PAIKKO®
Oppimisympäristön tunnistamisraportti
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla.
Oppimisympäristön tunnistaminen
Tämän oppimisympäristön tunnistaminen on toteutettu PAIKKO®- järjestelmän mukaisesti. Tunnistustyön työyksikössä on suorittanut ulkopuolinen asiantuntija, jolla on riittävä asiantuntemus ammatillisen tutkinnon perusteesta.
PAIKKO® on Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n hallinnoima järjestelmä, jonka työkaluja ovat ammatillisten perustutkintojen työversiot, oppimisympäristöjen raportit sekä osaamistodistus. Malli perustuu vuosina 2012-2018 toteutettujen ESR –hankkeiden tekemään kehittämistyöhön.
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 2022
Perusteen nimi | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
---|---|
Määräyksen diaarinumero | OPH-5085-2021 |
Koulutukset | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
Osaamisalat | Suunhoidon osaamisala |
Jalkojenhoidon osaamisala | |
Sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisala | |
Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisala | |
Perustason ensihoidon osaamisala | |
Vammaistyön osaamisala | |
Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala | |
Mielenterveys- ja päihdetyön osaamisala | |
Tutkintonimikkeet | Perustason ensihoitaja |
Lähihoitaja | |
Voimaantulo | 01.08.2022 |
ePerusteet | https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/7854765/tiedot |
Organisaatio
Kuhmon kaupunki
Toimintayksikkö
Hyvinvointi Sampo, hoivapalvelut, Väinämöinen 2, 88900 Kuhmo
Yhteyshenkilöt
Riitta Malinen, Valmentaja, 040 8491 877, riitta.malinen@kalevalankk.fi
Kotisivut ja sosiaalinen media
Kotisivut: https://www.hyvinvointisampo.fi/
Facebook: https://fi-fi.facebook.com/kalevalankuntoutuskoti
Oppimisympäristö tunnistettu
10.08.2022
Ulkopuolinen oppimisympäristön tunnistaja
Katriina Kemppainen, Kouluttaja, Edukai Oy, Oppilaitoksen edustaja
Oppimisympäristöraportti päivitetty
08.01.2024
PAIKKO yhteyshenkilöt
Susanna Uusitalo Laatupäällikkö 0400 304 108 | Kirsi Hiekkala Suunnittelija 050 380 3022 | etunimi.sukunimi@kyt.fi www.paikko.fi |
---|
Oppimisympäristön kuvaus
Organisaation ja työ- ja toimintaympäristön kuvaus
Hyvinvointi Sampo on Kalevalan kuntoutuskotisäätiön omistama hyvinvointi- ja kuntoutuskeskus, joka tarjoaa upeat puitteet kuntoutukseen, virkistymiseen sekä lyhyt- ja pitkäaikaiseen asumiseen. Tilat sijaitsevat luonnonkauniissa maisemissa Kuhmon Kalevalankankaalla, 3 kilometrin päässä keskustasta.
Keskus on toiminut Kuhmossa vuodesta 1990. Alun perin asiakkaina olivat sotaveteraanit sekä sotainvalidit. Vuosien kuluessa toiminta ja palvelut ovat laajentuneet kattamaan yhä monipuolisemmin asiakkaita.
Hyvinvointi Sammon Hoivapalvelut
Hyvinvointi Sampo järjestää laadukasta hoivaa ja huolenpitoa sotainvalideille, veteraaneille ja muille ikääntyneille Kuhmossa. Tarjolla on tehostettua, tavallista ja kevennettyä palveluasumista. Hyvinvointi Sampo tarjoaa laadukasta lyhytaikaishoitoa Kuhmossa palvelusetelillä ja omakustanteisesti.
Laitoshoito voidaan toteuttaa jaksottaisena tai toistaiseksi jatkuvana. Hoidossa korostuvat asiakkaan itsenäisyys, yksilöllisyys, arvokkuus ja yksityisyys. Laitoshoidolla tuetaan ja edistetään asiakkaan hyvinvointia, turvallisuutta ja hyvää elämänlaatua. Kuntoutumista tukevalla hoitotyöllä korostetaan asiakkaan jäljellä olevaa toimintakykyä. Laitoshoito voi olla myös turvallista ja omaisia tukevaa saattohoitoa. Hoitoympäristömme on viihtyisä ja kodinomainen. Hoito toteutetaan yhteistyössä asiakkaan ja hänen omaistensa kanssa. Laitoshoitoon voidaan sisällyttää fysioterapiaa tai toimintaterapiaa sekä virikeohjausta.
Vanhusten tehostetussa palveluasumisessa Kainuun maakunta -kuntayhtymän asiakkaiden asumiseen kuuluvat kaikki toimintakyvyn edellyttämät hoitotoimenpiteet, ympärivuorokautinen valvonta ja turvallisuus, hoiva ja huolenpito sekä henkilökohtainen hygienia.
Hyvinvointi Sammon kotiin vietäviä palveluita mm. kotihoitoa, ateriapalveluita sekä siivouspalveluita.
Kuntoutus
Hyvinvointi Sammosta saat monipuoliset kuntoutuspalvelut. Hyvinvointi Sampo järjestää Kelan kuntoutuskursseja sekä yksilöllistä moniammatillista laitoskuntoutusta. Kelan kustantamilla avo- ja laitosmuotoisilla kuntoutuskursseilla ja yksilökuntoutuksilla tuetaan hyvinvointia, annetaan ohjeita arjessa ja työssä selviytymiseen, sekä huolehditaan henkisestä hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Kuntoutukseen voi tulla myös itse maksaen tai lähetteellä.
Hyvinvointipalvelut
Hyvinvointi Sampo on myös hyvän olon keskus, joka tarjoaa virkistäviä, rentouttavia ja terveyttä edistäviä hoitoja klassisesta hieronnasta ihoa tervehdyttäviin suolahuonehoitoihin sekä mm. HydroJet - hierontaa ja Hot Stone – kuumakivihierontaa.
Hoidoista saa apua monenlaisiin kiputiloihin, ihon ongelmiin, stressiin ja väsymykseen sekä jalkojen ongelmiin.
Ravintola ja majoitus Kuhmossa
Lounas katettuna joka päivä 10.30–13.30, ja ravintolaan ovat tervetulleita kaikki asiakkaat, myös ulkopuoliset ruokailijat. Ateriapalvelun kautta voi tilata lounaan kotiisi tai työpaikalle.
Hyvinvointi Sampo tarjoaa viihtyisää majoitusta Kuhmossa. Yöpyminen sisältää maittavan ja monipuolisen aamupalan. Valita voi yöpymisen aamiaisella, puolihoidon tai täysihoidon.
