PAIKKO koulutukset uudistuvat

PAIKKOjärjestelmä on kehittynyt melkoisesti viime vuosina. 2019 käyttöön otetun selainpohjaisen osaamistodistustyökalun jälkeen käyttöön on otettu käyttäjärekisteri, uutiskirjeväline, ruotsinkieliset sisällöt, selainpohjainen raporttipohja ja järjestelmän ensimmäinen ammattitutkinto. Koko tämän ajan koulutuksemme ovat pysyneet lähes ennallaan. Syksyllä kaikki on toisin. Olemme uudistaneet koulutuksiamme uuden järjestelmän mukaisiksi. Toivomme niiden nyt palvelevan käyttäjiämme entistäkin paremmin ja helpottavan järjestelmän käyttöä entisestään. Syksyn koulutuskalenteri Peruskoulutukset – uuden […]

PAIKKOjärjestelmä uudistuu 20.2.

Yli 10 vuoden ajan uskollisesti palvelleet oppimisympäristöjen tunnistamisessa käytössä olleet työversio-tiedostot lakkaavat olemasta. Uusi tekninen sovelluksemme mahdollistaa viimein vanhan, väistyvän tutkintorakenteen mukaisten tutkintojen siirtämisen suoraan selaimessa raportoitaviksi. Muutos toteutetaan viipymättä.   Omat oppimisympäristöt palvelun etu verrattuna työversiotiedostoihin on nopeus ja virhemahdollisuuksien väheneminen oppimisympäristöraportin laadinnassa. Tämä vapauttaa resursseja tärkeimpään – oppimisympäristöraportin sisällön kehittämiseen ja laadun varmistamiseen. Muokattaessa raporttipohjaa, muutokset toteutetaan suoraan […]

Täyden 10 juhlat valmennuksen yhteistyönä

Marraskuun viimeinen päivä juhlittiin PAIKKOa ja sen kymmenvuotista taivalta osaamisen tunnistamisen parissa. Iltapäivän juhlapaikaksi valikoitui Könkkölän tila ja sen upea juhlasali. Juhlien järjestelyihin PAIKKOtiimi sai työkaverikseen Nuorten Taidetyöpajan Taito-tiimistä kootun työryhmän. Nuoret osallistuivat aktiivisesti juhlan suunnitteluun, valmisteluihin ja toteutukseen. Idea yhteistyöstä pulpahti ilmoille jo kevään Nuori2022 tapahtumassa Jyväskylässä. Green Care-keskus Könkkölä on tunnistettu PAIKKO-oppimisympäristö, joka hyödyntää monipuolisesti luonto- ja eläinavusteisia […]

PAIKKO10 – juhla lähestyy….

Artikkelikuvassa vuodelta 2012 alkuperäinen PAIKKOtiimi, vasemmalta Kati Karjalainen, Susanna Uusitalo, Sanna Lähde ja Heidi Lokkila. Kun PAIKKO – paikka pajalta ESR-hanke käynnistyi 1.1.2012, siinä kehitetyn toimintamuodon jatkumisesta ei tietenkään voinut olla aavistustakaan. Tavoitteena oli silloin löytää keinoja tukea toisen asteen tutkintojen suorittamista työpajasijoituksin ja tunnistamalla osaamista työpajojen toiminnassa. Oppimismahdollisuuksien dokumentoinnista ja tunnistamisesta tuli hyvin nopeasti hankkeen keskeinen sisältö – ei […]

PAIKKOlaatua etsimässä – kuka tuottaa laadun?

PAIKKOjärjestelmä on rakennettu perustaksi laadukkaalle osaamistodistustoiminnalle. Kokonaisuudessa yhdistyvät valmennus ja sen ammatillisia tutkintoja vastaava sisältö, luotettava dokumentointi sekä järjestelmän ylläpitäjän ja toiminnan toteuttajien välinen yhteistyö. Osaamisen tunnistamiseen liittyvien toimintojen ja prosessien tueksi järjestetään osaamistodistustoiminnan toteuttamiseen liittyvää koulutusta, jonka avulla tuetaan laadun toteuttamista ja kehittämistä. Osaamistodistus on käytössä tunnistetuissa oppimisympäristöissä Toiminnan ytimessä ovat tunnistetut mahdollisuudet kehittää ammatillista osaamista työpaikalla. Mahdollisuudet ja […]

