkiin asumaan ja raitistui. Välillä repsahteli taas viinaan mutta juomarännit olivat vaan korkeintaan neljää päivää. Hän sai asunnon.
Sitten Arskan piti saada vielä elämäänsä rytmiä. Hän tuli meille keittiöpajalle, kuntouttavaan työtoimintaan. Arska ilmoitti jo alussa, ettei aio enää koskaan lähteä ravintoloihin töihin. Ravintolatöissä hän uskoi juomisensa alkavan taas, eikä uskaltaisi ottaa sitä riskiä.
Arska kävi tunnollisesti sovittuina päivinä pajalla ja alkukangertelujen jälkeen hänestä kuoriutui hyvin vastuuntuntoinen ja tunnollinen työntekijä. Hänelle oli helppo kirjoittaa osaamistodistus tunnistetuista osaamisistaan, niin ammattitaidon kuin työelämäntaitojensa palautumisesta.
Tämän osaamistodistuksen kanssa Arska, yli 60-vuotias reipas mies, haki suntion paikkaa eräästä seurakunnasta. Hänet valittiin työhön, koulutettiin suntioksi ja hän työskentelee edelleen kyseisessä seurakunnassa, hyvin tyytyväisenä.

Reino

Reino on 45-vuotias pitkäaikaistyötön. Hän on juonut ja päihteinä käyttänyt koko maallisen omaisuutensa varmaan kahteen tai kolmeen kertaan.
Kouluja Reino kävi nuorena sen verran mihin rahkeet riittivät. Hän kouluttautui peruskoulun jälkeen leipuriksi ja pääsi töihin. Sitten päihteet alkoivat miestä viedä. Juotiin työpaikka alta pois ja juotiin vaimo pois elämästä. Velkaannuttiin pahasti. Nyt on oltu ulosoton kynsissä lähes 10 vuotta.
Reino elää työmarkkina- ja toimeentulotuen avulla asuen vuokra-asunnossa. Koulutodistuksia Reinolla ei ole tallessa. Hän ei ole saanut positiivista palautetta elämässään työttömyyden vuosinaan. jos hän on ottanut jonkin hanttihomman vastaan, on se useimmiten päättynyt päihteiden käytöstä johtuvaan myöhästelyyn ja poissaoloihin.
Keittiöpajalla Reino on työskennellyt kolme vuotta. Hommat aloitettiin yksinkertaisista ruuanvalmistukseen liittyvistä asioista kuten kahvin keitosta ja tiskaamisesta.
Vähitellen siirryttiin vaativampiin tehtäviin kuten erilaisiin leikkaustapoihin ja kypsennysmenetelmiin. Kaikkien eri työtehtävien opettelussa on Reinolle syntynyt osaamista, joka meidän ohjaajien on helppo tunnistaa ja sitä kautta myös tunnustaa, todistuksen muodossa.
Pajalla kolmena päivänä viikossa työskentely on antanut Reinon elämälle ryhtiä ja syytä poistua kotoa.
Työelämätaitojen opettelu on tehnyt Reinosta täsmällisen ja ahkeran kaverin, joka ei enää pelkää ottaa mitään hommaa vastaan. Nyt Reinolla on todistus, joka kertoo mitä hän osaa tehdä. Tässä osaamistodistuksessa ei mainita hänen puutteitaan eikä vajavaisia kykyjä. Mainitaan vain asiat, jotka Reino osaa tehdä. Ja mikä tärkeintä, tämä todistus on tallessa.