Miten tunnistetut tutkinnon osat/ammattitaitovaatimukset toteutuvat käytännön työtehtävissä
Toiminnassa toteutuvat Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tässä raportissa kuvattuihin tutkinnon osiin ja ammattitaitovaatimuksiin liittyvät tehtävät.
Käytännön työtehtävät hoitotyössä:
Hoitotyössä avustaminen, päivittäisissä toiminnoissa avustaminen (ruokailu, pukeutuminen, peseytyminen, riisuutuminen), apuvälineiden ohjaus, ulkoilu ja viriketoiminnan mahdollistaminen, työryhmässä toimiminen, siisteydestä ja puhtaudesta huolehtiminen, potilasturvallisuudesta huolehtiminen, hoitajan työparina toimiminen, kuolevan potilaan ja omaisten kohtaaminen.
Toiminnan erityispiirteitä
Tilat/laitteet/palvelut/menetelmät
Hyvinvointi Sammon hoivapalveluihin kuuluu:
- Lyhytaikaishoito
- Sotainvalidien laitoshoito
- Veteraanien kotiin vietävät palvelut ja palveluasuminen
- Tehostettu palveluasuminen
- Kotiin vietävät palvelut
Hoivapalveluissa käytettäviä koneita ja laitteita ovat mm. potilasnosturit, kuulolaitteet, kommunikaattorit, moottorisängyt ja pyörätuolit, sähkökäyttöiset apuvälineet.
Henkilöstöresurssit
Hoivapalveluissa 25 hlö
Valmentautujien/ohjattavien määrä työyksikössä (min-max)
1 - 2
Referenssit
Muuta
Tämä oppimisympäristön tunnistamisraportti on tehty osana Opinnollistamisella osaamista Kainuuseen OK-hanketta, jossa edistetään työttömien työnhakijoiden ja työmarkkinoilla heikoimmassa asemassa olevien työllistymistä opinnollistamisen avulla kainuulaisille työpaikoille.
Hankkeen toiminta-aika on 1.1.2022 – 31.12.2023
Kuvat
Tutkinnon muodostuminen
Oppimisympäristössä on mahdollista hankkia osaamista rastitetuista tutkinnon osista.
Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisala
Lähihoitaja
Pakolliset tutkinnon osat
x Kasvun ja osallisuuden edistäminenx Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
x Kotihoidossa toimiminen
x Ikääntyvien osallisuuden edistäminen
Valinnaiset tutkinnon osat
x Hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessäx Kotona asumisen ja elämänhallinnan tukeminen
- Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen
- Mielenterveys- ja päihdetyö eri asiakasryhmille
x Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä
- Huippuosaajana toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yrityksessä toimiminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
Jalkojenhoidon osaamisala
Lähihoitaja
Pakolliset tutkinnon osat
x Kasvun ja osallisuuden edistäminenx Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
Valinnaiset tutkinnon osat
x Hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessäx Kotona asumisen ja elämänhallinnan tukeminen
- Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen
- Mielenterveys- ja päihdetyö eri asiakasryhmille
x Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä
- Huippuosaajana toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yrityksessä toimiminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala
Lähihoitaja
Pakolliset tutkinnon osat
x Kasvun ja osallisuuden edistäminenx Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
- Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen
- Lapsen, nuoren ja perheen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
Valinnaiset tutkinnon osat
x Hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessäx Kotona asumisen ja elämänhallinnan tukeminen
- Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen
- Mielenterveys- ja päihdetyö eri asiakasryhmille
x Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä
- Huippuosaajana toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yrityksessä toimiminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
Mielenterveys- ja päihdetyön osaamisala
Lähihoitaja
Pakolliset tutkinnon osat
x Kasvun ja osallisuuden edistäminenx Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
Valinnaiset tutkinnon osat
x Hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessäx Kotona asumisen ja elämänhallinnan tukeminen
- Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen
x Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä
- Huippuosaajana toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yrityksessä toimiminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
Sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisala
Lähihoitaja
Pakolliset tutkinnon osat
x Kasvun ja osallisuuden edistäminenx Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
x Kotihoidossa toimiminen
Valinnaiset tutkinnon osat
x Hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessäx Kotona asumisen ja elämänhallinnan tukeminen
- Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen
- Mielenterveys- ja päihdetyö eri asiakasryhmille
x Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä
- Huippuosaajana toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yrityksessä toimiminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
Suunhoidon osaamisala
Lähihoitaja
Pakolliset tutkinnon osat
x Kasvun ja osallisuuden edistäminenx Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
Valinnaiset tutkinnon osat
x Hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessäx Kotona asumisen ja elämänhallinnan tukeminen
- Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen
- Mielenterveys- ja päihdetyö eri asiakasryhmille
x Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä
- Huippuosaajana toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yrityksessä toimiminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
Vammaistyön osaamisala
Lähihoitaja
Pakolliset tutkinnon osat
x Kasvun ja osallisuuden edistäminenx Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
Valinnaiset tutkinnon osat
x Hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessäx Kotona asumisen ja elämänhallinnan tukeminen
- Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen
- Mielenterveys- ja päihdetyö eri asiakasryhmille
x Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä
- Huippuosaajana toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yrityksessä toimiminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
Tutkinnon osat
Osaamisen arviointi
Perustutkintojen yleiset arviointikriteerit
Henkilö- toteuttaa työn ohjeiden mukaisesti
- toimii yhteistyökykyisesti
- tarvitsee joissakin tilanteissa lisäohjeita
- hyödyntää työssä tarvittavaa perustietoa
- muuttaa toimintaansa saamansa palautteen mukaisesti
Ammattitaitovaatimukset
Ammattitaitovaatimukset voidaan saavuttaa seuraavilta osin (rastitettu):
Kasvun ja osallisuuden edistäminen
Ammattitaitovaatimukset
Henkilö osaa
x suunnitella työtään ja tehdä yhteistyötä työryhmän kanssa
x suunnitella, toteuttaa ja arvioida kasvun ja osallisuuden edistämistä
x toimia vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa
x edistää kasvua ja osallisuutta käyttäen alan työmenetelmiä, -välineitä ja materiaaleja
x ohjata ja avustaa päivittäisissä toiminnoissa
x huolehtia asiakkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta
x antaa tietoa palveluista
x ylläpitää turvallisuutta, työkykyään ja työhyvinvointiaan
x arvioida ja kehittää toimintaansa.
Osaamisen arviointi
Henkilö työskentelee kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan työn säädösten, määräysten, toimintaperiaatteiden, arvojen ja ammattieettisten ohjeiden mukaan.