Mitä kymmenessä vuodessa on saatu aikaan? 1-10

Kehittäneet toimivat työkalut osaamisen tunnistamiseen Työkalujen kehittäminen aloitettiin 2012. Tutkintojen perusteiden sisältöjä pyrittiin muokkaamaan niin, että niiden käyttö ohjauksessa helpottuisi. Se vaati osaamista sekä ammatillisesta koulutuksesta että ohjaustyöstä. Prosessin aikana syntyivät tutkintojen perusteiden työversiot. Niissä painottuu ohjaustyön toteutusta kuvaava yleinen osa. Sitä seuraa tutkinnon perusteiden sisällöstä poimittu sisällöllinen, osaamisen kertymisen mahdollisuuksia kuvaava osa. Näin syntyivät oppimisympäristöraportit, jotka ovat tiivistettyjä versioita […]

PAIKKOkoulutukset tukevat opinnollistamisprosessia

PAIKKO: ”Tarjoamme koulutusta ja perehdytystä vapaasti kaikille, jotka haluavat osallistua. Uskomme, että näin tuemme osaamisen tunnistamista ja autamme opinnollistamisprosessien toteuttamista. Koulutukseen osallistuminen ei ole sidottu käyttöoikeuksiin, vaan koulutuksiin on mahdollista ilmoittautua vapaasti nettisivujemme kautta.” PAIKKOtoimintaan kuuluu olennaisena osana perehdyttäminen työkalujen käyttöön ja opinnollistamisprosessin toteuttamiseen. Jokaisessa organisaatiossa prosessi on erilainen, mutta PAIKKOtyökaluilla ja koulutuksella sen toteuttamista ja aloittamista voidaan merkittävästi helpottaa. […]

Jatkuvan oppimisen hankeviidakossa

Uusia toimintatapoja ja -malleja on pitkään kehitetty erilaisissa hankkeissa. Hyvällä syyllä voidaan puhua viidakosta, jossa hyvätkin mallit jäävät huomioimatta ja äänekkäin ja voimakkain korjaa potin. On luontevaa, että koulutuksen järjestäjät ja suuret toimijat dominoivat näitä hankemarkkinoita – toisaalta on iso vanhinko, kun lupaavat kokeilut jäävät kertakokeiluiksi jatkuvien resurssien puuttuessa. Jatkuvan oppimisenkin osalta on toteutettu useita lupaavia kokeiluja, joiden jatkorahoitus on […]

PAIKKO – yllätti monipuolisuudellaan

Törmäsin PAIKKOON, kun opiskelin työvalmennuksen erikoisammattitutkintoa. Paremman kosketuksen osaamistodistuksiin sain, kun pääsin tekemään työvalmentajan työtä. Olin mukana tunnistamassa oppimisympäristöjä, tutkailin työversioita ja kuvasin toimintaympäristöjä, toiminnan erityispiirteitä ja tiloja, laitteita sekä palveluita. Ensimmäiset PAIKKO-osaamistodistukset laadimme yhdessä työparini kanssa. Käytössä oli vielä silloin muistitikku ja Excel-taulukko, josta naputtelimme rastit oikeaan paikkaan. Osaamistodistus tulostettiin tietysti paremmalle paperille, allekirjoitettiin ja ojennettiin onnittelujen kera. Juotiin […]

PAIKKOkehittämistä käytännön kokemuksella

Melkein jo vuoden päivät PAIKKOssa työntekijänä olleena, olisi varmaan aika hieman esittäytyä. Olen siis Kaisa Peuha ja toimin suunnittelijana tuottaen PAIKKO raportteja, ylläpitäen järjestelmää, tunnistaen oppimisympäristöjä ja kouluttaen PAIKON käyttöön. Lisäksi työnkuvaani kuuluu paljon kehittämistyötä, markkinointia jne, joita teemme tiimimäisesti yhdessä Susannan kanssa. Koulutukseltani olen YAMK tradenomi ja kohta valmis agrologikin. Työuralleni mahtuu yrittäjyyttä, johtamistehtäviä, ja erilaisia kehittämistehtäviä niin liiketoiminnan […]