Nuorisotyöpaja LovLuotsi Loviisa Campingillä

Kirjoittaja Sofie Hydén Työskentelen nuorisotyöpaja LovLuotsissa. Työpaikkani Loviisa Campingillä on kaunis ja monipuolinen. Tullessani portista sisään näen Villa Björkstenin majoitustilat ja vastaanoton, jossa vieraat otetaan vastaan. Katsoessani pihan yli näen suuren nurmikon, jossa on yli 50 paikkaa asuntovaunuille ja teltoille. Viheralueen toisella puolella on ranta, jossa on grillipaikkoja ja laituri, joka johtaa Hauen majan huvimajalle. Huvimaja on laiturin päässä ja […]

PAIKKOtoimintaa vakiinnuttamassa?

Olemme käyneet alkuvuoden ajan kamppailua toimintamme säilyttämisen puolesta. Olemme uskoneet siihen, että toiminnan jatkorahoitukselle on perusteita ja siihen, että tavalla tai toisella asiat järjestyvät. Uskomme ei ollut turha ja lopulta rahoituspäätös saatiin. Toiminta jatkuu, mutta huoli haavoittuvaisuudesta jäi. Ehdimme jo pohtia sitä, mitä PAIKKOtoiminnasta olisi jäänyt käteen…. Mitä toiminnan loppuessa olisi menetetty? PAIKKO on kymmenen vuoden ajan kehittänyt opinnollistamisen menetelmiä […]

Osaamisidentiteettiä rakentamassa

Pieni tyttö kulkee yksin pää painuksissa kohti koulua. Toiset menevät porukalla edeltä iloisesti jutellen. Vatsaa vääntää ja pelottaa. Tänään palautetaan edellisen päivän ainekirjoitukset – ja tyttö tietää, mitä hänelle sanotaan. Tänään opettaja on keksinyt uuden tavan kertoa, että ei suju: ”tässä on sivun verran pisteitä, pilkkuja ja puuttuvia kirjaimia, jotka olit unohtanut. Sinähän voit käyttää palautustunnin asettamalla puuttuvat pisteet ja […]

PAIKKO tukee opinnollistamisprosessia, ei tee sitä

Usein tulee itsekin sanottua, että voi kun joku tekis tämän mun puolesta. Samalla kuitenkin useimmiten tietää, että se ei ole mahdollista – itse on vaan revettävä. Opinnollistamisen kanssa on vähän sama juttu. Asiat, joita prosessissa tarkastellaan ovat sellaisia, että ne on ensin mietittävä jokaisessa organisaatiossa sisällä ennen kuin ulkopuolisesta avusta on mitään hyötyä. Mutta hei, sehän ei silti tarkoita, etteikö […]

Opinnollistaminen on kokonaisuus

On monta tapaa opinnollistaa työvalmennusta. Jokaisen mielestä se oma toimintamalli on paras ja oikea. Se ei sittenkään ehkä ole se AINOA oikea tapa, vaan se saattaa olla yksi vaihe suuremmassa kokonaisuudessa, jonka tavoitteena on koulutuksellinen osallisuus ja oman osaamisen arvon ymmärtäminen. Meidän olisi aika ymmärtää, että opinnollistaminen on laaja kokonaisuus, joka sisältää monenlaisia osia ja vaiheita. Niistä yhteensä syntyy vaikuttava […]

Osaamisen tunnistaminen osana jatkuvaa oppimista

OKM ja TEM valmistelevat yhteistyössä jatkuvan oppimisen palvelujärjestelmän uudistamista. Yhtenä elementtinä uudistuksessa on oman osaamisensa kehittämisen suhteen aliedustettujen ryhmien saaminen mukaan kehittämään omaa osaamistaan. Aliedustetuissa ryhmissä korostuvat matala koulutustaso ja työllistymiseen liittyvät ongelmat. Suurin osa kuuluu ryhmään, jolla ei ole peruskoulutuksen jälkeistä tutkintoa. Ministeriön tiedotteessa oletetaan mm: ”Koulutukseen hakeutumista ja osallistumista voivat vähentää myös oppimisvaikeudet, kielivaikeudet, syrjäytyminen, terveydelliset tai sosiaaliset […]

Oppivelvollisuus laajenee – olemmeko valmiita?

Pietikäisen Reetta käsitteli blogissaan oppivelvollisuuden laajenemisen perustavoitetta estää koulutuksesta putoaminen. Reetta kirjoittaa mm. näin: Työpajat tarjoavat oppimisympäristöjä ja valmennuspalveluita niille nuorille, jotka tarvitsevat kokonaisvaltaista yksilöllistä tukea. Monilla työpajoilla voi suorittaa tutkinnon osia tai kokonaisia tutkintoja. Työpajat rakentavat yksilöllisiä opintopolkuja, ja oppivelvollisuustehtävään liittyvät kustannukset tulee korvata niille. Myös Vauhkonen & Hoikkala* (2020) esittävät, että työpajojen ja koulutuksen järjestäjien yhteistyötä tulee tiivistää, […]

Voimaa valtakunnallisesta yhteistyöstä

PAIKKO on pitkään osallistunut yhtenä monista toimijoista valtakunnallisen työpajayhteisön opinnollistamista edistävän SYNERGIA -verkoston toimintaan. Olemme esitelleet toimintaamme seminaareissa, osallistuneet aktiivisesti työryhmien toimintaan ja yhteiseen kehittämiseen. Toimintaan on osallistunut toimijoita hyvin erilaisilla tavoitteilla – ja joskus on tuntunut, että on jääty polkemaan paikalleen. Mutta niihän se menee, että hiljaa hyvä tulee – vuosien saatossa on opittu tuntemaan toisia toimijoita ja arvostamaan […]