Henkilö
x noudattaa kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan lainsäädäntöä, määräyksiä, toimintaperiaatteita ja työpaikan ohjeita työryhmän kanssa
x toimii kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan työn arvojen ja lähihoitajan ammattieettisten ohjeiden mukaan
x noudattaa tietosuojaa ja salassapitoa
x työskentelee laatusuositusten ja omavalvontamääräysten mukaan työryhmän ohjaamana
x toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaan
Henkilö suunnittelee työtään ja tekee yhteistyötä työryhmän kanssa.
Henkilö
x tekee yhteistyötä työryhmän kanssa
x viestii ja dokumentoi työpaikan käytäntöjen mukaisesti työryhmän ohjaamana
Henkilö suunnittelee, toteuttaa ja arvioi kasvun ja osallisuuden edistämistä.
Henkilö
x hankkii tietoa asiakkaan toimintakyvystä ja voimavaroista sekä toiveista ja kiinnostuksen kohteista
x asettaa asiakkaan kasvua ja osallisuutta edistäviä tavoitteita
x osallistuu työryhmässä asiakastyön suunnitteluun
x työskentelee suunnitelman mukaan ja arvioi toiminnan toteutumista
Henkilö toimii vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa.
Henkilö
x on läsnä ja saatavilla osoittaen kiinnostusta asiakasta kohtaan
x havaitsee asiakkaan vuorovaikutusaloitteita ja tapoja ilmaista itseään sekä vastaa niihin toistuvissa päivittäisissä tilanteissa
x ottaa huomioon kielen, kulttuurin ja katsomuksen vaikutuksia vuorovaikutustilanteessa
x hyödyntää puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja sekä selkokieltä
Henkilö edistää kasvua ja osallisuutta käyttäen alan työmenetelmiä, -välineitä ja materiaaleja.
Henkilö
x tunnistaa vahvuuksia ja tuen tarpeita fyysisen, tiedollisen, taidollisen, tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen osa-alueilla
x tunnistaa ihmisen toimintaan vaikuttavia psykologisia tekijöitä
x mahdollistaa asiakkaalle onnistumisen kokemuksia ja antaa myönteistä palautetta
x käyttää toiminnallisia menetelmiä kasvun ja oppimisen edistämisessä
x hyödyntää ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia toiminnassa huomioiden asiakkaan toiveita
x kannustaa oppimiseen arjen tilanteissa
x työskentelee yhdessä työryhmän kanssa varhaisen tuen ja ehkäisevän työn periaatteiden mukaisesti
Henkilö ohjaa ja avustaa päivittäisissä toiminnoissa.
Henkilö
x huomioi toiminnassaan toimintaympäristön ja esteettömyyden vaikutuksia omatoimisuuteen
x ohjaa asiakasta turvalliseen päivittäiseen liikkumiseen
x hyödyntää apuvälineitä ja teknologiaa turvallisesti
Henkilö huolehtii asiakkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta.
Henkilö
x huolehtii asiakkaan turvallisuudesta ohjeiden mukaisesti sekä ennakoi turvallisuusriskejä ja vaaratilanteita
x huolehtii ympäristön puhtaudesta, viihtyisyydestä ja toimivuudesta huomioiden asiakkaan toiveita
x tukee asiakkaan positiivista mielenterveyttä
x edistää asiakkaan kykyä huolehtia itsestään huomioiden asiakkaan itsemääräämisoikeuden
x ohjaa ja avustaa asiakasta ruokailussa huomioiden suun terveyden, ravitsemussuositukset, erityisruokavaliot sekä uskonnolliset ja eettiset ruokavaliot
Henkilö antaa tietoa palveluista.
Henkilö
x ohjaa asiakasta palveluiden käytössä yhdessä työryhmän kanssa
x osallistuu työryhmässä sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus-, yhteydenotto- ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttamiseen
Henkilö ylläpitää turvallisuutta, työkykyään ja työhyvinvointiaan.
Henkilö
x toimii hygienia- ja aseptiikkaohjeistuksen mukaisesti
x tunnistaa omaan työkykyyn vaikuttavia tekijöitä ja omien valintojensa vaikutuksia työkykyynsä
x tunnistaa myönteiseen työilmapiiriin vaikuttavia tekijöitä
x tunnistaa työn riski- ja kuormitustekijöitä
x toimii ergonomian periaatteiden mukaisesti tutuissa työtilanteissa
Henkilö arvioi ja kehittää toimintaansa.
Henkilö
x tunnistaa omia vahvuuksiaan ja kehittämisalueitaan
x ottaa vastaan palautetta ja muuttaa toimintaansa annettujen ohjeiden mukaisesti
x hakee ongelmatilanteissa ohjausta oma-aloitteisesti
x ylläpitää ja kehittää ammatin edellyttämiä tietoja ja taitoja
Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
Ammattitaitovaatimukset
Henkilö osaa
x suunnitella työtään
x toimia vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa
x käyttää asiakkaan toimintakykyä edistävää ja voimavaralähtöistä työotetta
x motivoida asiakasta terveyttä ja hyvinvointia edistävään omahoitoon ja ehkäisemään riskejä
x ohjata asiakasta toiminnallisuuteen
x käyttää alan työmenetelmiä, -välineitä ja materiaaleja perushoidossa ja huolenpidossa, saattohoidossa ja lääkehoidossa
x antaa tietoa palveluista
x ohjata apuvälineiden ja hyvinvointia tukevan teknologian käytössä ja huollossa
x ylläpitää turvallisuutta, työkykyään ja työhyvinvointiaan
x kehittää toimintaansa ja perustella ratkaisujaan ammatillisella tiedolla.
Osaamisen arviointi
Henkilö työskentelee lähihoitajan työtä ohjaavien säädösten ja ohjeiden mukaan.
Henkilö
x toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti
Henkilö suunnittelee työtään.
Henkilö
x tekee työtä asiakaslähtöisesti joidenkin asiakkaiden kanssa
x suunnittelee päivittäiset työtehtävänsä työryhmän jäsenenä
Henkilö toimii vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa.
Henkilö
x huomioi oman käyttäytymisensä vaikutukset vuorovaikutustilanteissa
x ohjaa asiakasta toistuvissa päivittäisissä tilanteissa hyödyntäen selkokieltä ja puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja
x kohtaa asiakkaan ja tämän lähiverkoston työryhmän jäsenenä
x huomioi asiakkaan eleet ja ilmeet
x käyttää kosketusta vuorovaikutuksen tukena
Henkilö käyttää asiakkaan toimintakykyä edistävää ja voimavaralähtöistä työotetta.
Henkilö
x käyttää asiakkaan toimintakykyä tukevaa ja voimavaralähtöistä työotetta
x kuulee asiakkaan mielipiteitä ja toiveita tukien työryhmän jäsenenä asiakkaan osallisuutta ja elämän merkityksellisyyttä
Henkilö motivoi asiakasta terveyttä ja hyvinvointia edistävään omahoitoon ja ehkäisemään riskejä.
Henkilö
x tunnistaa perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhkan ja kaltoinkohtelun ja toimii tilanteissa työpaikalla sovitulla tavalla
x selvittää ja ehkäisee kansanterveydellisiä riskejä ja tapaturmia työryhmän jäsenenä
x edistää tuttujen asiakkaiden fyysistä ja psyykkistä terveyttä sekä turvallisuutta ja hyvinvointia
Henkilö ohjaa asiakasta toiminnallisuuteen.
Henkilö
x mahdollistaa asiakkaalle soveltuvan liikunnan ja ulkoilun
x tarjoaa asiakkaalle toimintaa käyttäen eri toiminnallisia menetelmiä
x huomioi asiakkaan mielenkiinnon kohteet ohjatessaan asiakasta sosiaaliseen toimintaan sekä tarjoaa uusia osallistumisen mahdollisuuksia
Henkilö käyttää alan työmenetelmiä, -välineitä ja materiaaleja asiakkaan perushoidossa ja huolenpidossa, saattohoidossa ja lääkehoidossa.
Henkilö
x soveltaa työssään näyttöön perustuvia käytäntöjä
x noudattaa aseptisen työskentelyn periaatteita
x tuntee terveen ihmisen rakenteen ja toiminnan sekä perusliikkumisen avustamisen periaatteet
x tuntee sairauksien aiheuttamat muutokset elimistön normaalissa rakenteessa ja toiminnassa
x tarkkailee työryhmän jäsenenä asiakkaan elintoimintoja ja toimintakykyä, kirjaa havaintojaan sekä tiedottaa niistä sovitulla tavalla
x toteuttaa muisti-, pitkäaikais- ja kansansairauksia sairastavien perushoitoa ja edistää toimintakykyisyyttä työryhmän ohjeiden mukaan
x toteuttaa suun terveyden edistämistä ja suun perushoitoa
x toteuttaa jalkojen perushoitoa
x toteuttaa mielenterveys- ja päihdesairauksia sairastavien hoitoa ja edistää toimintakykyisyyttä työryhmän ohjeiden mukaan
x toteuttaa kivunhoitoa käyttäen erilaisia kivunlievitysmenetelmiä työryhmän jäsenenä
Henkilö antaa tietoa palveluista.
Henkilö
Henkilö ohjaa apuvälineiden ja hyvinvointia tukevan teknologian käytössä ja huollossa.
Henkilö
x ohjaa apuvälineiden käytössä
x ohjaa ja käyttää asiakkaan liikkumisen ja siirtymisen apuvälineitä turvallisesti
Henkilö ylläpitää turvallisuutta, työkykyään ja työhyvinvointiaan.
Henkilö
x tuntee työpaikan turvallisuussuunnitelman
x tuntee vaaratilanteiden ilmoittamisen käytännöt ja toimii osana työryhmää tilanteen edellyttämällä tavalla
x ylläpitää työkykyään ja työssä jaksamistaan
x hyödyntää terveysliikuntaa sekä ehkäisee työtapaturmia
x työskentelee turvallisesti soveltaen työryhmän jäsenenä ergonomian ja työturvallisuuden periaatteita ja ehkäisten työstä aiheutuvia tapaturmia ja haittoja
x arvioi ja huomioi työskentelyssään hoitotyön fyysiset ja psyykkiset kuormitustekijät
x ymmärtää ergonomian ja asiakkaan toimintakyvyn ylläpitämisen merkityksen tuki- ja liikuntaelinongelmien ennaltaehkäisyssä ja hoidon laadussa
x arvioi asiakkaan toimintakyvyn ja valitsee hänen toimintakykyään tukevan auttamistavan ja apuvälineen
Henkilö kehittää toimintaansa ja perustelee ratkaisujaan ammatillisella tiedolla.
Henkilö
x ylläpitää ja kehittää ammatin edellyttämiä tietoja ja taitoja
x hyödyntää työssään näyttöön perustuvaa tietoa ja hakee tietoa työryhmän jäsenenä luotettavista lähteistä
x tekee päätöksiä työryhmän kanssa lähihoitajan vastuualueella
x havaitsee asiakkaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyviä kehittämiskohteita
Kotihoidossa toimiminen
Ammattitaitovaatimukset
Henkilö osaa
x suunnitella työtään ja tehdä yhteistyötä työryhmän ja verkoston kanssa
x suunnitella, toteuttaa ja arvioida työtään kotona asuvan asiakkaan luona
x toimia vuorovaikutuksessa asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa
x käyttää alan työmenetelmiä, -välineitä ja materiaaleja kotihoidon asiakkaan toimintakyvyn edistämisessä
x toteuttaa lääkehoitoa kotona
x toteuttaa saattohoitoa kotona
x ohjata palveluiden käytössä
x ylläpitää ja edistää turvallisuutta, työkykyään ja työhyvinvointiaan
x arvioida ja kehittää toimintaansa
x arvioida mahdollisuuksiaan toimia hyvinvointialan yrittäjänä.
Osaamisen arviointi
Henkilö työskentelee sosiaali- ja terveysalan työn säädösten, toimintaperiaatteiden, arvojen ja eettisten periaatteiden mukaan.
Henkilö
x kunnioittaa kotona asuvan asiakkaan yksityisyyttä, tapoja, tottumuksia ja omaisuutta
x noudattaa tietosuojaa ja salassapitoa sekä hallinto- ja julkisuuslain periaatteita
x tietää kotihoidon eri omavalvontasuunnitelmista ja toteuttaa yksikön omavalvontaa
x työskentelee omavalvontamääräysten ja laatusuositusten mukaisesti
x toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti
Henkilö suunnittelee työtään ja tekee yhteistyötä työryhmän ja verkoston kanssa.
Henkilö
x käyttää virtuaalipalveluita ja etäohjauksen mahdollisuuksia työssään
x tekee työhönsä liittyviä valintoja ja päätöksiä yhteistyössä työryhmän kanssa
x toimii monialaisessa yhteistyössä ja tuntee joidenkin ammattiryhmien tehtäviä ja vastuualueita
x vaikuttaa osaltaan positiivisesti työyhteisön sosiaaliseen ilmapiiriin
x tietää työpaikan ohjeet työntekijän viestinnästä, sosiaalisen median käytöstä ja imagollisesta markkinoinnista sekä noudattaa verkon käytön etikettiä
Henkilö suunnittelee, toteuttaa ja arvioi työtään kotona asuvan asiakkaan luona.
Henkilö
x havainnoi ja arvioi asiakkaan toimintakykyä ja voimavaroja kotona käyttäen tarkoituksenmukaista toimintakykymittaria
x huomioi asiakkaan fyysisen, kognitiivisen, psyykkisen, hengellisen, sosiaalisen sekä oikeudellisen toimintakyvyn
x huomioi asiakkaan yksilöllisen elämäntilanteen, elinympäristön, elämänhistorian, kulttuurin ja seksuaalisuuden suunnitellessaan työtään
x laatii hyvinvointia tukevan asiakaslähtöisen suunnitelman yhteistyössä asiakkaan kanssa
x toimii suunnitelman mukaisesti ja arvioi sen toteutumista
x raportoi ja kirjaa ymmärrettävästi asiakkaan vointiin ja toimintakykyyn liittyviä havaintoja asiakasturvallisuutta vaarantamatta
x käyttää työyhteisön asiakastietojärjestelmiä ja sosiaali- ja terveysalan tietokantoja lähihoitajan vastuualueella
x ymmärtää asiakasta koskevan tiedonsiirron merkityksen hoitoketjussa
Henkilö toimii vuorovaikutuksessa asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa.
Henkilö
x kuulee asiakkaan ja omaisten mielipiteitä ja huomioi yksilöllisiä toiveita
x työskentelee eri kulttuureista tulevien kanssa
x toimii ammatillisesti vuorovaikutustilanteissa asiakkaan perheen, tukiverkoston ja omaishoitajan kanssa
x käyttää kosketusta, huumoria ja läsnäoloa tilanteeseen sopivalla tavalla hoitaessaan asiakasta
x käyttää selkokieltä muokaten tarvittaessa ilmaisuaan
x käyttää joitakin tilanteeseen soveltuvia digitaalisia ja tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksia vuorovaikutuksen tukena
x hyödyntää puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja ja -välineitä
Henkilö käyttää alan työmenetelmiä, -välineitä ja materiaaleja kotihoidon asiakkaan toimintakyvyn edistämisessä.
Henkilö
x tunnistaa ja havainnoi ikääntymisen aiheuttamat muutokset elimistön normaalissa rakenteessa ja toiminnassa
x tunnistaa ikääntyvien yleisimmät sairaudet ja niiden erityispiirteet sekä niiden vaikutukset asiakkaan toimintakykyyn ja hoidon tarpeeseen
x tunnistaa moni- ja muistisairauksien vaikutukset toimintakykyyn ja hoidon tarpeeseen
x tunnistaa ja huomioi työssään mielenterveys- ja päihdeongelmien vaikutuksen ikääntyvän toimintakykyyn ja hoidon tarpeeseen
x tukee asiakkaan positiivista mielenterveyttä ja toipumisorientaatiota
x tarkkailee asiakkaan elintoimintoja ja toimintakykyä, kirjaa havaintojaan sekä tiedottaa niistä sovitulla tavalla
x toteuttaa oireenmukaista hoitoa huomioiden sairauksien erityispiirteet
x avustaa ja tekee hoitotoimenpiteitä
x käyttää hoitotyön ohjausmenetelmiä
Henkilö toteuttaa lääkehoitoa kotona.
Henkilö
x tietää yleisimpien lääketietokantojen toimintaperiaatteet ja hyödyntää niitä työssään
x käsittelee, annostelee ja antaa lääkkeet virheettömästi aseptisesti ja turvallisesti asiakkaalle
x tekee virheettömästi annoslaskut sekä yksikönmuunnokset
x ohjaa asiakasta työyksikön ohjeiden mukaisesti sähköisen lääkemääräyksen tulkinnassa, voimassaoloajassa, lääkkeiden käytössä, säilyttämisessä ja hävittämisessä sekä tietää tavallisimpien muisti-, pitkäaikais- ja kansansairauksien sekä mielenterveyssairauksien lääkehoidon
x selvittää asiakkaan käytössä olevat itsehoito- ja reseptilääkkeet, vitamiini- ja hivenainevalmisteet sekä luontaistuotteet ja huomioi näiden aiheuttamat vaikutukset sekä mahdolliset riskit lääkehoitoon
x tunnistaa asiakkaan lääkehoitoon sekä iän tuomiin aineenvaihduntamuutoksiin ja monilääkitykseen vaikuttavia riskejä ja tiedottaa niistä työryhmässä
x tietää ja tarkkailee tavallisimpien asiakkaan käyttämien lääkkeiden vaikutuksia, yhteisvaikutuksia ja monilääkityksiä, tunnistaa mahdolliset riskilääkkeet, yleisimmät haitta- ja sivuvaikutukset sekä huomioi mahdolliset lääkkeiden väärinkäytön ilmiöt sekä tiedottaa niistä työryhmässä
Henkilö toteuttaa saattohoitoa kotona.
Henkilö
x tietää saattohoidon periaatteet ja toimii niiden mukaisesti moniammatillisen työryhmän jäsenenä
x hyväksyy kuoleman luonnollisena osana elämänkulkua ja keskustelee kuolemaan liittyvistä asioista asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa työryhmän tukemana
x tunnistaa asiakkaan kärsimyksen ja kivun ja toteuttaa oireita lievittävää ja hyvää saattohoitoa työryhmän jäsenenä
Henkilö ohjaa palveluiden käytössä.
Henkilö
x tuntee asiakkaan hoito- ja palveluketjun ja hyödyntää tietoa työssään
x ohjaa asiakasta ja hänen lähiverkostoaan palveluiden käytössä sekä esittää vaihtoehtoja asiakkaalle tarkoituksenmukaisella tavalla
x ohjaa asiakasta ja omaisia sähköisten palvelujen käytössä
x osallistuu työryhmässä sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus-, yhteydenotto- ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttamiseen
Henkilö ylläpitää ja edistää turvallisuutta, työkykyään ja työhyvinvointiaan.
Henkilö
x noudattaa työhyvinvointi- ja työturvallisuusohjeita ja -määräyksiä sekä sähkö- ja paloturvallisuusmääräyksiä
x ottaa vastuun omasta työhyvinvoinnistaan, työturvallisuudesta ja työkyvystään
x huolehtii omalta osaltaan työyhteisön hyvinvoinnista ja ymmärtää työyhteisön ilmapiirin vaikutuksen asiakastyytyväisyyteen
x tunnistaa työssään fyysisisiä ja psyykkisiä kuormitustilanteita
x hyödyntää työssään kehon luonnollisia liikemalleja ja hallitsee omaa kehoaan avustaessaan asiakasta liikkumisessa ja siirtymisessä
x käyttää ergonomian ohjeistuksia siirtotilanteissa
x tunnistaa asiakkaan voimavaroja siirtotilanteissa
x käyttää tarkoituksenmukaisesti siirtymisen apuvälineitä
Henkilö arvioi ja kehittää toimintaansa.
Henkilö
x tunnistaa joitakin vahvuuksia ja kehittämiskohteita
x ottaa vastaan ja antaa asiallisesti palautetta sekä hyödyntää saamaansa palautetta toiminnassaan
x ylläpitää ja kehittää ammatin edellyttämiä tietoja ja taitoja
x hyödyntää työssään ammatillista tietoa asiakastilanteissa ja hakee tietoa työryhmän jäsenenä luotettavista lähteistä
x käyttää näyttöön perustuvaa tietoa sekä suosituksia työssään
Henkilö arvioi mahdollisuuksiaan toimia hyvinvointialan yrittäjänä.
Henkilö
x työskentelee vastuullisesti ja ymmärtää työnsä vaikutuksen työpaikan toimintaan ja palvelujen laatuun päivittäisessä asiakastyössä
x edistää toiminnallaan tavoitteiden saavuttamista
x arvioi omia mahdollisuuksiaan toimia hyvinvointialan yrittäjänä
Ikääntyvien osallisuuden edistäminen
Ammattitaitovaatimukset
Henkilö osaa
x suunnitella, toteuttaa ja arvioida työtään
x toimia vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa
x käyttää alan työmenetelmiä, -välineitä ja materiaaleja asiakkaan osallisuuden edistämisessä
x käyttää alan työmenetelmiä, -välineitä ja materiaaleja edistäessään asiakkaan inhimillistä elämää saattohoitovaiheessa
x ohjata palveluiden käytössä ja valintojen tekemisessä
x toimia työyhteisön jäsenenä
x ylläpitää ja edistää turvallisuutta, työkykyään ja työhyvinvointiaan
x arvioida ja kehittää toimintaansa
x arvioida mahdollisuuksiaan toimia hyvinvointialan yrittäjänä.
Osaamisen arviointi
Henkilö työskentelee sosiaali- ja terveysalan työn säädösten, toimintaperiaatteiden, arvojen ja eettisten periaatteiden mukaan.
Henkilö
x noudattaa sosiaali- ja terveysalan säädöksiä, säännöksiä, määräyksiä ja eettisiä periaatteita
x noudattaa työskentelyssään tietosuojaa ja salassapitoa
x toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti
Henkilö suunnittelee, toteuttaa ja arvioi työtään.
Henkilö
x huomioi toimintaa suunnitellessaan asiakkaan elämänhistorian, elinympäristön ja elämänlaadun
x huomioi työpaikan päivän suunnitelmat toimintaa suunnitellessaan
x laatii yhteistyössä asiakkaan kanssa mielekästä arkea tukevan suunnitelman, toteuttaa sitä ja arvioi sen toteutumista
x huomioi toiminnassaan kuntoutumista edistävät ja sosiaalisia verkostoja ylläpitävät asiat työryhmän kanssa
x toimii moniammatillisen työryhmän ja verkoston jäsenenä noudattaen suunnitelmia ja sopimuksia
x raportoi ja kirjaa ymmärrettävästi asiakkaan vointiin ja toimintakykyyn liittyviä havaintoja asiakasturvallisuutta vaarantamatta
x käyttää työyhteisön asiakastietojärjestelmiä ja sosiaali- ja terveysalan tietokantoja lähihoitajan vastuualueella
Henkilö toimii vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa.
Henkilö
x havaitsee asiakkaan vuorovaikutusaloitteita ja vastaa niihin
x kuulee asiakkaan ja omaisten mielipiteitä ja huomioi yksilöllisiä toiveita
x tukee asiakkaan elämänhallintaa ja vuorovaikutusta käyttäen erilaisia menetelmiä ja toimintamalleja
x käyttää selkokieltä mukauttaen tarvittaessa ilmaisuaan
x hyödyntää puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja
x toimii ammatillisesti vuorovaikutustilanteissa asiakkaan perheen, tukiverkoston ja omaishoitajan kanssa
x palvelee asiakkaita vastuullisesti eri tilanteissa, myös puhelimessa ja sähköisillä viestimillä huomioiden tietoturvan ja salassapidon
Henkilö käyttää alan työmenetelmiä, -välineitä ja materiaaleja asiakkaan osallisuuden edistämisessä.
Henkilö
x kannustaa asiakasta löytämään mielihyvää tuottavia asioita elämässä
x varmistaa, että ikääntyvän omat toiveet ja tahto on huomioitu osallisuuden edistämisessä
x tukee asiakkaan osallistumista hänelle tärkeisiin harrastuksiin
x ohjaa yksilöitä ja ryhmiä hyödyntäen tietoa ryhmäytymisestä
x ohjaa toimintakyvyltään erilaisia asiakasryhmiä käyttäen joitakin toiminnallisia menetelmiä
x edistää ryhmän jäsenten välistä vuorovaikutusta huomioiden ikääntymisen vaikutukset kuulo- ja näkökykyyn sekä muistiin
x ohjaa asiakasta terveyttä edistävään liikuntaan ja ulkoiluun osana päivittäistä toimintaa
x käyttää rentouttavia menetelmiä
x hyödyntää kulttuurin ja taiteen mahdollisuuksia osallisuuden edistämisessä
Henkilö käyttää alan työmenetelmiä,-välineitä ja materiaaleja edistäessään asiakkaan inhimillistä elämää saattohoitovaiheessa.
Henkilö
x hyväksyy kuoleman luonnollisena osana elämänkulkua ja keskustelee kuolemaan liittyvistä asioista asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa työryhmän tukemana
x tarjoaa inhimillistä hoitoa tutussa ympäristössä elämän loppuun saakka
x toteuttaa oireita lievittävää ja hyvää saattohoitoa työryhmän jäsenenä
Henkilö ohjaa palveluiden käytössä ja valintojen tekemisessä.
Henkilö
x ohjaa ja neuvoo asiakasta hakemaan palveluita ja etuuksia työryhmän kanssa
x ohjaa asiakasta sähköisten palveluiden käytössä
x osallistuu sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus-, yhteydenotto- ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttamiseen asiakkaan palvelutarpeesta
Henkilö toimii työyhteisön jäsenenä.
Henkilö
x viestii ja toimii ammatillisesti ja asiallisesti
x omaa ongelmanratkaisutaidot
x toimii yhteistyökykyisesti ja vastuullisesti työyhteisön jäsenenä
Henkilö ylläpitää ja edistää turvallisuutta, työkykyään ja työhyvinvointiaan.
Henkilö
x noudattaa työhyvinvointi- ja työturvallisuusohjeita ja -määräyksiä sekä sähkö- ja paloturvallisuusmääräyksiä
x ottaa vastuun omasta työhyvinvoinnistaan, työturvallisuudesta ja työkyvystään
x huolehtii omalta osaltaan työyhteisön hyvinvoinnista
x ymmärtää työyhteisön ilmapiirin vaikutuksia asiakastyytyväisyyteen
Henkilö arvioi ja kehittää toimintaansa.
Henkilö
x ylläpitää ja kehittää ammatin edellyttämiä tietoja ja taitoja
x ottaa vastaan ja antaa asiallisesti palautetta sekä hyödyntää saamaansa palautetta toiminnassaan
x tunnistaa joitakin vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan
x perustelee toimintaansa näyttöön perustuvalla tiedolla ja hakee tietoa työryhmän jäsenenä luotettavista lähteistä
x tekee työhönsä liittyviä valintoja ja päätöksiä työryhmän tukemana
Henkilö arvioi mahdollisuuksiaan toimia hyvinvointialan yrittäjänä.
Henkilö
x työskentelee vastuullisesti ja ymmärtää työnsä vaikutuksen työpaikan toimintaan ja palvelujen laatuun päivittäisessä asiakastyössä
x edistää toiminnallaan tavoitteiden saavuttamista
x arvioi omia mahdollisuuksiaan toimia hyvinvointialan yrittäjänä
Hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessä
Ammattitaitovaatimukset
Henkilö osaa
x käyttää hyvinvointiteknologian työmenetelmiä, -välineitä ja materiaaleja asiakkaan toimintakyvyn edistämisessä ja arvioinnissa
x käyttää vuorovaikutustaitoja asiakastyössä
x ohjata asiakkaita hyvinvointiteknologian hankintaan ja käyttöön liittyvien palveluiden käytössä
x ylläpitää ja edistää turvallisuutta, työkykyään ja työhyvinvointiaan
x arvioida ja kehittää työtään.
Osaamisen arviointi
Henkilö suunnittelee hyvinvointiteknologian käyttöä asiakastyössä.
Henkilö
x tuntee hyvinvointiteknologian tarjontaa ja tietää, mistä löytyy lisätietoa välineistä ja laitteista
x laatii asiakkaalle suunnitelman hyvinvointiteknologian käytöstä
x arvioi suunnitelman toimivuutta yhdessä työryhmän ja asiakkaan kanssa
x tuo moniammatillisessa työryhmässä esiin joitakin asiakkaan hyvinvointiteknologian hankintaan liittyviä tarpeita
x toimii eettisten ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti
x arvioi työryhmän kanssa tekniikan hyötyä suhteessa riskeihin ja kustannuksiin
Henkilö käyttää hyvinvointiteknologian työmenetelmiä, -välineitä ja materiaaleja asiakkaan toimintakyvyn edistämisessä ja arvioinnissa.
Henkilö
x ohjaa asiakasta ja hänen lähiverkostoaan hyvinvointiteknologian käytössä huomioiden asiakkaan toimintakyvyn ja terveydentilan
x tukee asiakkaan omatoimisuutta ja turvallisuuden tunnetta hyvinvointiteknologian avulla
x ohjaa asiakasta sosiaaliseen kanssakäymiseen ja osallisuuteen hyödyntäen hyvinvointiteknologiaa
x huomio hyvinvointiteknologian valinnassa esteettömän käytön mahdollisuuden
x arvioi hyvinvointiteknologian käytön vaikutusta asiakkaan terveyteen ja toimintakykyyn
Henkilö käyttää vuorovaikutustaitoja asiakastyössä.
Henkilö
x mukauttaa ilmaisuaan asiakkaan kommunikointitaitoja vastaavaksi ja ottaa vuorovaikutuksessa huomioon asiakkaan kulttuuritaustaa ja arvoja
x tekee moniammatillista yhteistyötä teknologian hankintaan, käyttöön, huoltoon ja arviointiin liittyen hyödyntäen etäohjauksen mahdollisuuksia
x tiedottaa ja dokumentoi verkostolle asiakkaan sekä hänen läheistensä hyvinvointiteknologian käyttökokemuksista
Henkilö ohjaa asiakkaita hyvinvointiteknologian hankintaan ja käyttöön liittyvien palveluiden käytössä.
Henkilö
x antaa työryhmän kanssa tietoa asiakkaalle hyvinvointiteknologiavälineiden ja -laitteiden hankinnasta ja maksujärjestelyistä
x huolehtii, että asiakas saa tarvitsemansa palvelun ja toimii asiakkaan edun nimissä kustannus- ja laatutietoisesti
Henkilö ylläpitää ja edistää turvallisuutta, työkykyään ja työhyvinvointiaan.
Henkilö
x ohjaa asiakasta hyvinvointiteknologiavälineiden ja -laitteiden turvallisessa käytössä huomioiden asiakkaan voimavarat, toimintakyvyn ja voinnin
x huolehtii hyvinvointiteknologiavälineiden ja -laitteiden toimivuudesta ja käyttöturvallisuudesta sekä informoi työryhmän kanssa käyttöturvallisuuteen liittyvissä ongelmissa
Henkilö arvioi ja kehittää työtään.
Henkilö
x tunnistaa vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan hyvinvointiteknologian käytössä
x seuraa hyvinvointiteknologia-alan kehitystä
Kotona asumisen ja elämänhallinnan tukeminen
Ammattitaitovaatimukset
Henkilö osaa
x suunnitella ja arvioida työtään
x käyttää alan työmenetelmiä, -välineitä ja materiaaleja kotona asumisen tukemisessa ja elämänhallinnan vahvistamisessa
x ohjata asiakkaita palveluiden käytössä ja valintojen tekemisessä
x ylläpitää ja edistää turvallisuutta, työkykyään ja työhyvinvointiaan.
x arvioida ja kehittää työtä.
Osaamisen arviointi
Henkilö edistää asiakkaan kotona asumista tai sinne siirtymistä.
Henkilö
x arvioi osaltaan asumismuodon soveltuvuutta asiakkaalle yhteistyössä asiakkaan ja verkoston kanssa
x ottaa huomioon elämäntavan jatkuvuuden ja kodin merkityksiä asiakkaalle ja läheisille
x arvioi asiakkaan toimintakykyä ja voimavaroja, tunnistaa kotona asumiseen liittyviä haasteita, riskejä ja tuen tarpeita sekä etsii niihin ratkaisuja työryhmän tukemana yhdessä asiakkaan kanssa
x tekee ilmoituksen havaitsemastaan palvelutarpeesta
x neuvoo ja ohjaa elämäntilanteen muutoksissa
Henkilö suunnittelee ja arvioi työtään.
Henkilö
x toimii tavoitteellisesti
x arvioi työn ja tavoitteiden toteutumista yhdessä asiakkaan ja läheisten kanssa
Henkilö käyttää alan työmenetelmiä, -välineitä ja materiaaleja kotona asumisen tukemisessa ja elämänhallinnan vahvistamisessa.
Henkilö
x ohjaa asiakasta itsestä, päivärytmistä ja kodista huolehtimisessa
x arvioi asiakkaan toimintaedellytyksiä ja edistää esteettömyyttä ja osallistumista
x mahdollistaa omien valintojen tekemistä päivittäisessä elämässä
x tukee positiivista mielenterveyttä
x hyödyntää etäohjauksen mahdollisuuksia ja tekee tilannekohtaisia ratkaisuja yhteistyössä työryhmän kanssa
x ohjaa kotona asumista tukevan teknologian ja apuvälineiden hankinnassa, käytössä ja ylläpidossa yhteistyössä työryhmän kanssa
x tunnistaa turvattomuutta, osoittaa välittämistä ja etsii ratkaisuja yhdessä työryhmän kanssa
x tunnistaa turvallisuusriskejä ja huolehtii asiakkaan turvallisuudesta
x tukee asiakasta erilaisissa kriisi- ja ongelmatilanteissa hyödyntäen tietoa ja työryhmän osaamista kriisissä olevan ihmisen auttamisesta
Henkilö ohjaa asiakkaita palveluiden käytössä ja valintojen tekemisessä.
Henkilö
x ohjaa ja neuvoo asiakasta hakemaan palveluita ja etuuksia sekä täyttämään niihin liittyviä hakemuksia
x antaa tietoa asiakkaalle ja läheisverkostolle oikeudellisesta ennakoinnista
x tekee monialaista yhteistyötä kotona asumisen turvaamiseksi
Henkilö ylläpitää ja edistää turvallisuutta, työkykyään ja työhyvinvointiaan.
Henkilö
x huolehtii hygieniasta ja toimii aseptisten periaatteiden mukaisesti
x työskentelee ergonomian periaatteiden mukaisesti
x tunnistaa työn keskeisiä kuormitus- ja riskitekijöitä ja huomioi niitä toiminnassaan
Henkilö arvioi ja kehittää työtään.
Henkilö
x seuraa sosiaali- ja terveysalan kehitystä ja tuo ajankohtaista tietoa työyhteisölle
Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä
Ammattitaitovaatimukset
Henkilö osaa
x suunnitella työtään
x käyttää vuorovaikutustaitoja asiakastyössä
x käyttää toiminnallisia menetelmiä, välineitä ja materiaaleja edistäessään asiakkaan hyvinvointia
x ohjata asiakasta osallistumaan taide-, kulttuuri- ja luontopalveluihin
x ylläpitää ja edistää turvallisuutta, työkykyään ja työhyvinvointiaan
x arvioida ja kehittää omaa työtään.
Osaamisen arviointi
Henkilö edistää asiakkaan hyvinvointia toiminnallisia menetelmiä ja luontoa hyödyntäen.
Henkilö
x toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti
x edistää luovuutta kannustamalla asiakkaita
Henkilö suunnittelee työtään.
Henkilö
x tekee yhteistyötä moniammatillisen työryhmän kanssa
x asettaa tavoitteita toiminnalleen
x suunnittelee, toteuttaa ja arvioi toimintaa asiakasryhmän mukaan
x ottaa suunnittelussa huomioon asiakkaan yksilöllisyyden
x arvioi ja dokumentoi toimintakyvyn muutoksia ja hyvinvoinnin vaikutuksia
Henkilö käyttää vuorovaikutustaitoja asiakastyössä.
Henkilö
x toimii ohjaajana tavanomaisissa tilanteissa sekä jäsentää ja käsittelee omat tunnetilansa
x ohjaa yksilöä vuorovaikutuksen keinoin hyödyntäen selkokieltä ja puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja
x käyttää vuorovaikutustilanteissa hyväksi läsnäoloa, rohkaisua ja huumoria
x ohjaa eri-ikäisiä asiakkaita ilmaisemaan itseään
x noudattaa työpaikan ohjeita viestinnästä
x toimii ja viestii vastuullisesti monialaisen työryhmän ja verkoston jäsenenä
Henkilö käyttää toiminnallisia menetelmiä, välineitä ja materiaaleja edistäessään asiakkaan hyvinvointia.
Henkilö
x rohkaisee asiakasta tutustumaan, kokeilemaan ja tutkimaan luonnon sekä ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia
x motivoi asiakasta ja ryhmää ulkoiluun sekä luonnossa liikkumiseen esteettömyyden huomioiden osana päivittäistä toimintaa
x hyödyntää luontoa ja ympäristöä sekä eläinavusteisia menetelmiä ohjatessaan asiakasta ja ryhmää sekä mahdollistaa esteettisiä kokemuksia
x käyttää rentouttavia menetelmiä luonnossa ja lähiympäristössä
x ottaa toiminnassaan huomioon jokamiehenoikeudet
Henkilö ohjaa asiakasta osallistumaan taide-, kulttuuri- ja luontopalveluihin.
Henkilö
x ohjaa asiakasta ja ryhmää käyttämään taide-, kulttuuri- , luonto- ja eläinavusteisia palveluita sekä tutustumaan kulttuuriperintöön
x edistää asiakkaan osallistumista harrastuksiin ja sosiaalisten verkostojen toimintaan
x mahdollistaa taide-, kulttuuri- ja luontotoimintaa asiakkaan saavutettavaksi tarjoten voimaantumisen kokemuksia
Henkilö ylläpitää ja edistää turvallisuutta, työkykyään ja työhyvinvointiaan.
Henkilö
x noudattaa työhyvinvointi- ja työturvallisuusohjeita ja -määräyksiä
x ottaa vastuun omasta työhyvinvoinnistaan, työturvallisuudesta ja työkyvystään
Henkilö arvioi ja kehittää omaa työtään.
Henkilö
x tunnistaa joitakin vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan
x ylläpitää ammatin edellyttämiä tietoja ja taitoja toiminnallisuuden tukemisessa